Ilta Sanoma

Leevi Meriläinen kertoo, mitkä ovat hänen vahvuutensa maalivahtina.

Leevi Meriläinen Nuorten Leijonien lehdistötilaisuudessa.

Leevi Meriläinen Nuorten Leijonien lehdistötilaisuudessa. Kuva: Kimmo Penttinen / Lehtikuva

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen lähtökohtainen ykkösmaalivahti on veskari, joka ei ole debytoinut vielä SM-liigassa.

Turnauksen aikana 20 vuotta täyttävän Leevi Meriläisen onnistuminen on huipputärkeää Nuorten Leijonien maalinsuulla.

Vaikka Meriläisen viime kausi Kanadan juniorisarjassa OHL:ssä oli haastava, Kärppien kasvatti on ollut erinomainen aina maajoukkueen tolppien väliin liukuessaan.

Meriläinen ei kasaa itselleen liikaa paineita, vaikka odotukset ovat kovat.

- Tavoitteeni oli ainoastaan päästä joukkueeseen. Se on kunnia-asia. Kaikki mitä tähän päälle tulee on pelkkää plussaa.

Meriläinen ei kainostele kysyttäessä, mikä on joukkueen ykköstavoite kisoissa.

- Tietysti me lähdemme voittamaan. Mutta ymmärrämme, että siellä on monta muutakin joukkuetta, jotka haluavat voittaa. Kisoissa on vieläpä monta joukkuetta, joilla on erinomainen mahdollisuus siihen.

Mitä Suomella on, mitä muilla mailla ei ole, Leevi Meriläinen?

- Meillä on laajin joukkue. Meillä löytyy huippuosaamista jokaiselle osa-alueelle. Meillä on neljä todella hyvää kenttää, jotka kaikki pystyvät pelaamaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Suomen jääkiekkomaajoukkueet tunnistetaan usein kurinalaisesta puolustuspelaamisesta ja siitä, ettei yksikään pelaaja luista omista velvollisuuksistaan kentällä.

Meriläisen mukaan sama pätee myös nykyiseen U20-ryhmään.

- Meillä on todella hyvät pakit ja osaamme puolustaa tiiviisti yhdessä. Maalintekovoimaakin löytyy eli aika hyvä paketti kasassa.

Vuoden 2020 NHL-varaustilaisuudessa kolmannella kierroksella Ottawa Senatorsiin varattu, suurelle yleisölle hivenen tuntemattomampi maalivahti kertoo, millainen veräjänvartija hän oikein on.

- Koen, että olen aika nopea reagoimaan ja hyvä käyttämään käsiäni. En ole myöskään mikään pienikokoisin maalivahti, niin tykkään käyttää kokoani hyväksi maalilla.

Senatorsin organisaatiosta on kerrottu, että Meriläisen otteita tullaan seuraamaan paikanpäälle tarkalla suurennuslasilla.

- Siisti juttu, että heitä kiinnostaa. Varmasti sekä minua että Robya (Järventie) tullaan katsomaan, kuten muunmaalaisia varauksia, veskari kertoo.

Roby Järventie on Senatorsin kesän 2021 toisen kierroksen varaus.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 12:41:00 Categories: Ilta Sanoma MM-kiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.