Sport Content

Miesten Valioliiga aikoo väistää naisten MM-kilpailuja

Sport Content - logo Sport Content 02.08.2022 12:44:41 Sport Content

Ensi vuoden MM-kilpailut pelataan 20.7-20.8. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Se tarkoittaa sitä, että MM-kisat menevät osin päällekkäin Valioliigan alun kanssa. Valioliiga on yleensä alkanut elokuun toisella viikolla.

EM-finaalin aikaan kaksi Valioliigan joukkuetta pelasi harjoituspelejä. Valioliigan toimitusjohtaja Richard Mastersin mukaan ensi vuonna päällekkäisyyksiä pyritään välttämään mahdollisuuksien mukaan.

- EM-turnaus oli valtava menestys ja tämä hetki on kansallisjuhlan aikaa. Olemme aloittaneet keskustelut palloliiton kanssa muutoksista. Kaikkien osakkaiden, seurojen, meidän ja liiton pitää päättää tästä.

Valioliiga haluaa kantaa oman kortensa kekoon naisjalkapallon eteen jatkossa. Laji on kovassa nosteessa ja Valioliiga haluaa edesauttaa nousua.

- Tästä vuodesta lähtien laitamme 21 miljoonaa puntaa naisten ruohonjuuritasolle ja ammattilaispeliin. Olemme aktiivisissa keskusteluissa liiton kanssa siitä miten voimme auttaa enemmän, Masters totesi BBC:n mukaan.

Lue myös: Chelsea yrittää houkutella entistä hyökkääjäänsä takaisin - tyly vastaus

Lue myös: Valioliigaseurat eivät halua enää polvistua ennen pelejä

mardi 2 août 2022 15:44:41 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.