Ilta Sanoma

Jyväskylän MM-rallin järjestäjät ovat varautuneet mielenilmauksiin.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva. Kuva: TonI Repo / Aamulehti

Kuohunta Jyväskylän MM-rallin ympärillä kiihtyi tiistaina, kun rallin nimikkosponsori Secto Automotive julkaisi tiukkasanaisen tiedotteen kilpailuun osallistuvista venäläisistä.

Pääsponsorin mukaan venäläiset kuljettajat pitäisi sulkea pois kilpailusta.

- Jos meillä olisi tässä asiassa vaikutusvaltaa, sen käyttäisimme. Secton logoa ei ole venäläisten kuljettajien autoissa, tiedotteessa kirjoitetaan.

MM-rallin järjestäjiä sitovat kansainvälisen autourheiluliitto Fian säännöt, jotka takaavat venäläisille luvan osallistua ralliin ilman maansa tunnuksia. Sen takia rallissa nähdään näillä näkymin kolme venäläiskisaajaa.

Venäläisten osallistuminen ralliin on saanut osakseen kovaa kritiikkiä jo viime viikosta lähtien.

Toinen epävarmuutta ralliviikonlopun ympärille aiheuttava seikka on ympäristöliike Elokapinan Jyväskylään suunnittelema mielenosoitus. Liike ei ole ilmoittanut tarkempaa paikkaa tai ajankohtaa perjantaille 5. elokuuta suunnittelemalleen "rallikapinalle".

Suomen MM-rallin kilpailujohtaja Kai Tarkiainen vahvisti IS:lle, että rallin järjestäjät ovat huomioineet ralliviikkoa myllertävät poikkeusolosuhteet. Häiriöihin on varauduttu.

- Näistä on keskusteltu poliisin kanssa ja erilaista varautumista on tehty, Tarkiainen viestitti.

Sisä-Suomen poliisi julkaisi maanantaina tiedotteen, jossa kertoi varautuneensa mahdollisiin mielenosoituksiin rallin yhteydessä.

Poliisi muistuttaa, että yleisötilaisuuksien riittävistä ja tarkoituksenmukaisista turvajärjestelyistä vastaa tilaisuuden järjestäjä. Tiedotteen mukaan poliisia kuitenkin näkyy myös erikoiskokeilla erilaisissa valvontatehtävissä, joilla varaudutaan poliisin toimenpiteitä vaativiin tapahtumiin.

- Perinteisesti rallit ovat sujuneet poliisin näkökulmasta hyvin, eikä isompia häiriöitä ole esiintynyt, vaikka yleisöä on ollut paljon, komisario Teemu Karhunen toteaa tiedotteessa.

- Tehtäviimme kuuluu kuitenkin varautua kaikenlaisiin häiriötilanteisiin.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 16:28:00 Categories: Ilta Sanoma Ralli

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.