Ilta Sanoma

IS:n tietojen mukaan turma-Volvon omistava 22-vuotias mies on tunnettu holtittomasta ja päihteidenkäytön sävyttämästä ajokäyttäytymisestään. Sen osoittavat myös käräjätuomiot.

Savonlinnan turma-auton omistaa parikymppinen mies, jolla on taustallaan liikennerikoshistoriaa.

Savonlinnan turma-auton omistaa parikymppinen mies, jolla on taustallaan liikennerikoshistoriaa. Kuva: Ossi Nyrhinen / Lehtikuva

Savonlinnan turma-auton omistaja on vastikään tuomittu liikennerikoksista Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Kesäkuussa annettujen tuomioiden mukaan mies todettiin syylliseksi törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja ajoneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Kyseiset rikokset ajoittuvat joulukuun puoliväliin. Mies oli viikonloppuisena iltana kuljettanut autoa 1,52-promillen humalassa. Ajo päättyi lumipenkkaan.

Kiinnioton yhteydessä hänen hallustaan löytyi 18 Ksalol-tablettia. Miehen veressä havaittiin useita huumeiksi luokiteltavia lääkeaineita. Lisäksi virkavalta sai huomata, ettei kuskilla ollut ajo-oikeutta.

Tuomioksi parikymppinen mies sai 60 päivää ehdollista vankeutta ja oheen 50 päiväsakkoa. Hänen tuloillaan maksettavaa kertyi 300 euroa.

Lisäksi mies määrättiin vuoden ja kolmen kuukauden mittaiseen valvontaan. Valvonta-aika päättyy kesäkuussa 2024.

Lue lisää: Savonlinnan turmasta uutta tietoa - auton omistaja vakavasti loukkaantuneena sairaalassa

Ennen joulukuista penkkaanajoa mies ehti toilailla liikenteessä jo aiemmin syksyllä.

Toisen kesäkuussa annetun käräjätuomion mukaan mies syyllistyi viime vuoden lokakuussa liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies oli syytteen mukaan kuljettanut autoa yleisellä tiellä tahallaan sivuluisissa ja menettänyt sen hallinnan.

Auto oli törmännyt liiketilan valotolppaan ja siitä edelleen toisen kiinteistön seinään. Auto, tolppa ja seinä vaurioituivat. Miehellä oli tapahtuma-aikaan kyydissä yksi matkustaja, mutta käräjätuomion perusteella henkilövahinkoja ei syntynyt.

Oikeuskäsittelyissä mies myönsi syyllistyneensä rikoksiin. Hänet tuomittiin lokakuisesta tapauksesta 40 päiväsakkoon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miehelle koitui näistä sakoista maksettavaa 240 euroa.

Tuomiot ovat lainvoimaisia. Kaikki rikokset ovat tapahtuneet Savonlinnan alueella.

Lue lisää: Savonlinnan turma-auton renkaat erittäin kuluneet - näin poliisi uskoo törmäyksen tapahtuneen

Poliisi ei vielä maanantaihin mennessä kyennyt vahvistamaan, kuka lauantaisessa turmassa tuhoutunutta, miehen omistamaa Volvoa ajoi.

Auton omistaja on ainoa turmassa eloonjäänyt, mutta vakavan loukkaantumisen vuoksi poliisi ei ole päässyt puhuttamaan häntä sairaalassa.

Turma-auto oli katsastamaton, poissa liikennekäytöstä ja poliisin mukaan takarenkailtaan hyvin huonokuntoinen.

IS:n tietojen mukaan auton kyytiin nousseet ja sittemmin menehtyneet kaksi miestä ja nainen olivat palaamassa jatkoilta kotiin lauantaina aamuyöstä. Koska he eivät saaneet tilatuksi taksia, he päätyivät hankkimaan kyydin muuta kautta.

IS haastatteli maanantaina Savonlinnan kuolonuhrit tuntevia paikkakuntalaisia nuoria. Heidän kertomustensa mukaan auton omistava mies on tunnettu holtittomasta ja päihteidenkäytön sävyttämästä ajokäyttäytymisestään, kuten käräjätuomiotkin osoittavat.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kolmena kuolemantuottamuksena.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 22:28:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.