Toistaiseksi on epäselvää, mistä käsin Yhdysvallat toteutti iskun. Mikäli käy ilmi, että Pakistan on antanut sille tukea, Talibanin suhteet myös " /> Toistaiseksi on epäselvää, mistä käsin Yhdysvallat toteutti iskun. Mikäli käy ilmi, että Pakistan on antanut sille tukea, Talibanin suhteet myös " />

YLE


Sunnuntaiaamuna Kabulissa herättiin raketti-iskun ääntä muistuttavaan räjähdykseen. Tämä on ollut kauan arkipäivää sodan ja terrori-iskujen kyllästämässä massa.

Talibanin tultua valtaan noin vuosi sitten iskut ovat vähentyneet - olihan Taliban itse niistä monen takana aiemmin. Nyt jäljelle on jäänyt Talibania vastaan taisteleva Isis-K, eli Isisin Afganistanin ja Pakistanin haara, jolla on ollut tapana kohdistaa iskujaan shiialaiseen hazara-vähemmistöön.

Tällä kertaa kyseessä olikin Yhdysvaltojen lennokki-isku - mitä ilmeisimmin ensimmäinen sellainen sitten amerikkalaisten joukkojen lopullisesti vetäydyttyä maasta.

Ayman Al-Zawahiri står och talar.
Al-Qaidan egyptiläinen johtaja Ayman al-Zawahiri surmattiin sunnuntaina Yhdysvaltojen lennokki-iskussa Kabulissa.Shutterstock/All Over Press

Kohteena oli terroristijärjestö al-Qaidan johtaja Ayman al-Zawahiri. Hänen oli huhuttu kuolleen monesti aiemmin vuosien varrella. Tällä kertaa Hellfire-ohjus osui oikeaan mieheen.

Al-Zawahiri oli jo kuukausia pitänyt majaansa keskellä Kabulia. Alue oli ennen lännen tukemien sotaherrojen ja kansainvälisten järjestöjen suosiossa.

Taliban kutsui Yhdysvaltojen toimia maan itsemääräämisoikeuden rikkomiseksi ja Dohan sopimuksen vastaisiksi. Dohassa helmikuussa 2020 Talibanin ja Yhdysvaltojen välillä allekirjoitetussa sopimuksessa tosin Taliban itse sitoutui estämään kansainvälisten terroristiryhmien toiminnan maaperällään.

Khalilzad ja Baradar kättelevät. Khalilzadilla on tummansininen puku ja viininpunainen kravatti. Baradarilla on musta turbaani ja perinteinen asu. Hänellä on hieman harmaantunut parta ja silmälasit.
Yhdysvaltojen neuvottelija Zalmay Khalilzad kätteli Talibanin Mullah Baradaria Qatarin Dohassa helmikuussa 2020.EPA

Viime päivät Talibanin valtuuskunta on ollut Uzbekistanin Taskentissa järjestetyssä Afganistan-aiheisessa konferenssissa tapaamassa kansainvälistä yhteisöä. Joukossa on myös Yhdysvaltojen, EU:n ja YK:n edustajia.

Afganistanin keskuspankin Yhdysvalloissa säilössä olevat ja elokuussa jäädytetyt varat ovat olleet mitä ilmeisimmin asialistalla. Taliban vaatii rahoja takaisin - Yhdysvallat taas haluaa järjestöltä myönnytyksiä ihmisoikeuksien ja erityisesti naisten aseman suhteen.

Asiassa oli tehty jonkin verran edistystä viime aikoina. Varojen jäädyttäminen on pahentanut maan humanitääristä kriisiä.

Konferenssin vielä ollessa meneillään on epäselvää, miten tieto al-Zawahirin surmasta tulee vaikuttamaan Yhdysvaltojen asenteeseen neuvotteluista Talibanin kanssa. Positiivisia seurauksia sillä tuskin tulee olemaan.

Yksi keskeinen kysymys on mistä lennokki-isku tehtiin - Yhdysvalloilla ei enää ole tukikohtia Afganistanissa.

Amerikkalaiset käyttivät terrorismin vastaisen sodan aikana Afganistanin naapurimaa Pakistanin lentotukikohtia lennokki-iskuihin Afganistanin rajaseudulla.

Viime vuonna tukikohdat nousivat jälleen keskustelun aiheeksi, kun Yhdysvaltojen raportoitiin pyytäneen Pakistanilta niitä käyttöönsä Afganistanista vetäytymisen ollessa lähellä.

Lopulta sekä länsimaalaiset diplomaattilähteet sekä Pakistanin hallitus kiistivät, että keskusteluja olisi edes käyty. Aihe on arkaluontoinen Pakistanissa ja amerikkalaisvastaisuus on korkeaa.

Silloinen pääministeri Imran Khan vastasi kuuluisasti "absolutely not", eli ei missään nimessä amerikkalaisen toimittajan kysymykseen siitä, antaisiko Pakistan amerikkalaisten käyttää maaperäänsä iskuihin Afganistanin puolelle.

Nyt Khan on äänestetty vallasta epäluottamuslauseella, ja maan johdossa ovat toiset puolueet. Khan syyttää amerikkalaisia ja maan vaikutusvaltaista armeijaa salaliitosta.

Jos käy ilmi, että isku tehtiin Pakistanista, tai että edes maan ilmatilaa käytettiin hyväksi, se tulee vaikeuttamaan entisestään naapurimaiden suhteita.

Vaikka Pakistanin on nähty olevan lähellä Taliban-hallintoa, maan suhde järjestöön on monimutkainen. Pakistanin mielestä Taliban ei ole tehnyt tarpeeksi puuttuakseen Pakistanin Talibanin eli TTP:n toimintaan maankamarallaan.

Myös Pakistan on tehnyt iskun Afganistanin puolella majailevia terroristijohtajia kohtaan. Siviiliuhreja aiheuttanut isku kiristi hetkellisesti maiden välit äärimmilleen keväällä. Nyt Pakistan neuvottelee TTP:n kanssa Afganistanin Talibanin avittamana.

Jos edes Pakistan ei saa Talibania toimimaan terroristijärjestöjä vastaan, muilla mailla saattaa olla siihen vielä vähemmän mahdollisuuksia.

Lue myös:

Yhdysvallat tappoi al-Qaidan johtajan Ayman al-Zawahirin - tiedustelu paikansi terroristijohtajan Kabuliin jo alkuvuodesta

Osama bin Ladenin kuolemasta kymmenen vuotta: Al-Qaida on yhä uhka länsimaille, vaikka se on keskittynyt viime vuosina iskuihin konfliktimaissa

Afganistanin hallinto vetoaa kansainväliseen apuun - syrjäseudulla sattunut maanjäristys laittaa koetukselle avustajien voimavarat

Katso Ylen Yhdysvaltain-toimittajan haastattelu Ylen aamussa: Näin al-Qaida-johtajan surmannut isku toteutettiin

mercredi 3 août 2022 00:31:27 Categories: Afganistan YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.