Ilta Sanoma

Antonio Conten valmentama Spurs, Newcastle ja Chelsea ovat Valioliigan avauskierroksen kohteiden todennäköisimmät voittajat.

Valioliiga: Antonio Conte on saanut hankkia kesän aikana kaipaamiaan vahvistuksia, ja odotukset Spursia kohtaan ovat selvästi edelliskautta korkeammalla. Sotonin viime kausi oli odotuksiin nähden hyvä ja myös siirtoikkunasta vaikuttaisi tulevan hyvin valmennetun joukkueen osalta plusmerkkinen. Tasoero on Spursin eduksi kiistaton ja isännät ovat hieman yli 70 prosentin suosikkeja.

Valioliiga: Bournemouth palaa kahden kauden jälkeen Valioliigaan. Odotukset ovat maltilliset, sillä toistaiseksi merkittävät vahvistukset uupuvat. Villan viime kausi jäi odotuksista sekä todellisesta tasosta, mutta tällä kaudella kesän aikana vahvistunutta ryhmää kohtaan odotukset ovat korkealla. Ero perustasossa nostaa Villan vieraskentälläkin lähes 50 prosentin suosikiksi

Valioliiga: Leeds vältti putoamisen täpärästi Jesse Marchin alaisuudessa. Usea tähtipelaaja on vaihtanut maisemaa, mutta saadulla pääomalla on vahvistettu joukkuetta tasaisesti. Wolves ylisuoritti viime kaudella ja päävalmentaja Burno Lagen toisesta kaudesta voi odottaa ensimäistä haastavampaa. Pelivoiman puolesta joukkueet lähtevät samalta viivalta kauteen ja isännät ovat kotiedun turvin noin 45 prosentin suosikkeja.

Valioliiga: Viime kaudella uuden omistajapohjan avulla täyskäännöksen tehneen Newcastlen voi odottaa kamppailevan sijoista kymmenen parhaan joukossa. Steve Cooper johdatti Forestin nousuun karsintojen kautta tultuaan peräsimeen syksyllä kesken kauden. Pelaajaliikenne on käynyt pyöröoven lailla, eikä suoritustason riittämisestä Valioliigassa ole takeita. Newcastle on kotiavauksessaan hieman yli 60 prosentin suosikki.

Valioliiga: Everton lähtee ensimmäiseen kokonaiseen kauteen Frank Lampardin alaisuudessa maltillisin muutoksin pelaajarintamalla. Everton teki viime kaudesta itselleen turhankin haastavan. Chelsea pyrkii kuromaan eroa kärkikaksikkoon viime kautta pienemmäksi tutulla reseptillä. Tasoero on Chelsean hyväksi selkeä ja vieraat ansaitsevat lähes 60 prosentin suosikkiaseman.

Championship: Preston tasasi pisteet sarjanousija Wiganin vieraana pelitapahtumiin nähden reilusti 0-0. Viime kauteen nähden vahvistunut Hull nappasi avauskierroksella pelillisesti ansaitun 2-1-voiton Bristolista. Myös Preston on haalinut riveihinsä mielenkiintoisia nuoria pelaajia ja on rankingissa pykälän Hullia korkeammalla. Isännät ansaitsevat noin 50 prosentin suosikkiaseman.

Championship: Bristol kärsi avauskierroksella ansaitun 1-2-tappion Hullin vieraana. Sunderlandin neljä kautta kestänyt korpivaellus Ykkösliigassa on ohi ja se pyrkii vähintään vakiinnuttamaan paikkansa Championshipissa. Kausi käynnistyi kelpo esityksellä, kun kotona pisteet tasattiin Coventrya vastaan 1-1. Bristol on perustasoltaan hieman edellä, mutta vieraiden menestys ei tasaväkisessä kohtaamisessa yllättäisi.

Championship: Stoken kausi käynnistyi ansaitulla 0-2-tappiolla Millwallin vieraana. Blackpool onnistui viime kaudella selvästi odotuksia paremmin. Uusi kausi käynnistyi 1-0-kotivoitolla Readingia vastaan, mutta voitto oli pelitapahtumiin nähden ansaitsematon. Stoke on vieraitaan korkeammin rankattu ja isännät ovat kerran kahdesta voittavia suosikkeja

Championship: QPR joutui taipumaan Roversin vieraana 0-1-tappioon, vaikka ei esiintynyt merkittävästi kotijoukkuetta heikommin. Marcus Forss siirtyi uuden kauden kynnyksellä Middlesbrough'n riveihin. Forss tuli kentälle ottelun toisella puoliajalla 1-1-tasapeliin päättyneessä kotiottelussa WBA:ta vastaan. Boro on joukkueista laadukkaampi ja niukka vierassuosikki.

Championship: Swansea tasasi avauskierroksella pisteet sarjanousija Rotherhamin vieraana 1-1. Pistejako on linjassa tasaisena edenneiden pelitapahtumien kanssa. Rovers nappasi kotikentällä 1-0-voiton QPR:n kustannuksella, vaikka tasapeli olisi kuvannut niukasti maalipaikkoja sisältänyttä ottelua tarkemmin. Blackburn on perustasoltaan hieman isäntiä edellä, mutta kotietu pitää Swansean niukkana suosikkina.

Championship: Kuuden Valioliigassa vietetyn kauden jälkeen Burnley on takaisin Championshipissa. Kausi avattiin ansaitulla 1-0-voitolla Huddersfieldin vieraana. Viime keväänä aina nousukarsintoihin asti yltänyt Luton joutui tyytymään hallinnasta huolimatta 0-0-tasapeliin. Ero perustasossa puhuu Burnleyn puolesta, ja isännät ansaitsevat noin 55 prosentin suosikkiaseman.

Championship: Sheffieldin nousu takaisin Valioliigaan jäi haaveeksi, kun tie nousi pystyyn nousukarsintojen välierissä. Alkavaan kauteen Sheffield lähtee yhtenä kärkijoukkueiden haastajista. Millwall avasi kautensa vakuuttavalla 2-0-voitolla vieraaksi saapuneesta Stokesta. Kotijoukkue on luokkaa laadukkaampi ja voittaa useammin kuin kerran kahdesta.

Championship: Reading joutui taipumaan 0-1-tappioon Blackpoolin vieraana, vaikka oli maalipaikkojen valossa selvästi kotijoukkuetta edellä. Cardiff nappasi 1-0-kotivoiton ennakkosuosikki Norwichista, vaikka pistejako olisi kuvannut niukasti maalipaikkoja sisältänyttä ottelua tarkemmin. Cardiff on hieman laadukkaampi, mutta kotietu pitää isännät niukkana suosikkina

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 15:18:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.