HPV-rokotus antaa suojaa muun muassa kohdunkaulansyöpää ja suun ja nielun alueen syöpiä vastaan. Pari vuotta sitten HPV-rokotukset laajennettiin " /> HPV-rokotus antaa suojaa muun muassa kohdunkaulansyöpää ja suun ja nielun alueen syöpiä vastaan. Pari vuotta sitten HPV-rokotukset laajennettiin " />

YLE


Teini-ikäisille suunnatut HPV-rokotukset laahaavat jäljessä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL.

- Linjaus tulevalle lukuvuodelle on, että kaikki alaikäiset, joilta HPV-rokotus on jäänyt ottamatta, voivat sen ottaa ikään tai sukupuoleen katsomatta, sanoo asiantuntijalääkäri Mika Muhonen THL:stä.

Koronapandemian aikana hoitajaresursseja on tarvittu runsain mitoin koronavirusrokotuksiin. Sen vuoksi kouluterveydenhuollossa HPV-rokotuksia ei ole välttämättä ehditty antaa suunnitellussa aikataulussa.

Rokotuskattavuus vaihtelee ikäluokittain ja alueittain

THL:llä ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, kuinka montaa nuorta rokotustarve nyt alkavan lukukauden aikana koskee. Varovainen arvio on, että kaikki ikäluokat mukaanlaskettuna HPV-rokotettavia olisi koko maassa noin 100 000.

Tällä hetkellä HPV-rokotuskattavuus vaihtelee eri ikäluokissa. Esimerkiksi vuonna 2009 syntyneiden tyttöjen ikäluokassa se on 71 prosenttia ja poikien taas 62.

Esimerkiksi Etelä-Savossa HPV-rokotuskattavuus on hieman koko maan tilannetta parempi. Maakunnassa 13-vuotiaista tytöistä runsaat 75 prosenttia ja pojista yli 66 prosenttia on saanut HPV-rokotteen.

Rokotekattavuus on Etelä-Savossa myös korkeampi kuin esimerkiksi naapurimaakunta Keski-Suomessa. Siellä 13-vuotiaista tytöistä runsaat 60 prosenttia ja pojista vähän yli puolet on saanut HPV-rokotteen.

Rokote antaa suojaa syöpiä aiheuttavaa papilloomavirusta vastaan

Rokotteella voidaan ehkäistä papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä. Tunnetuin niistä on kohdunkaulan syöpä.

Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim kertoo, että HPV-tyyppejä on 180, joista HPV16 on merkittävin syöpävirus. Se aiheuttaa kohdunkaulan syövän lisäksi ulkosynnyttimien, emättimen, siittimen, peräaukon, suuontelon, kielentyven ja nielurisan syöpiä.

Duodecimin mukaan esimerkiksi HPV-viruksen aiheuttamien suunielun syöpien ilmaantuvuus on lähes kolminkertaistunut 30 vuoden aikana Suomessa ja muissa länsimaissa.

Lisää aiheesta:

HPV-rokote vähentää kohdunkaulan syövän riskiä melkein 90 prosenttia - voi johtaa siihen, että ihmiskunta pääsee sairaudesta lähes kokonaan eroon

HPV-rokotteella on mainehaitta, jota on vaikea poistaa - Tutkija: "Mikään tieteellinen näyttö ei riitä, kun on omakohtainen ja lukittu kokemus"

200 000 alaikäistä rokotettu Suomessa - THL arvioi, että 12-17-vuotiaista 70 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteen syyskuun alussa

mardi 2 août 2022 23:16:09 Categories: HPV-rokote YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.