Ilta Sanoma

Letsile Tebogo otti mallia Usain Boltin tuuletuksista.

Letsile Tebogo (kesk.) tykitti taas maailmanennätyksen.

Letsile Tebogo (kesk.) tykitti taas maailmanennätyksen. Kuva: Jewel Samad / AFP / Lehtikuva

Botswanalainen Letsile Tebogo paransi jo aiemmin hallussaan pitämäänsä alle 20-vuotiaiden 100 metrin juoksun maailmanennätystä Kolumbiassa käynnissä olevissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

19-vuotias Tebogo pinkoi finaalijuoksussa yli maaliviivan ajassa 9,91. Tebogon edellinen ennätys oli heinäkuussa aikuisten MM-kisoissa Eugenessa syntynyt 9,94.

Kolumbiassa mestarista ei ollut epäselvyyttä. Tebogolla oli jopa aikaa aloittaa pöyhkeä tuuletus jo hyvissä ajoin ennen maaliviivaa.

Hän käänsi katseensa kanssakilpailijoidensa suuntaan ja heristeli sormeaan rullaillessaan viimeiset parikymmentä metriä maaliin.

- Jos joku koki sen loukkaavana, olen todella pahoillani. Näin fanit ja halusin muistuttaa heitä siitä, mitä Usain Bolt aikoinaan teki. Hän on idolini, Tebogo selitti kisan jälkeen IAAF:n verkkosivujen mukaan.

100 metrin juoksun kaikkien aikojen suurin Bolt muistetaan ME-juoksuistaan, joissa tuuletus alkoi jo ennen maaliviivaa.

Tebogo arvioi, että hänen loppuaikansa olisi ollut 9,80, jos hän olisi juossut loppuun asti tosissaan.

- Meillä on lisää kisoja edessä, emme halunneet mennä niin pitkälle. Tämä on minun viimeinen vuoteni juniorina, ja ennätys täytyy jättää seuraavan sukupolven rikottavaksi, superlupaus sanoi.

Tebogo voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden myös viime vuonna Nairobissa.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 13:15:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.