Ilta Sanoma

Pääministerin hääjuhlia vietettiin kaksi vuotta sitten hänen virka-asunnollaan Helsingin Kesärannassa.

Sanna Marin ja hänen puolisonsa Markus Räikkönen Emma-gaalassa.

Sanna Marin ja hänen puolisonsa Markus Räikkönen Emma-gaalassa. Kuva: Terhi Ylimäinen

Toista hääpäiväänsä maanantaina viettänyt pääministeri Sanna Marin (sd) julkaisi illalla Instagramissa hempeän päivityksen.

Marin julkaisi kuvan, jossa hän poseeraa morsiuspuvussa aviomiehensä Markus Räikkösen kanssa.

-?Siitä on 18 kesää, kun tapasin sinut. Hyvää hääpäivää, Marin kirjoittaa Instagram-päivityksessään sydän-emojin kera.

Marinin ja Räikkösen hääjuhlia vietettiin vuonna 2020 pääministerin virka-asunnolla Helsingin Kesärannassa.

Häihin osallistui nelisenkymmentä henkeä. Osallistujiin kuului myös avioparin tytär Emma.

Juhlat vietettiin valtaosin ja vihkimistä myöten ulkotiloissa. Vaikka vieraiden joukossa oli neljä kansanedustajaa, jätettiin politiikka puheenaiheena juhlapäivän ajaksi lomalle.

Räikkönen ja Marin tapasivat Tampereella vuonna 2004. Pari on pitänyt yhtä siitä asti. He muuttivat yhteen vuonna 2006 ja menivät kihloihin vuonna 2017. Heidän esikoisensa Emma syntyi tammikuussa 2018.

Marin on parhaillaan kesälomalla. Hän lomaili heinäkuussa viiniviljelmien keskellä Koillis-Italiassa Trevision maakunnassa. Italialaislehtien mukaan matkalla oli mukana myös Markus-puoliso.

Ilta Sanoma
mardi 2 août 2022 02:16:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.