Sport Content

Suomalainen ralliässä saa upean mahdollisuuden - "Taso on todella kova"

Sport Content - logo Sport Content 02.08.2022 18:29:40 Sport Content

Suomen MM-ralli alkaa torstai-iltana Jyväskylän Harjun erikoiskokeella. Silloin myös Sami Pajari - Enni Mälkönen lähtevät toista kertaa urallaan MM-ralliin Rally2-luokan ajokilla.

Debyyttikisa Sardiniassa kesäkuun alussa toi tulokseksi luokan viidennen sijan ja tälläkin kertaa liikkeellä ollaan Toksport WRT:n Skoda Fabia Rally2 Evo:lla. Sarjapisteitä ei tarvitse miettiä, joten kaksikko pääsee kotikisaansa ilman paineita.

Sunnuntaina iltapäivästä Ruuhimäen maineikkaalle ja vauhdikkaalle Power Stagelle päättyvän rallin erikoiskokeiden kokonaislukumäärä on 22 ja niille mittaa kertyy 322,61 kilometriä.

Pajarin kohdalla testipäiviä on kertynyt peräti kolme, joten sikäli kilpailuun lähdetään luottavaisin mielin.

- Olemme valmistautuneet kilpailuun hyvin. Testiä on päästy ajamaan monipuolisella tiestöllä ja on saatu hyvä käsitys säädöistä ja niiden eroavaisuuksista sen mukaan ajetaanko tietä ensimmäistä vai toista kertaa. Vaikka Suomessa valtaosa tiestöstä on kohtuullisen kovapohjaista moneen muuhun kisaan verrattuna, muodostuu siihen toiselle ajokierrokselle uraa, jolloin auton säätöjä on muutettava, kertoo Pajari tiedotteella.

Pajari on osallistunut Jyväskylän MM-ralliin kuljettajana kerran aikaisemmin, vuonna 2019. Silloin ajokkina oli etuvetoinen Ford Fiesta R2T19 ja kilpailuun osallistuttiin Flying Finn Future Star-ohjelman ensimmäisen osion voittajana. Kilpailu jäi silloin lopulta kesken lauantaina toistamiseen ajetulla Pihlajakosken erikoiskokeella ajokin hukattua ohjattavuutensa hypyn alastulossa.

- Luokan taso on todella kova. Esimerkiksi Emil Lindholm ja Teemu Suninen ovat todistaneet olevansa aivan luokan kovinta kärkeä maailmallakin. Meillä ei ole paineita mistään pistetilanteista tai vastaavista, mutta totta kai pyritään mahdollisimman kovaa ajamaan ja saamaan autosta kovavauhtisia kisakilometrejä ja hyviä erikoiskoeaikoja kokemuspuolelle.

- Tämän luokan kalusto on kuitenkin meillä se seuraava looginen askel tulevaisuuteen, joten kaikki oppi siitä on kullanarvoista, tiivistää Pajari.

Lähde: Tiedote

Kuva: Hannu Rainamo

Lue myös: Arvostettu sivusto antoi kauden arvosanat F1-kuskeille - Valtteri Bottas kärkikastissa

mardi 2 août 2022 21:29:40 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.