Lehtiyhtiön hallitus on päättänyt kutsua kokoon ylimääräisen yhtiökokouksen syyskuun alkuun. Hallitus esittää, että Karjalan Lehti Oy asetetaan s" /> Lehtiyhtiön hallitus on päättänyt kutsua kokoon ylimääräisen yhtiökokouksen syyskuun alkuun. Hallitus esittää, että Karjalan Lehti Oy asetetaan s" />

YLE


Sanomalehti Karjalan 4 600 tilaajaa saa lehden viimeisen kerran torstaina 4. elokuuta. Lehti lopettaa, sillä rahaa julkaisemiseen ei ole.

Aiemmin lehden tappioita on katettu sijoituksilla, mutta nekin ehtyivät. Ilmoitustulot eivät riitä. Koronapandemia lamautti ilmoittelun.

Karjala ilmoittaa lopettamispäätöksestä nettisivuillaan hallituksen puheenjohtaja Risto Uimosen ja vt. toimitusjohtaja Timo Pellikan allekirjoittamalla viestillä.

- Lehtiyhtiön hallitus on tästä päätöksestä yhtä harmissaan kuin lehden toimittajat, uskolliset tilaajat, lukijat, Facebook-tykkääjät ja ilmoittajat. Ei tässä näin pitänyt käydä, viestissä todetaan.

Lehtiyhtiön hallitus on päättänyt kutsua kokoon ylimääräisen yhtiökokouksen syyskuun alkuun. Hallitus esittää, että Karjalan Lehti Oy asetetaan selvitystilaan.

Lehden julkaiseminen voi kuitenkin vielä jatkua toista kautta. Yhtiökokoukselle esitetään myös, että lehden julkaisuoikeudet, nimi, brändi, arkisto ja tilaajarekisteri myydään Karjalan Liitolle pientä korvausta vastaan.

Liiton sisäinen työryhmä selvittää, onko Karjalan Liitolla edellytyksiä ryhtyä julkaisemaan lehteä. Asia selviää kokoukseen mennessä.

Viipurissa perustettu Karjala-lehti on ilmestynyt vuodesta 1904 lähtien. Nykyään Lappeenrannassa valmistetussa lehdessä on kerrottu Karjalasta ja karjalaisuudesta.

mercredi 3 août 2022 19:06:18 Categories: Karjala (lehti) YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.