Ilta Sanoma

Nasa piti tiedotustilaisuuden Artemis-ohjelmaan liittyen keskiviikkona.

Nasa aikoo rakentaa tukikohdan Kuun pinnalle sekä avaruusaseman Kuun kiertoradalle.

Nasa aikoo rakentaa tukikohdan Kuun pinnalle sekä avaruusaseman Kuun kiertoradalle. Kuva: NASA

Artemis-ohjelmassa astronautit pääsevät elämään ja työskentelemään avaruudessa. Ohjelmassa Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähettää ensimmäisen naisen kuuhun.

Nasa piti tilaisuuden ohjelmaan liittyen keskiviikkona.

- Ihmiset lähetetään Kuuhun, jotta he voisivat oppia elämään, työskentelemään ja selviämään siellä, kertoi Nasan pääjohtaja Bill Nelson tilaisuudessa.

- Taivas ei ole rajana, vaan universumi on, hän lausui.

Artemis 2 -lennolla ensimmäinen kanadalainen, eurooppalainen ja japanilainen pääsevät kiertämään Kuuta. Artemis 3 -lennolla kuun pinnalle pääsee ensimmäinen nainen.

Nelsonin mukaan uusi Orion-avaruusalus tulee kuljettamaan ihmisiä kauemmas avaruudessa kuin mikään muu avaruusalus aikaisemmin.

Nasan teknologiasta, politiikasta ja strategiasta vastaava apulaishallintojohtaja Bhavya Lal kertoi, että Artemis 1 -lennolla testataan AstroRad-säteilyliiviä, jonka tarkoituksena on suojata ihmistä kosmiselta säteilyltä. Lennolla on kaksi naismallinukkea, joista toisen päälle puetaan säteilyliivi.

Mallinuket ovat valmistettu materiaaleista, jotka jäljittelevät naisen luita, soluja ja elimiä. Liivejä testataan naisnukeilla, sillä yleensä naiset ovat herkempiä kosmiselle säteilylle kuin miehet.

Ohjelman ensimmäinen lento on tarkoitus suorittaa 29. elokuuta. Silloin miehittämätön Orion-alus lähtee kiertämään Kuun ympäri.

Tällä vuosikymmenellä suoritettavan Artemis-ohjelman jälkeen Nasalla on suunnitelmissa lähettää ihmisiä Marsiin.

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 00:52:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.