Sport Content

Tässä on Naisleijonien MM-kisajoukkue

Sport Content - logo Sport Content 03.08.2022 13:44:42 Sport Content

Olympialaisissa tulikasteensa saanut päävalmentaja Juuso Toivola ja toukokuussa uudistunut valmennustiimi saivat kesän tapahtumista tärkeää tietoa, jonka pohjalta tehdään askelmerkkejä pitkälle eteenpäin, koko olympiadin ajalle.

Yhtä lailla huomio ja keskittyminen on alkaneessa kaudessa, jonka aikana pelataan vuoden 2022 MM-kisat elokuussa ja vuoden 2023 kisat huhtikuussa.

Valmennuksen vaihduttua yhteisten kokemusten merkitys on suuri myös pelaajille.

- Olemme tehneet uudistuksia pelitapaan ja harjoitteluun. Henkilövaihdosten myötä uuden johtoryhmän ja pelaajien kanssa on opeteltu uudet, yhteiset toimintatavat ja tässä olemme hyvällä tiellä, Toivola kertoo.

MM-kisoihin Toivola lähtee luottavaisin mielin ja mielenkiinnolla.

- Odotan Naisleijonilta energistä, luistelevaa ja samassa rytmissä toteutuvaa viisikkopelaamista. Helppoja otteluita ei ole edessä, jokaisessa pelissä pitää laittaa parasta pöytään.

Naisleijonien MM-joukkueessa on mukana 19 viime talvena olympiapronssia voittanutta pelaajaa ja pronssimitalistia elokuun MM-kisoista. Joukkueen kuopuksen Sanni Vanhasen palkintokaapista löytyy viime kaudelta naisten kahden arvokisapronssin lisäksi alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-pronssi kesäkuulta.

Naisleijonien ja muiden eurooppalaisten joukkueiden etuna on, että tällä kertaa MM-kisoihin päästään matkustamaan helposti, ilman aikaerorasitusta. Suomi aloittaa kisat Herningistä, jossa pelataan ylemmän alkusarjan lohkon lisäksi kisojen mitalipelit, välierät ja kolme neljästä puolivälierästä. Toisena kisapaikkana toimii Fredrikshavn.

TV5 ja Discovery+ näyttävät suorina lähetyksinä kaikki Suomen MM-ottelut, molemmat välierät ja mitalipelit. Discovery+:n kautta pääsee katsomaan myös mm. alkusarjan USA-Kanada-ottelua.

Ennen MM-kisoja Naisleijonat pelaa Vierumäellä kaksi harjoitusottelua Japania vastaan, ottelut pelataan tiistaina 16. ja torstaina 18. elokuuta.

Naisleijonien MM-joukkue:

Maalivahdit: Keisala Anni (HV71), Räisänen Meeri, Silvonen Jenna (Kiekko-Espoo)

Puolustajat: Hiirikoski Jenni (Luleå HF), Karjalainen Sini (Univ. of Vermont), Laitinen Nelli (Univ. of Minnesota), Parkkonen Krista (Univ. of Vermont), Rantala Sanni (KalPa), Savolainen Ronja (Luleå HF), Viitasuo Ella (HV71)

Hyökkääjät: Holopainen Elisa (KalPa), Karvinen Michelle (Frölunda HC), Liikala Julia (HIFK), Nieminen Petra (Luleå HF), Nylund Jenniina (St. Cloud State Univ.), Rakkolainen Emmi (Kiekko-Espoo), Sundelin Sofianna (Team Kuortane), Tapani Susanna, Tulus Noora (Luleå HF), Vainikka Viivi (Luleå HF), Vanhanen Sanni (HIFK), Vesa Emilia (HIFK)

Johtoryhmä: Puputti Tuula (GM), Karinen Tiina (joukkueenjohtaja), Toivola Juuso (päävalmentaja), Niemi Saara (valmentaja), Palsola Mikko (valmentaja), Sunnari Saija (fysiikkavalmentaja), Tuunanen Janne (videovalmentaja), Virta Vesa (maalivahtivalmentaja), Kirjasuo Karri (lääkäri), Lambacka Pasi (fysioterapeutti), Tiainen Sanna (hieroja), Vento Tatu (huoltaja)

Lähde: Jääkiekkoliitto

Lue myös: Pikkuleijonat paineli komealla voitolla mitalipeleihin Hlinka Gretzky -turnauksessa

Tässä on Naisleijonien MM-kisajoukkue

mercredi 3 août 2022 16:44:42 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.