257-metrinen alus siirtyy Helsingin vierailun jälkeen pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle. Harjoitusten myötä pinta-alusten liikenne ja len" /> 257-metrinen alus siirtyy Helsingin vierailun jälkeen pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle. Harjoitusten myötä pinta-alusten liikenne ja len" />

YLE


Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus USS Kearsarge saapuu satamavierailulle Helsingin Hernesaareen ylihuomenna perjantaina, Merivoimat kertoo tiedotteessaan.

Kyseessä on Wasp-luokkaan kuuluva 257-metrinen alus, jonka kyydissä on muun muassa helikoptereita ja pienempiä maihinnousualuksia. Mukana on myös noin 2 000 Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotilasta. Aluksella ei Merivoimien mukaan järjestetä vierailun aikana yleisöesittelyjä.

USS Kearsarge sota-alus Tukholman edustalla.
USS Kearsage -alus Tukholman edustalla.Fredrik Sandberg / EPA

Ensi viikolla vierailun jälkeen alus siirtyy harjoittelemaan pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle yhdessä Merivoimien kanssa. Harjoitukset alkavat maanantaina ja päättyvät perjantaina 19. elokuuta. Harjoituksiin osallistuvat Yhdysvaltain laivastosta myös alukset USS Arlington ja USS Gunston Hall. Lisäksi harjoituksiin liittyy osia Yhdysvaltain merijalkaväestä, tiedotteessa sanotaan.

Merivoimista harjoituksiin osallistuu Merivoimien esikunnan, Uudenmaan prikaatin, Rannikkoprikaatin ja Rannikkolaivaston joukkoja sekä aluksia. Ilmavoimista harjoitukseen osallistuu Hornet-hävittäjiä.

USS Kearsarge sota-alus Tukholman edustalla.
USS Kearsage -alus on pituudeltaan 257 metriä.Henrik Montgomery / EPA

Lisäksi Merivoimien joukkojen siirtoja harjoituksessa tukevat muun muassa Utin jääkärirykmentin NH90-helikopterit ja yhdysvaltalaiset Chinook- sekä Blackhawk-helikopterit.

Merivoimien mukaan harjoitukset koostuvat useista kokonaisuuksista Pohjoisella Itämerellä ja rannikolla Hankoniemen sekä Upinniemen alueilla. Harjoittelu aiheuttaa lisääntynyttä pinta-alusten liikettä harjoitusalueella. Lisäksi lentotoiminnasta aiheutuu lentomelua Hankoniemen ja Upinniemen alueilla kaikkina harjoituspäivinä, tiedotteessa sanotaan.

Lisää aiheesta:

Santahaminassa komennetaan nyt englanniksi, kun yhdysvaltaissotilaat harjoittelevat Helsingissä - tältä näytti yhteiskoulutus

Helsinkiin saapui neljä Nato-maiden sotalaivaa - On hyvä, että meillä on ystäviä, sanoo puolustusministeri Kaikkonen

mercredi 3 août 2022 21:33:37 Categories: YLE Yhdysvaltain laivasto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.