Eduskunta päätti kopterin tukikohdan sijoittamisesta Uttiin jo vuosia sitten. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan Helsingin-Uudenmaan sairaanhoito" /> Eduskunta päätti kopterin tukikohdan sijoittamisesta Uttiin jo vuosia sitten. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan Helsingin-Uudenmaan sairaanhoito" />

YLE


Kiistely Kaakkois-Suomen lääkärihelikopterin sijoituspaikasta voi jatkua yhä.

Päätös lääkärihelikopterin sijoituspaikasta Kouvolan Utissa pysyy ainakin toistaiseksi voimassa, mutta mahdollisuus jatkovalitukseen voi vielä syntyä.

Asiasta uutisoi ensin Etelä-Saimaa.

Lappeenrannan kaupunki kanteli eduskunnan oikeusasiamiehelle lääkärihelikopterin sijoituspaikasta huhtikuussa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei ottanut päätöksessään sijoituspaikkaan kantaa, mutta kiinnitti huomiota sijoituspaikan käsittelyprosessiin.

Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan asian käsittely ei mennyt terveydenhuoltolain edellyttämällä tavalla.

Terveydenhuoltolain mukaan erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen tehtävänä on suunnitella ja päättää lääkärihelikopteritoiminnasta alueellaan. Kaakkois-Suomen kopterin sijaintipaikan päättämisestä on vastuussa Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS.

Päätös kopterin sijaintipaikasta syntyi kuitenkin eduskunnan budjettipäätöksellä vuonna 2019, ja se ohitti terveydenhuoltolain pykälät. Päätös sinetöitiin maaliskuussa 2022, kun hallituksen sote-ministeriryhmä vahvisti sijoituspaikaksi Utin.

Mahdollisuus valitukseen epävarma

Lappeenrannan valituksen laatinut apulaiskaupunginjohtaja Tuomo Sallinen kertoo Etelä-Saimaalle, että päätös voi vielä avata mahdollisuuden valitukseen, mutta toistaiseksi se on epävarmaa.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläisen päätöksessä todetaan, että päätös sijoituspaikasta kuuluisi terveydenhuoltolain mukaan erityisalueille eli käytännössä Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSille. Se ei ole päätöstä tehnyt, sillä eduskunta päätti siitä vuonna 2019 budjettikäsittelyssä.

- Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan asia on edelleen vireillä. Onko tämä tulkittavissa niin, että terveydenhuoltolain perusteella yliopistollisen sairaanhoitopiirin eli HUSin tulisi vielä tehdä tästä oma päätös, Sallinen pohtii.

Sallisen mukaan Lappeenrannan kaupunki tulee valittamaan asiasta, jos HUS tekee päätöksen ja siihen voi hakea muutosta.

Utin tukikohtaa valmistellaan

Helikopteritoiminnasta Suomessa vastaava Finnhems ja Kouvolan kaupunki ovat jo aloittaneet lääkärihelikopterin tukikohdan rakentamiseen tähtäävät valmistelut

Kopterin on tarkoitus nousta ilmaan syksyllä 2024.

Kouvolan kaupunki odottaa parhaillaan Finnhemsiltä lupakäsittelyä täytettäväksi.

- Me olemme priorisoineet, että heti kun Finnhems jättää lupakäsittelyn, niin se käsitellään hyvinkin nopeasti, kertoo Kouvolan kaupungin kiinteistöpäällikkö Hannu Tylli Ylelle.

Tyllin mukaan Lappeenrannan kaupungin mahdollinen jatkovalitus lääkärihelikopterin sijoituspäätöksestä ei vaikuta lupaprosessiin.

- Tavoitteena on, että aikataulussa pysyttäisiin ja lupakäsittelyt saataisiin hoidettua, sanoo Tylli.

Lue lisää:

Lappeenranta vetäisi uuden kortin hihasta Kaakkois-Suomen lääkärikopteripäätöksen kumoamiseksi - vaatii nyt sijoittamista Etelä-Karjalaan Ukrainan tilanteen vuoksi

Pitkän väännön jälkeen sinetin saanutta lääkärikopterin tukikohtaa aletaan rakentaa Uttiin ripeästi: "Kuokka isketään maahan viimeistään vuoden päästä kesällä"

mardi 2 août 2022 20:32:21 Categories: YLE lääkärihelikopterit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.