Ilta Sanoma

Nasa kertoo yleiskatsauksen Artemis 1 -kuulennosta, joka tapahtuu elokuun lopussa.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa aikoo lähettää ensimmäisen naisen kuuhun osana Artemis-ohjelmaa, johon kuuluu useita kuulentoja.

Keskiviikkona Nasa esittelee tulevaa Artemis 1 -kuulentoa, jonka on tarkoitus tapahtua 29. elokuuta. Silloin Orion-avaruusalus lähtee kiertämään kuun ympäri ilman miehistöä.

Kuusi viikkoa kestävällä kuulennolla testataan uutta avaruusalusjärjestelmää ennen kuin miehistö lentää kuun ympäri Artemis 2 -lennolla.

Nasa suunnittelee myös Artemis 3 -lentoa, jolla miehistö pääsisi kuun pinnalle sekä kiertämään sitä. Lento suoritetaan aikaisintaan vuonna 2025.

Nasa aikoo rakentaa tukikohdan kuun pinnalle sekä avaruusaseman kuun kiertoradalle.

Tukikohtaan on suunniteltu asuin- ja työskentelypaikka astronauteille. Nasan tavoitteena on, että miehistö voisi pysyä tukikohdassa jopa kaksi kuukautta kerrallaan. Myös avaruusasemalla olisi tarkoitus voida työskennellä ja asua.

Nasan Artemis-ohjelman tarkoituksena on mennä takaisin kuuhun esimerkiksi tieteellisten havaintojen ja taloudellisten hyötyjen vuoksi.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 19:42:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.