Ilta Sanoma

Oletko varma, että lapsesi on yöaikaan kotona?

Poliisin mukaan liian moni alaikäinen huitelee kaupungin keskustassa ilman huoltajan lupaa.

Poliisin mukaan liian moni alaikäinen huitelee kaupungin keskustassa ilman huoltajan lupaa. Kuva: Lehtikuva, Ella Kiviniemi

Nuoret ja lapset ovat hakoja harhauttamaan huoltajiaan. Yökylään lähtenyt alaikäinen saattaa olla kaupungilla. Omaan sänkyyn nukkumaan mennyt tyttö tai poika livahtaa ulos kun vanhempien silmä välttää.

Oulun poliisin mukaan monille vanhemmille on täysi yllätys, että lapsi ei olekaan aamuyön tunteina omassa sängyssään kotona.

- Kun löydämme kyliltä tai kaupungilta alaikäisen keskellä yötä, otamme yhteyttä hänen huoltajiinsa. Kun sitten kerromme nuoren tekemisistä, esimerkiksi alkoholin käytöstä, ilkivallasta tai näpistelystä, osa huoltajista epäilee meidän erehtyneen, poliisi tiedottaa.

Poliisin jututtamat nuoret kertovat yleensä, ettei vanhemmilla ole aavistustakaan nuoren öisistä retkistä.

- Nuoret ovat tunnustaneet poliisille, että illalla he tulevat sovittuun aikaan kotiin, sitten teeskentelevät menevänsä nukkumaan ja yöllä, huoltajien nukahdettua, lähtevät kavereidensa kanssa uudelleen ulos. Takaisin kotiin he tulevat - tai aikovat tulla - ennen kuin vanhemmat heräävät.

Toinen tilanne, jossa vanhempien on oltava tarkkana, liittyy yökyläilyyn kavereiden luona. Lapset kertovat menevänsä kaverille, mutta todellisuudessa ovatkin ihan muualla.

- Sen vuoksi neuvomme huoltajia olemaan yhteydessä yökyläilykaverin vanhempiin ja varmistamaan vierailun paikkansapitävyyden etukäteen.

Kaikki luvatta yöllä ulos lähteneet nuoret eivät tietenkään joudu tekemisiin poliisin kanssa. Kaupungilla liikkuu kuitenkin jopa 12-vuotiaita lapsia.

- Kohtaamamme omin luvin yöllä ulkona pyörivät alaikäiset ovat noin 12-15-vuotiaita. Ei tuo öinen kaupunki oikein noin pienten paikka ole.

Poliisi muistuttaa myös vanhempia, että yöllä kannattaa vastata myös tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin. Soittaja voi olla poliisin lisäksi sosiaalipäivystyksen partio tai ensihoidon yksikkö.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 19:00:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.