Jopa joka viides suomalainen on tyytymätön elämäänsä. Kaikkein tyytymättömimpiä ovat alle 30-vuotiaat naiset, ilmenee Ylen teettämästä kyselytutk" /> Jopa joka viides suomalainen on tyytymätön elämäänsä. Kaikkein tyytymättömimpiä ovat alle 30-vuotiaat naiset, ilmenee Ylen teettämästä kyselytutk" />

YLE


Suomalaisten tyytyväisyys omaan elämäänsä on laskusuunnassa. Vaikka enemmistö kansasta on joko erittäin tai melko tyytyväisiä elämäänsä, tyytymättömien osuus kasvaa vuosi vuodelta.

Tilanne käy ilmi Yleisradion teettämästä, laajasta koko väestöä edustavasta kyselytutkimuksesta.

Kaikkein kriittisimmin omaan elämäänsä suhtautuvat 15-29-vuotiaat naiset. Tästä joukosta joka kolmas ilmoittaa olevansa vain vähän tai ei lainkaan tyytyväinen elämäänsä. Miesten vastaavassa ikäluokassa tyytymättömiä on joka neljäs suomalainen.

Elämäntilanteen mukaan tarkasteltuna tyytymättömimpiä ovat koululaiset, opiskelijat ja työttömät.

Tyytyväisimpiä omaan elämäänsä ovat yli 60-vuotiaat suomalaiset.

Terveys, työ ja toimeentulo sekä haaveena että huolena

Tutkimuksessa kysyttiin myös, mistä asioista suomalaiset haaveilevat. Haaveet kiertyvät arkisten asioiden ympärille. Eniten mainintoja saavat terveyteen, työhön ja toimeentuloon liittyvät asiat.

15-29-vuotiailla vastaajilla korostuvat oman paikan löytämiseen liittyvät toiveet: opiskelu, työ ja oma koti.

Työikäiset toivovat toimeentulon säilymistä, ja heidän haaveensa liittyvät erityisesti lapsiin ja perheeseen. Yli 60-vuotiailla korostuvat terveyden ja rauhan säilymiseen liittyvät toiveet.

Lisäksi nuoret vastaajat haaveilevat työelämässä menestymisestä muita ikäluokkia useammin.

Miina Ghezelbash arvioi, että nuorten naisten tyytymättömyys johtuu muun muassa ulkoisista paineista.
29-vuotias Miina Ghezelbash arvioi, että nuorten naisten tyytymättömyys johtuu pääosin ulkoisista paineista. Hän itse iloitsee siitä, että rohkenee tavoittelemaan omaa unelmaansa, näyttelijän uraa. Paula Tiainen / Yle

Millaisia toiveita ja haaveita sinulla on oman elämäsi suhteen, kun mietit tulevaisuutta?

  • "Toivon olevani onnellinen ja ylpeä elämästäni. Haluaisin olla myös mieluisassa ja hyväpalkkaisessa työssä." 17-vuotias naisvastaaja
  • "Toivon, etten masennu, ja toivon, että voin elää omana itsenäni turvallisessa ympäristössä." 20-vuotias naisvastaaja
  • "Toivon mieleisiä töitä opiskelun jälkeen. Haaveilen siitä, ettei tarvitsisi tehdä töitä jokaisena arkipäivänä." 22-vuotias naisvastaaja
  • "Rauhaa, onnea, pitkää ja hyvää elämää itselle ja läheisille." 25-vuotias naisvastaaja
  • "Toivon, että lapseni saisivat kasvaa turvallisessa maailmassa ilman suurempia huolia." 29-vuotias naisvastaaja

Maailmankuva on muuttunut kahden vuoden aikana

Sota, terveys ja toimeentulo huolestuttavat suomalaisia eniten, kun asiaa kysytään ilman valmiiksi annettuja vaihtoehtoja.

Lisää aiheesta: "Jos puoliso joutuukin rintamalle" - sodan uhka on noussut yhdeksi suomalaisten suurimmista huolenaiheista

Huoli omasta toimeentulosta, jaksamisesta työelämässä ja oman arjen merkityksettömyydestä korostuu erityisesti nuorimpien ikäluokkien avoimissa vastauksissa.

Valmiiksi annetuista vaihtoehdoista 15-29-vuotiaiden joukossa eniten huolta aiheuttavat hintojen nousu, sodan uhka, kansainvälisen politiikan vaikutus Suomeen, yksinäisyys ja eriarvoistuminen.

Kahta omaa yritystä pyörittävä lohjalainen Riikka Mårdh on hyvin tyytyväinen omaan elämäänsä.
Kahta omaa yritystä pyörittävä 28-vuotias Riikka Mårdh kannustaa nuorempiaan tekemään omaan elämäänsä sellaisia muutoksia, että siihen voi olla tyytyväinen. Paula Tiainen / Yle

Millaisia huolenaiheita sinulla on omaan tulevaisuuteesi liittyen?

  • "Löydänkö itselleni oikeasti hyviä kavereita, kestääkö parisuhteeni, menestynkö elämässäni haluamallani tavalla." 17-vuotias naisvastaaja
  • "Naapurina Venäjä, joka voi tehdä milloin vain mitä vain." 19-vuotias naisvastaaja
  • "Rahatilanteeni on todella huono. Oma terveys on huono. Olen miettinyt paljon, että mikä tässä maailmassa on ideana. Kannattaako tänne edes jäädä, kun kaikki on paskaa." 22-vuotias naisvastaaja
  • "Toivon, ettei täällä tarvitsisi kärsiä kovin kauaa." 24-vuotias naisvastaaja
  • "Olen huolissani työpaikan menetyksestä, vanhempieni terveydestä ja siitä, että joutuisin jättämään kotimaani sodan vuoksi." 29-vuotias naisvastaaja

Yli puolet suomalaisista sanoo maailmankuvansa muuttuneen kahden viime vuoden aikana. Syynä tähän ovat koronapandemia ja Ukrainan sota.

Vastauksissa kuvaillaan turvallisuuden tunteen menettämistä ja luottamuksen rapautumista päättäjiä ja myös mediaa kohtaan.

Tyytyväisten osuus koko kansasta on laskenut 84 prosentista 79 prosenttiin vuoden 2018 jälkeen.

Lihavoidut kommentit on poimittu kyselyn avovastauksista.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 4. elokuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

Suomalaiset ovat palanneet perusasioiden äärelle hallitakseen pelkojaan, sanoo lääkäri

Uupuneet ja toivottomat nuoret naiset rikkovat nyt kriisipuhelimen soittoennätyksiä - "Jokaisen mieli on tärkeä", sanoo päivystäjä

Nuoret naiset putoavat nyt toimeentulotuen varaan - Heidi Paatero, 20, käytti säästämänsä rippilahjarahat ennen kuin pääsi tuen piiriin

mercredi 3 août 2022 10:45:00 Categories: YLE nuoret

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.