Ilta Sanoma

Espanjan prinsessoja Leonoria ja Sofiaa on viime vuosina nähty yhä useammin edustamassa julkisuudessa.

Leonor (oik.) ja Sofia (vas.) nähtiin iloisina Mallorcan lämmössä.

Leonor (oik.) ja Sofia (vas.) nähtiin iloisina Mallorcan lämmössä. Kuva: ZUMA / Mvphotos

Espanjan nuoret prinsessat Leonor, 16, ja Sofia, 15, ovat tavallisesti esiintyneet julkisuudessa melko rajallisesti, mutta kuluneen kesän aikana prinsessoista on tullut yhä vakituisempi näky vanhempiensa rinnalla.

Hiljattain kuningasperhe vieraili Mallorcalla Valldemossan kylässä, ja tytöt pääsivät jälleen ilahduttamaan ihailevaa väkijoukkoa läsnäolollaan.

Matkallaan Leonor ja Sofia edustivat yhdessä äitinsä kuningatar Letizian ja isänsä kuningas Felipe VI:n kanssa. Daily Mailin mukaan nuoret kuninkaalliset esiintyivät ihailijajoukon keskellä varsin kärsivällisinä ja iloisen näköisinä ottaen yhteiskuvia ihmisten kanssa.

Espanjan kuninkaalliset nähtiin Mallorcalla koko perheen voimin.

Espanjan kuninkaalliset nähtiin Mallorcalla koko perheen voimin. Kuva: RaúL Terrel / ZUMA

Kuningasperheestä erityisesti kuningatar Letizia on kylpenyt viime vuosina Espanjassa kansan suosiossa tyyli-ikonin roolissa. Monet ottavat kuningattaren elegantista ja yllättävän usein myös kukkarolle ystävällisestä pukeutumistyylistä vaikutteita.

Lisäksi Letizia on saanut valtavasti ylistystä muun muassa siitä, ettei hän enää värjää harmaita hiuksiaan muutoin tummista kutreistaan piiloon.

Lue lisää: Espanjan kuningatar Letizian tyylimuutos ihastuttaa - viis veisaa harmaantuneista hiuksista

Voidaankin sanoa, että äidin tyylitaju on selkeästi periytynyt myös nuorille prinsessoille. Mallorcalla edustaessaan kruununprinsessa Leonorilla oli yllään trendikäs valkoinen pitkähihainen mekko sekä siihen sopivat valkoiset korkokengät.

Prinsessa Sofia puolestaan oli valinnut kesäisemmän, hennon vaaleanpunaisen hihattoman leningin, jonka hän yhdisti ruskeisiin sandaaleihin.

Leonoria ja Sofiaa pidetään äitinsä Letizian tapaan varisn tyylitajuisina.

Leonoria ja Sofiaa pidetään äitinsä Letizian tapaan varisn tyylitajuisina. Kuva: RaúL Terrel / ZUMA

Prinsessojen ja heidän äitinsä yhtenevä muotitietoisuus on kiinnittänyt tänä vuonna huomiota muissakin tilanteissa.

Vanity Fair -lehti kertoo, että kuningatar Letizia saattaa aika ajoin jopa lainata tyttäriensä muotiluomuksia. Esimerkiksi aiemmin tänä vuonna järjestetyssä Unicefin tilaisuudessa Letizia näyttäytyi yllään punakirjava mekko. Samainen asu oli aiemmin nähty myös perheen esikoistyttären Leonorin yllä.

Nuorekkaan Letizian on nähty käyttävän samoja vaatteita teini-ikäisen Leonor-tyttärensä kanssa.

Nuorekkaan Letizian on nähty käyttävän samoja vaatteita teini-ikäisen Leonor-tyttärensä kanssa. Kuva: AGENCE / Bestimage / MVPhotos

Letizia (oik.) ja Leonor (kesk.) edustivat myös kesäkuussa hyvin samankaltaisissa mekoissa.

Letizia (oik.) ja Leonor (kesk.) edustivat myös kesäkuussa hyvin samankaltaisissa mekoissa. Kuva: Jack Abuin / ZUMA

Vaikka prinsessoja on kuluneen vuoden aikana nähty julkisuudessa useampaankin otteeseen, on heitä Espanjan hovissa suojeltu julkisuudessa tietoisesti. Muutamaa viime vuotta lukuun ottamatta prinsessoja on nähty julkisuudessa lähinnä virallisissa valokuvissa sekä Espanjan kansallispäivään liittyvissä juhlallisuuksissa.

Viime vuoden maaliskuussa kruununprinsessa Leonor päästettiinkin ensi kertaa edustamaan julkisesti ilman vanhempiaan Madridissa sijaitsevan Cervantes-instituutin 30-vuotisjuhlaan.

Lue lisää: Espanjan kruununprinsessa Leonor, 15, edusti ensimmäistä kertaa yksin - vanhemmat ovat suojelleet tulevaa kuningatarta visusti julkisuudelta

Ilta Sanoma
jeudi 4 août 2022 00:56:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.