Ilta Sanoma

Nyt on aika toimia, vesimies! Me Naisten viikon horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tällä viikolla kullekin horoskooppimerkille.

Kuva: Shutterstock

Olet altis vaikutteille ja lähdet helposti mukaan sellaisiinkin hankkeisiin, joista et tavallisesti liiemmin innostuisi. Käsillä voi olla uuden alku.

Kiinnostava mahdollisuus avautuu ja tarjoaa sinulle mahdollisuuden laajentaa kuvioitasi ja astua isompiin saappaisiin. Kuuntele, mitä intuitiosi sanoo.

Sinulle tarjoutuu tilaisuus tehdä loistavat kaupat tai sopimus, mutta muista lukea myös kaikki pienellä präntätty ennen kuin panet nimeäsi mihinkään.

Olet menettämässä edun tai aseman, jota olit jo alkanut pitää selviönä. Pettymys kalvaa, mutta voit lohduttautua sillä, että jotain uutta on jo tulossa.

Ideoita ja tarmoa riittää, ja suunnittelet uuden hankkeen käynnistämistä. Hienoa, että toteutat haaveitasi, kunhan et hajota energiaasi liian laajalle.

Olet motivoitunut tekemään parannuksia elintapoihisi. Se kannattaa, sillä liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat omiaan kohentamaan myös mielialaasi.

Päivä suosii rohkeita esiintuloja ja profiilin nostamista, joten mikäli olet havitellut näkyvämpää roolia jollain elämänalueella, nyt on aika toimia.

Sinusta löytyy nyt varsin paljon särmää, ja monet yllättyvät nähdessään tämän uuden puolesi. Käytä asennettasi ja tarmoasi epäkohtien parantamiseen.

Raha-asiat vaativat huomiotasi, ja joudut ehkä suitsimaan hieman kulutustottumuksiasi. Tilanteen korjaamiseen riittää kuitenkin, ettet törsää turhaan.

Olet päämäärähakuinen ja osaat erottaa olennaiset asiat epäolennaisista ja panostaa täysillä niihin. Saavutat upeita tuloksia, mihin ikinä ryhdytkin.

Peruutukset, myöhästymiset tai väärinymmärrykset sekoittavat harmillisesti suunnitelmiasi ja aikataulujasi. Varaa aikaa ja koeta omaksua rento asenne.

Olosi on kevyt. Aivan kuin olisit vaihtanut uudelle vaihteelle ja onnistunut karistamaan stressin ja huolet harteiltasi. Jokin tapaaminen ilahduttaa.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 04:30:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.