Jyväskylän MM-ralli alkaa torstaina. Kalle Rovanperä on vahvan alkukauden jälkeen suursuosikki voittajaksi. Yle Urheilu kertoo kolme seurattavaa " /> Jyväskylän MM-ralli alkaa torstaina. Kalle Rovanperä on vahvan alkukauden jälkeen suursuosikki voittajaksi. Yle Urheilu kertoo kolme seurattavaa " />

YLE


1) Tasainen kilpailu

Kalle Rovanperä on nostettu ennakkosuosikiksi torstaina alkavaan kotikisaan Keski-Suomen sorateillä. Rovanperä on voittanut viisi kilpailua seitsemästä ja johtaa ylivoimaisella erolla MM-sarjaa.

Yle Urheilun asiantuntija Mikko Hirvonen odottaa silti tasaista kilpailua, jossa kukaan ei pysty repimään hirveän suuria eroja. Voittokamppailuun luetaan itse oikeutetusti viime vuoden Jyskälän voittaja Elfyn Evans, mutta Hirvonen nostaa esiin myös kolmannen Toyota-kuljettajan Esapekka Lapin.

- Esapekka on voittanut jo kertaalleen tämän rallin (vuonna 2017). Hän pääsi ajamaan rallin viime vuonna. Tiet ovat tutumpia. Ei ole niin paljoa taukoa. Uskon, että Esapekka pystyy kampeamaan mukaan voittotaistoon, Hirvonen toteaa.

Esapekka Lappi Korpilahden testeissä.
Esapekka Lapin Toyota kävi hetken aikaa kahdella pyörällä viikonlopun testeissä Keski-Suomessa.Tomi Hänninen

Toyota on juhlinut Keski-Suomessa voittoa joka kerta sen jälkeen, kun palasi MM-sarjaan.

Hirvonen uskoo myös Hyundain Ott Tänakin ja Thierry Neuvillen mahdollisuuksiin tänä vuonna, mikäli Hyundai on löytänyt säädöt kohdilleen Keski-Suomeen.

- On mielenkiintoista nähdä, ovatko he saaneet kirittyä Toyotan etumatkaa. Toivon, että ovat pystyneet. Saataisiin vielä mielenkiintoisempi taistelu aikaiseksi.

Hyundai siirsi tälle kaudelle virallisen testialueensa Keski-Suomeen Toyotan tapaan. Hirvonen ei näe sillä välttämättä mitään ratkaisevaa merkitystä kamppailussa Toyotaa vastaan.

- On vaikuttanut, että Hyundailla on ollut paljon hankaluuksia löytää kunnon säädöt autoon. En usko, että testipaikka ratkaisee tilannetta. Kyllä siellä on ollut suurempia murheita auton suunnittelun ja säätöjen kanssa, Hirvonen näkee.

Suomalaisittain mielenkiintoinen nimi pääluokassa on myös Jari Huttunen. Hän pääsee ajamaan ensimmäistä kertaa pääluokassa, kun käskyttää M-Sport Fordin rally1-autoa. Kisaa pääluokassa pitkään jahdanneella Huttusella on nyt iso näytönpaikka.

- Jarilla ei ehkä voittotaistoon riitä, mutta toivottavasti pystyisi olemaan nopein Ford. Jos sen pystyy tekemään, se olisi todella kova suoritus, Hirvonen toteaa.

2) Sateen uhka

Jyväskylän MM-rallin ajalle on ennustettu epävakaata säätä. Viikonloppuna voi ajoittain sataa vettä. Ukkoskuurotkaan eivät ole poissuljettu mahdollisuus. Epävakaa sää onkin arvaamaton elementti Kalle Rovanperän voittojahdissa.

Miltä siis näyttää Rovanperän tilanne, kun hän lähtee perjantaina ensimmäiseen kunnon ajopäivään kärkiautona?

