Ilta Sanoma

Al-Zawahirin uskotaan olleen yksi syyskuun 11. päivän terrori-iskun pääsuunnittelijoista.

Ayman al-Zawahiri johti al-Qaidaa vuodesta 2011.

Ayman al-Zawahiri johti al-Qaidaa vuodesta 2011. Kuva: Reuters

YHDYSVALLAT kertoi tappaneensa terroristijärjestö al-Qaidan johtajan Ayman al-Zawahirin Afganistanin pääkaupunki Kabuliin tehdyssä lennokki-iskussa. Kyseessä on merkittävin takaisku terroristijärjestölle sen jälkeen, kun Osama bin Laden tapettiin vuonna 2011.

Asian vahvisti Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden tiedotustilaisuudessa tiistain vastaisena yönä.

Biden sanoi, ettei Afganistanista tule enää koskaan "terroristien turvasatamaa", eikä "ihmisten ympäri maailmaa enää tarvitse pelätä säälimätöntä ja päättäväistä tappajaa".

Yhdysvaltojen mukaan al-Zawahirin löytäminen oli seurausta maan pitkään tekemästä terrorismin vastaisesta työstä.

-?Nyt oikeus on toteutunut, eikä terroristijohtajaa enää ole, Biden sanoi.

-?Hänen kuolemansa on merkittävä isku al-Qaidalle ja heikentää ryhmän toimintakykyä.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden antoi operaatiolle luvan 25. heinäkuuta, muun muassa CNN on kertonut.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden antoi operaatiolle luvan 25. heinäkuuta, muun muassa CNN on kertonut. Kuva: Zuma / MVphotos

Yhdysvaltojen mukaan "tarkka räätälöity ilmaisku" kahdella Hellfire-ohjuksella tehtiin varhain sunnuntaiaamuna, kello 6.18 Afganistanin aikaa.

Reuters kertoo, että al-Zawahiri oli tuolloin kabulilaisen turvatalon parvekkeella. Yhdysvaltojen mukaan talon muut asukkaat olivat rakennuksen muissa osissa eivätkä he loukkaantuneet iskussa.

New York Timesin tietojen mukaan iskua ei toteuttanut Yhdysvaltain asevoimat vaan keskustiedustelupalvelu CIA.

Amerikkalaisia ei ollut fyysisesti läsnä Kabulissa iskun aikana.

Yhdysvaltojen mukaan al-Zawahirin kuolemasta saatiin kuvatodisteita ja tiedustelutietoa, mutta ei DNA-todisteita. Taleban on eristänyt rakennuksen.

Taleban-taistelija lähellä al-Zawahirin turvataloa.

Taleban-taistelija lähellä al-Zawahirin turvataloa. Kuva: Reuters

Bidenin neuvonantaja kertoi BBC:lle, että yhdysvaltalaisvakoojat olivat pitäneet tarkkaan silmällä Afganistania sen jälkeen, kun Yhdysvallat veti joukkonsa maasta viime vuoden elokuussa. Vakoojat seurasivat, palaisiko al-Qaidan johtajia maahan.

Viime huhtikuussa keskustiedustelupalvelu CIA:n edustajat kertoivat tunnistaneensa verkoston, joka tuki al-Zawahiriä ja tämän perhettä. Vakoojat olivat nähneet Kabulissa al-Zawahirin vaimon, tyttären ja tämän lapset, CNN kertoo.

Al-Zawahiri asui talossa suhteellisen vauraalla, tiheään asutulla alueella. Sherpurin kaupunginosassa oli ennen Talebanin valtaannousua ollut suurlähetystöjä. Alue tunnettaan paikallisten keskuudessa myös "varkaiden kaupunkina," sillä alueella asui korruptoituneita sotaherroja ja virkamiehiä.

Vakoojat olivat onnistuneet tunnistamaan tiettyjä kaavoja talon asukkaiden käytöksessä. Vakoojat huomasivat al-Zawahirin vaimoksi tunnetun naisen käyttävän terroristien suosimia tekniikoita välttääkseen johdattamasta ketään miehensä turvataloon.

Al-Zawahirin ei nähty poistuvan turvatalostaan sen jälkeen, kun hän oli saapunut sinne, mutta hänet havaittiin useita kertoja rakennuksen parvekkeella. Hän myös jatkoi videoiden tekemistä rakennuksen sisältä.

Yhdysvallat havaitsi aiemmin tänä vuonna, että al-Zawahiri oli Kabulissa.

