Ilta Sanoma

Kallista polttoainetta voi säästää ennakoimalla. Mutta mitä se oikein tarkoittaa?

Taloudellinen ajo onnistuu, jos tietää mitä tuleman pitää. Talousajon perusneuvo on, että jarrupoljinta pitäisi lähtökohtaisesti painaa mieluummin vähemmän kuin enemmän, ellei turvallisuus tai liikennetilanne muuta vaadi.

Taloudellinen ajo onnistuu, jos tietää mitä tuleman pitää. Talousajon perusneuvo on, että jarrupoljinta pitäisi lähtökohtaisesti painaa mieluummin vähemmän kuin enemmän, ellei turvallisuus tai liikennetilanne muuta vaadi. Kuva: Kari Pitkänen

Ennakointi on ylivoimaisesti tärkein yksittäinen keino, jolla auton kulutusta voi pienentää.

Ennakoinnin hyöty on varmennettu lukuisissa ajotapa- ja kulutustutkimuksissa ja se on aivan keskeinen menestystekijä myös taloudellisuusajokilpailuissa.

Käytännössä kyse on monien pienten yksityiskohtien kokonaisuudesta, joita yhdistää ajamiseen vaikuttaviin seikkoihin reagoiminen hyvissä ajoin sekä niin sanottu jouhea eteneminen.

Lue lisää: TM vertaili käytettyä sähköautoa Suomen halvimpiin uusiin pikkuautoihin -?käyttökuluissa jopa yli 5?000 euron säästö

Ajaessa ennakointi tarkoittaa siis tasaista ajotapaa, jonka myötä ylimääräiset kiihdytykset ja pysähdykset vähenevät.

Ennakointi ei kuitenkaan tarkoita tarpeetonta hidastelua, eli esimerkiksi matkavauhdin voi pitää haluamanaan ja kiihdytykset suorittaa tarpeettomasti aikailematta.

Katse pidetään ennakoiden edetessä kaukana, jolloin ajamiseen liittyvät muuttuvat tilanteet kuten vaikkapa liikennevalon vaihtuminen punaiseksi eivät tule yllätyksenä.

Esimerkiksi risteykseen tultaessa vauhti hiljennetään ennakoivalla ajotyylillä ajoissa, nostamalla kaasupoljinta ja käyttämällä rullausta sekä polttoaineen syötön katkaisevaa moottorijarrutusta mahdollisimman tehokkaasti.

Moottorijarrutuksessa hidastuvuuden tulee siis olla mahdollisimman pieni ja syötönkatkaisu päällä kuljettu matka mahdollisimman pitkä, jolloin auto kulkee pisimmän mahdollisen matkan jopa kokonaan nollakulutuksella.

Repivät kiihdytykset ja jarrutukset minimoidaan, mutta esimerkiksi kiihdytykset tapahtuvat moottorin parhaalla hyötysuhdealueella ripeästi.

Kiihdytettäessä vaihteen vaihdon suuremmalle pitää tapahtua samalla mahdollisimman aikaisin, mutta niin, etteivät moottorin kierrokset tipu vaihdon jälkeen liian alas.

Lue lisää: Bensa ja diesel ovat nyt kalliita, mutta myös muut tekijät vaikuttavat autoilun hintaan - katso millä osa-alueilla voit ehkä vielä säästää

Moottorin ei pidä kuitenkaan alkaa ajossa täristämään. Jos niin käy, on valittu välitys liian suuri.

Joskus säästön kannalta parasta on antaa auton liukua eteenpäin myös vaihteisto vapaalla, mikäli matka on esimerkiksi risteysalueella niin lyhyt, ettei kiihdytys ja siihen liittyvä jarrutus ole järkevää.

Käytännössä systemaattinen ennakointi voi lähtötilanteesta ja autosta sekä ajoympäristöstä riippuen laskea kulutusta esimerkiksi Nesteen taannoisen tutkimusten mukaan helposti 20-30 prosenttia tai jopa enemmän.

Erityisen helppoa ennakointi on tutussa liikenneympäristössä.

Tällaisella vakioajoreiteillä auttaa esimerkiksi liikennevalojen toimintalogiikan opettelu, minkä myötä ajoreitin täyspysähtymiset voi minimoida.

Maantieajossa tehokkain tapa säästää on ajaa mahdollisimman vähän kuluttavalla ja ennen kaikkea tasaisella nopeudella tasakaasulla.

Ylämäessä ei myöskään kannata kiihdyttää eikä pitää saavutettua nopeutta viimeistä desimaalia myöten yllä, ellei liikennetilanne sitä vaadi.

Lue lisää: Autotekniikan professorin seitsemän polttoaineen­säästövinkkiä - ajonopeuden laskeminen kompensoisi kallistuneita hintoja

Urissakaan ei kannata ajaa, sillä siellä kestopäällyste on karkeampaa eli renkaiden vierintävastus suurempi.

Lisäksi paikallaan oltaessa tyhjäkäyntiä kannattaa välttää ja esimerkiksi turvavyön voi kiinnittää jo ennen auton käynnistämistä.

Kaikkiaan ennakoinnin ja taloudellisen ajotavan opettelussa voi olla paljonkin työtä, mutta vastapainona opettelu maksaa itsensä takaisin alentuneena kulutuksena.

Ennakoiva ajotapa lisää tutkimustiedon perusteella myös ajamisen turvallisuutta.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 10:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.