Ilta Sanoma

Kaikista isoimmista kesäkurpitsoista kannattaa poistaa pehmeä keskusta.

Tuore tilli on tyypillinen mauste myös kreikkalaisessa keittiössä.

Tuore tilli on tyypillinen mauste myös kreikkalaisessa keittiössä. Kuva: Panu Pälviä

Kesäkurpitsaa! Nyt on taas tuon useimmiten vihreän, mutta myös keltaisen, vaalean tai raidallisen, kasviksen parhain satoaika.

Mehevästä kesäkurpitsasta syntyy ihanat kreikkalaishenkiset kasvispihvit vaikka burgerin väliin tai esimerkiksi perunoiden kanssa syötäväksi. Miedon makuinen kesäkurpitsaraaste maustetaan valkosipulilla, kesäsipulilla sekä sitruunankuorella ja tuoreella tillillä.

Pihveihin murustellaan myös tietysti kreikkalaista fetaa. Pientä rapeutta ja rakennetta ne saavat pinjansiemenistä.

Pihvit voi paistaa esimerkiksi lettupannulla. Paistamisessa maltti on valttia niin ajan kuin lämpötilankin suhteen. Paistamisen ohessa ehtii hyvin valmistaa myös tsatsikin, jonka senkin voi tehdä kesäkurpitsasta kurkun sijaan.

Katso ohje Sopasta!

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 23:00:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.