Yhdysvallat havaitsi aiemmin tänä vuonna, että al-Zawahiri oli Kabulissa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Parin iskua edeltävän viikon ajan Yhdysvallat ja Biden olivat käyneet läpi al-Zawahiriin liittyviä tiedustelutietoja touko- ja kesäkuulta. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä tiedustelujohto ehdotti operaatiota Bidenille.

Heinäkuun 25. päivä Biden sai päivitetyn tiedusteluraportin ja valtuutti sen perusteella tekemään iskun sopivan tilaisuuden tullessa.

Biden on kertonut toivovansa, että al-Zawahirin kuolema toisi mielenrauhaa vuoden 2001 iskuissa kuolleiden läheisille.

Egyptiläinen lääkäri ja kirurgi al-Zawahiri nousi terroristijärjestö al-Qaidan johtajaksi Yhdysvaltojen surmattua Osama bin Ladenin vuonna 2011.

AFP:n mukaan al-Zawahiri on yksi maailman etsityimmistä terroristeista. Yhdysvaltain ulkoministeriö oli tarjonnut 25 miljoonan dollarin palkkiota hänen kiinniottoonsa johtavista tiedoista.

Ennen bin Ladenin kuolemaa al-Zawahiria pidettiin bin Ladenin oikeana kätenä ja kakkosmiehenä. Eräässä vaiheessa hän toimi myös bin Ladenin henkilökohtaisena lääkärinä.

Al-Zawahirin uskotaan olleen yksi syyskuun 11. päivän terroritekojen pääsuunnittelijoista. Häntä on kuvailtu iskujen "aivoiksi". Muun muassa New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneihin kohdistetussa iskujen sarjassa vuonna 2001 kuoli lähes 3?000 ihmistä.

FBI:n tekemä etsintäkuulutus Al-Zawahirista. Al-Zawahirin kiinniottoon johtavista tiedoista luvattiin aikoinaan jopa 25 miljoonan dollarin palkkio.

FBI:n tekemä etsintäkuulutus Al-Zawahirista. Al-Zawahirin kiinniottoon johtavista tiedoista luvattiin aikoinaan jopa 25 miljoonan dollarin palkkio. Kuva: FBI

Al-Zawahiri syntyi vuonna 1951 lääkäreiden ja tutkijoiden sukuun ja varttui ylemmän luokan naapurustossa Egyptin pääkaupungissa Kairossa.

Hän opiskeli lääketiedettä Kairon yliopistossa, valmistui vuonna 1974 ja opiskeli myöhemmin vielä kirurgian maisteriksi.

Hän perusti klinikan Kairon esikaupunkiin, mutta kiinnostui pian radikaaleista islamistiryhmistä, jotka ajoivat Egyptin hallituksen kaatamista. Kun Egyptin islamilainen jihadistiliike 1970-luvulla perustettiin, hän liittyi siihen.

Al-Zawahiria epäiltiin lukuisten muiden ryhmäläisten ohella osallisuudesta Egyptin presidentin Anwar Sadatin murhaan vuonna 1981. Lopulta al-Zawahiri vapautettiin epäilyistä liittyen Sadatin murhaan, mutta tuomittiin laittomasta aseiden hallussapidosta kolmen vuoden vankeuteen.

Vuonna 1985 al-Zawahiri matkusti Pakistaniin ja sieltä Afganistaniin, jossa hän työskenteli kirurgina Neuvostoliiton miehityksen aikana. Samoihin aikoihin hän myös tiettävästi tapasi bin Ladenin, ja heistä tuli läheisiä.

BBC:n mukaan al-Zawahirista tuli Egyptin islamilaisen jihadistiryhmän johtaja vuonna 1993. Hän oli avainhenkilö ryhmän hyökkäyksissä Egyptin hallituksen ministereitä vastaan. Vuonna 1998 ryhmä sulautui bin Ladenin johtamaan al-Qaidaan.

Ayman al-Zawahiri nousi al-Qaidan johtoon vuonna 2011, kun hänen edeltäjänsä Osama bin Laden (kuvassa vasemmalla) tapettiin Pakistanissa.

Ayman al-Zawahiri nousi al-Qaidan johtoon vuonna 2011, kun hänen edeltäjänsä Osama bin Laden (kuvassa vasemmalla) tapettiin Pakistanissa. Kuva: Daily Dawn / Reuters

The Guardian kirjoittaa, että siinä missä rikkaan perheen poika bin Laden tarjosi al-Qaidalle karismaa ja rahaa, toi al-Zawahiri järjestölle taktisia ja organisatorisia taitoja.

Lähteet: CNN, BBC, The Guardian, Reuters

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 23:50:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.