- Nyt kun on ollut ukkoskuuroja ja saattaa sataa muutaman minuutin tosi kovaa jossain kohtaa, se voi tehdä temppuja ja sekoittaa pakkaa, Hirvonen sanoo.

Jo Virossa nähtiin, kuinka sade sekoitti tuloksia. Kilpailun voittaneen Kalle Rovanperän ajamista sadekelissä kuitenkin hehkutettiin.

- Siitä ei tule varmasti Kallelle ongelmaa, Hirvonen alleviivaa.

Kalle Rovanperä Jyväskylän MM-rallin testeissä lennttämässä soraa.
Pääseekö Kalle Rovanperä ajamaan kuivalla vai märällä tiellä?Tomi Hänninen

Hirvonen uskoo, että pieni sade voisi auttaa Rovanperää.

- Jos täällä on tiet vähän kosteita, keulapaikalla on hyvä mennä, Hirvonen toteaa.

- Jos olisi täysin kuivaa, voi olla hankalaa ensimmäisenä autona. Mutta kun mennään niin kovaa koko ajan, tappio ei ole niin hirveä kuin esimerkiksi Portugalissa tai Sardiniassa. Lähtöpaikalla on merkitystä Jyväskylässä, mutta ei niin paljoa.

3) Reitillä pitää olla tarkkana, miten huollot vaikuttavat?

Heti perjantaina nähdään myös poikkeuksellinen tilanne, kun ohjelmassa on kaksi päivähuoltoa. Tilanne on hyvin harvinainen nykypäivänä MM-rallissa. Yleensä mennään yhdellä päivähuollolla. Nyt Keski-Suomessa kurvataan kuitenkin perjantaina huoltoon kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen.

Mikko Hirvosen mukaan se tarjoaa paremman mahdollisuuden korjata auton säätöjä, jos ne ovat menneet pieleen ennen kisan alkua.

- En usko, että se tuo mitään erikoista tai olisi suurta merkitystä. Tietysti tiimeille tulee enempi mahdollisuuksia tarkastaa autoja. Pystyy ainakin reagoimaan nopeammin, jos tulee jotain, Hirvonen toteaa.

Kalle Rovanperä katselee kaukaisuuteen Jyväskylän MM-rallin testeissä.
Kalle Rovanperän ja muiden pitää olla tarkkana Jyväskylän MM-rallin tämän vuoden reitillä.Tomi Hänninen

Ylipäätänsä Hirvonen pitää Jyväskylän MM-rallin reittiä mielenkiintoisena. Hirvosen ensipuraisu reitistä on ollut, että reitillä olisi enemmän pienempää tietä kuin aiemmin.

- On ehkä enemmän sellaista tarkempaa ajettavaa. Pitää olla todella tarkkana heinikoiden ja puskien kanssa. Pitää olla tarkkana katsottuna, missä kivet ovat piilossa, Hirvonen toteaa.

Yle näyttää kaikki Jyväskylän MM-erikoiskokeet suorana Yle Areenassa ja Yle-soveluksessa. Lähetys testierikoiskokeesta käynnistyy torstaina kello 8.50. Kaiken Jyväskylän MM-rallista löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

Lue lisää:

Kalle Rovanperän hiekkakasa on nyt kadonnut - Yle seuraa hetki hetkeltä Jyväskylän MM-rallin tapahtumia

Jyväskylän MM-ralli välitetään Ylen kanavilla historiallisen kattavasti - katso tästä aikataulut ja lähetysajat

Miksi venäläiset saavat kilpailla Jyväskylän MM-rallissa? Kilpailunjohtajalta kova väite lajin kulisseista ja piikki Suomen hallitukselle

Kalle Rovanperä vaitonaisena autonsa säädöistä kotikisaan, isä toivoisi pienempää hulabaloota - Esapekka Lapin mukaan Toyotan leirissä erimielisyyttä

mercredi 3 août 2022 19:07:12 Categories: Rallin MM-sarja YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.