Sport Content

Pelaaja syyttää ManU:a lupauksen pettämisestä: "Rikollista minun iässäni"

Sport Content - logo Sport Content 03.08.2022 09:29:38 Sport Content

Henderson palasi viime kesänä aiemmalta lainapestiltään ManU:n vahvuuteen. Seura oli luvannut hänelle ykkösmaalivahdin paikan espanjalaisen David de Gean sijaan.

Toisin kävi. Henderson kirjautti viime kaudella vain kolme starttia tililleen, eikä niistä yksikään tullut Valioliigassa.

- Sain koronatartunnan, mutta tuli takaisin ja minun olisi pitänyt olla ykkönen, mutta kukaan ei noudattanut sitä, mitä minulle ole kerrottu. Se oli turhauttavaa, koska hylkäsin niin monta hyvää lainasopimusta viime kesänä siitä syystä. Istua (vaihdossa) 12 kuukautta on rikollista minun iässäni. Raivosin, Henderson tilittää tuntojaan.

Henderson kertoo tehneensä seurajohdolle asiat selväksi hyvissä ajoin ennen seuraavaa kautta.

- Kerroin, että minun pitää pelata jalkapalloa ja heidän pitää päästää minut menemään. Ne 12 kuukautta olivat rehellisesti sanottuna urani raskaimmat. Olen niin iloinen, että se on nyt ohi.

Henderson sopimus ManU:n kanssa ulottuu kesään 2025.

Lue myös: Naisten jalkapallo siirtyi kovaan ammattilaisaikaan - Suomi jää junasta

mercredi 3 août 2022 12:29:38 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.