Sport Content

Suomalaisjuoksijalta loistosuoritus MM-kisoissa - pinnisti parhaaksi eurooppalaisksi

Sport Content - logo Sport Content 02.08.2022 09:59:39 Sport Content

Kilpailun voitti Kenian Betty Chelangat ajalla 9.01,03. Mononen oli 3000 metrillä viides myös vuosi sitten saman ikäluokan MM-kilpailuissa Nairobissa. Calin kilpailussa mahdollisuus mitaliin alkoi karata toisella kilometrillä.

- En minä pettynyt ole, mutta olisihan se ollut mukava taistella mitaleista, Mononen summasi tuntojaan SUL:n tiedotteessa.

Avauskilometri juostiin 3.10 minuuttiin, mutta toinen kilometri livahti Chelangatin ja hänen maajoukkuetoverinsa Nancy Cheropin johdolla ajassa 2.59,10. Kun kenialaiset kiristivät vauhtia, Mononen ja Etiopian Bertukan Welde jäivät taistelemaan neljännestä sijasta, jonka Welde piti maaliin asti.

- Olisin halunnut mennä ohi ja koettaa taistella mitaleista. Kävin pari kertaa hänen rinnallaan, mutta aina kun yritin ohi, hän kiristi. Ja sitten lopussa oli jo aika tyhjä jalka, Mononen kertaili.

Silja Andersson ylitti naisten seiväshypyn karsinnassa kolmannella yrityksellään 405, joka toi paikan keskiviikkona käytävään loppukilpailuun. Andersson oli karsinnassa yhdestoista. Finaaliin meni 13 hyppääjää, jotka kaikki ylittivät 405.

Vilma Räsänen oli naisten kiekonheiton karsinnassa 15:s. Hän heitti parhaansa 47,08 viimeisellään. Ensimmäinen heitto kantoi 46,35. Toinen sektorista yli mennyt heitto toi pöytäkirjaan ruksin. Se oli sen verran pitkä, että olisi voinut tuoda finaalipaikan. Loppukilpailuun Calissa vaadittiin 48,01. Räsäsen ennätys on 50,42.

Kymmenottelija Joonas Lapinkerolla oli sikäli hyvä päivä, että 100 metrin 11,23 ja 400 metrin 49,58 olivat ennätyksiä. Pistetilin karttumisen kannalta pituushypyn tuloksen jääminen 616:een oli iso pettymys. Kuulaa Lapinkero työnsi 12,65 ja ylitti korkeushypyssä 178, vaikka nilkkavaiva teki kiusaa. Hän on yhteispisteissä 23:s pistein 3521. Kymmenottelua johtaa Hollannin Gabriel Emmanuel pistein 4276.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Suomalaisyleisurheilijat hyvässä iskussa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa

Lue myös: Valmennuspäällikkö avaa Ruotsi-ottelun valintoja: "Ottelun luonteeseen kuuluu taktikointi ja laskelmointi"

mardi 2 août 2022 12:59:39 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.