Ilta Sanoma

Iäkäs miesopettaja sai 1?800 euron sakot. Lisäksi hänen on maksettava oppilaalle korvauksia 700 euroa.

Asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Kuva: Terho Vuorinen

12-vuotias poika joutui opettajan väkivallan kohteeksi Tampereella sijaitsevassa koulussa joulukuussa 2020. Iäkäs miespuolinen opettaja potkaisi poikaa koulun käytävällä takaapäin reiteen.

Teko aiheutti pojalle kipua ja pienen mustelman, joka parani muutamassa päivässä.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi opettajan 50 päiväsakkoon pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Opettaja myönsi oikeudessa potkun, mutta väitti, ettei se ollut tahallinen. Opettaja kertoi ymmärtäneensä tekonsa vasta jälkikäteen.

Selitys ei mennyt läpi. Oikeuden mukaan potkun oli pakko olla tahallinen.

Asiassa oli riidatonta se, että opettaja oli lähtenyt pojan perään koulun käytävällä ja potkaissut tätä takaapäin takareiteen.

- Ei ole olemassa mitään perustetta, mikä oikeuttaisi potkaisemisen kyseisessä tilanteessa. (Opettajan) on täytynyt ymmärtää tekonsa väkivaltaluonne ja teon seuraukset, oikeus kirjasi päätökseensä.

Ratkaisusta ei selviä potkun motiivia. Poliisi on puolestaan salannut jutun esitutkintamateriaalin.

Virkavelvollisuuden rikkominen ei oikeuden mukaan ollut tekona vähäinen.

- (Lain mukaan) viranhaltijan on toimittava tehtävässään tehtävänsä edellyttämällä tavalla. Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opetusympäristöön. Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen perustuslainkin nojalla, oikeus katsoi.

Oikeus katsoi, ettei opettaja alentanut teollaan oppilaan ihmisarvoa. Teko kuitenkin järkytti oppilasta.

Esitutkinnassa oppilas kertoi itkeneensä ja joutuneensa shokkiin. Äitinsä kehottamana ja ystävänsä tukemana poika meni lopulta kertomaan tapahtuneesta rehtorille. Myös videotallenne koulun käytävältä todisti oppilaan hämmennystä ja järkytystä.

Seuraukset eivät jääneet tähän. Oppilas vaihtoi koulua pian välikohtauksen jälkeen erikoisluvalla.

- Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa väkivalta ei ole ollut vakavaa eikä pitkäkestoista. Erityispiirteenä tapauksessa on kuitenkin ollut tapahtumapaikka, koulu, sekä se, että teon seurauksena asianomistaja ei ole enää halunnut mennä kouluun vaan vaihtanut koulua kesken lukuvuoden, oikeus perusteli opettajan maksettavaksi määräämäänsä 400 euron kärsimyskorvausta.

Kipukorvauksia opettajan pitää maksaa 300 euroa.

- Opettajan tulisi olla luomassa turvallista ympäristöä. Asema ja ympäristö osaltaan lisäävät menettelyn moitittavuutta, oikeus linjasi.

Opettajalle määrätty sakkosumma nousi 1?800 euroon. Kun mukaan lasketaan 700 euron korvaukset ja 80 euron rikosuhrimaksu, opettajan lasku nousi 2580 euroon.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 18:56:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.