Ilta Sanoma

Next-Gen-arvontahuijauksen uhreille maksetaan yhteensä 25 miljoonan dollarin verran korvauksia. Suomessa palautuksia saa 29 kuluttajaa.

Yhdysvaltain kuluttajaviranomainen Federal Trade Commission (FTC) palauttaa maailmanlaajuisesti yhteensä lähes 25 miljoonaa dollaria noin 250?000 kuluttajalle, jotka menettivät rahojaan Next-Gen-arvontahuijauksessa, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoo tiedotteessaan.

Suomessa palautuksia saa yhteensä noin 7?400 dollarin edestä 29 kuluttajaa. He ovat saaneet FTC:ltä kirjeen, jossa on ohjeet hyvityksen hakemiseen.

Next-Gen-arvontahuijauksessa ihmiset eri puolilla maailmaa saivat sähköposteja, joissa heidän kerrottiin voittaneen arvonnassa jopa kaksi miljoonaa dollaria. Palkinnon lunastaminen edellytti viestin mukaan kuitenkin 9-139 dollarin suuruisen maksun maksamista.

Yhdysvaltain FTC nosti vuonna 2018 kanteen Next-Gen-huijauksen taustalla olevia henkilöitä ja yrityksiä vastaan. Nyt huijauksen uhreille voidaan palauttamaan heidän menettämänsä rahat, KKV kertoo.

Korvausta on haettava FTC:ltä tulleen kirjeen ohjeiden mukaisesti viimeistään 17. lokakuuta PayPal-palvelun kautta.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 15:41:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.