Ilta Sanoma

686-784 miljoonan euron tarjous ei saanut Tiger Woodsia siirtymään LIV-kiertueelle.

Tiger Woods ei innostunut saudiarabialaisten rahoista.

Tiger Woods ei innostunut saudiarabialaisten rahoista. Kuva: AFP / LEHTIKUVA / GLYN KIRK

Golfmaailmaa on tänä vuonna järisyttänyt Saudi-Arabian rahoittama LIV-ammattilaiskiertue. Se on houkutellut huippupelaajia mukaan valtavilla palkintorahoillaan, ja moni onkin tarttunutkin syöttiin.

Lue lisää: Urheilutähdille maksetaan järisyttäviä summia Saudien öljyrahaa - nimimiehet joutuivat vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin

Kaikki eivät kuitenkaan ole lähteneet öljymiljardöörien kelkkaan. Yhdysvaltalaismedia CNN kertoo, että Tiger Woods kieltäytyi saudien rahoista.

Artikkelin mukaan Woodsille on tarjottu jopa 686-784 miljoonan euron (700-800 miljoonan dollarin) summaa kiertueelle osallistumisesta.

-?Sellainen luku on ollut esillä, ennen kuin minusta tuli toimitusjohtaja. Tiger lisäisi kiertueen kiinnostavuutta ehdottomasti. Alun perin Tigeria lähestyttiin silloin, joten kyllä, tuo luku on lähellä totuutta, LIV-kiertueen toimitusjohtaja Greg Norman kommentoi.

Woods latasi mielipiteitään uudesta saudikiertueesta heinäkuussa Skotlannissa pelatun Britannian avoimen golfturnauksen yhteydessä.

Woodsin mielestä kiertueelle loikanneet kääntävät selkänsä sille, mikä on mahdollistanut heidän nykyisen asemansa lajissa.

Lajin ykköskiertue, pääosin Yhdysvalloissa pelattava PGA on ilmoittanut, että LIV-kiertueen pelaajat eivät ole tervetulleita PGA:n kisoihin.

-?Jotkut näistä pelaajista eivät saa enää koskaan mahdollisuutta pelata suurimmissa mestaruusturnauksissa. Se on hyvin mahdollista. He eivät ehkä enää koskaan kokea tätä huumaa ja kävellä näillä upeilla väylillä, Woods sanoi tuolloin.

-?Kun nämä pelaajat tekevät siirtonsa taatun rahan takia, mikä on heidän virikkeensä harjoitteluun sen jälkeen? He vain saavat ison rahasumman etukäteen ja pelaavat muutamassa kisassa, hän jatkoi ruotimistaan.

LIV-kiertueen tunnetuin lobbaaja on Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump, joka kehottanut lajin huippuja "ottamaan rahat".

Kiistanalaisen kiertueen viimeisin turnaus järjestettiin viime viikolla New Jerseyssä Bedminsterin kentällä, jonka omistaja sattuu olemaan Trump itse.

-?Kaikki nuo golffarit, jotka pysyvät "lojaaleina" hyvin epälojaalille PGA:lle, maksavat kovan hinnan kun väistämätön yhdistyminen LIV:n kanssa tapahtuu. Eivätkä he saa siitä muuta kuin isot kiitokset PGA:n virkailijoilta, jotka ansaitsevat miljoonia dollareita vuodessa, Trump vuodatti tuolloin perustamallaan Truth Social -alustalla.

Ilta Sanoma
mercredi 3 août 2022 01:59:00 Categories: Golf Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.