Jalkapallon naisten EM-kisat Englannissa saivat ihmiset historiallisella tavalla katsomoihin ja televisiolähettimien äärelle." /> Jalkapallon naisten EM-kisat Englannissa saivat ihmiset historiallisella tavalla katsomoihin ja televisiolähettimien äärelle." />

YLE


Jalkapallon naisten EM-kilpailut keräsivät tänä vuonna ennätykselliset katsojaluvut niin Suomessa kuin Euroopassa. Heinäkuun 6.-31. järjestetyn turnauksen ottelut ja studiolähetykset löysivät kaikkiaan 2,6 miljoonan suomalaisen olohuoneeseen. Yle näytti kaikki ottelut suorana Yle TV2:ssa, Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa, suomeksi ja ruotsiksi selostettuina. Kaikki Suomen ottelut kuultiin myös radiossa Yle Puheella.

Helmareiden otteluista suurimman yleisön keräsi kaikista tasaisimmaksi ennakoitu Suomen ja Tanskan välinen kohtaaminen. Kyseistä Tanskalle 1-0 päättynyttä alkueräottelua seurasi televisiotaajuuksilla keskimäärin 418 000 silmäparia. Kaikkiaan Tanska-ottelu tavoitti 794 000 suomalaista.

- EM-kisat olivat monin tavoin ennätykselliset ympäri Eurooppaa, ja myös meidän lukumme kertovat kiinnostavuuden kasvusta. Näiden kisojen laajan vapaan näkyvyyden merkitys on siinä, että suuren yleisön käsitys naisten urheilusta laajenee ja monipuolistuu. Pelin lisäksi esiin nousevat esikuvat ja heidän tarinansa, kertoi Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen.

Alessia Russo firar sitt mål mot Sverige.
Kisojen alussa suomalaisten kiinnostus kohdistui vahvasti Helmareihin.Anna Gowthorpe/Shutterstock/All Over Press

Keskimäärin jalkapallon naisten EM-kisaottelulla oli 241 000 katsojaa ja tavoittavuus oli 573 000 henkilöä. Vuosi sitten järjestetyn jalkapallon miesten EM-turnauksen ottelut keräsivät keskimäärin 528 000 katsojaa ja tuolloin tavoittavuus oli 996 400. Ero naisten ja miesten välillä näkyy edelleen, mutta vuoden 2019 naisten MM-kisoista käynnistynyt suosion kasvu on kuitenkin selkeästi jatkunut myös EM-kisoissa.

Suosiota ilmentävät muun muassa finaalien katsojaluvut. Naisten MM-turnauksessa vuonna 2019 Yhdysvaltojen ja Hollannin välistä loppuottelua seurasi Suomessa keskimäärin 535 000 katsojaa. Sunnuntaina Englannin ja Saksan välistä EM-finaalia seurasi keskimäärin 631 000 katsojaa.

Vuonna 2019 MM-loppuottelu tavoitti 699 000 suomalaista ja tänä vuonna finaali tavoitti huimat 1,3 miljoonaa suomalaista.

EM-kisojen aikana kirjoitettiin turnauksen pienestä näkyvyydestä Englannin kaduilla. Lisäksi turnauksen alkulohkojen pienet stadionit puhuttivat. Loppuottelun yleisöennätys Lontoon Wembleyllä pääsi kuitenkin näyttämään naisjalkapallon todellisen menestyksen. Loppuunmyydyn finaalin yleisömäärä 87 192 on kaikkien aikojen suurin EM-turnauksessa, kun mukaan lasketaan naisten ja miesten turnaukset.

Vuoden 2022 naisten EM-turnaus jää historiaan myös kaikkien aikojen yleisöennätysten valossa. Turnauksen 31 ottelussa lehtereille kerääntyi 574 875 katsojaa. Uusi yleisöennätys on yli puolet enemmän kuin edellinen ennätys Hollannin 2017 EM-kisoista (n. 240 tuhatta).

-
Edellinen ottelukohtainen yleisökeskiarvoennätys oli peräisin Länsi-Saksan EM-turnauksesta vuodelta 1989.UEFA via Getty Images

Yksittäisten otteluiden ennätykset lyötiin myös uusiksi, kun otteluissa oli keskimäärin 18 544 katsojaa. Edellinen ennätys ottelukohtaisessa yleisökeskiarvossa oli vuoden 1989 Länsi-Saksan EM-kisoista, jolloin yleisökeskiarvo oli 9 000 katsojaa ottelussa.

Finaalin katsojaluvut kertovat suosiosta ympäri Euroopan. Loppuottelusta tuli Saksassa ja Englannissa kaikkien aikojen eniten katsottu naisten jalkapallo-ottelu.

Saksassa yleisradioyhtiö ARD:n lähetystä seurasi keskimäärin yli 17,89 miljoonaa ihmistä. Edellinen katsojaennätys oli vuodelta 2011, kun Saksa kohtasi MM-kotikisojen puolivälieräottalussa Japanin. Tuolloin ottelua seurasi keskimäärin 16,95 miljoonaa silmäparia. Britannian BBC1:n televisiolähetys tavoitti 17,4 miljoonaa ihmistä ja keskimäärin ottelua seurasi 11 miljoonaa katsojaa.

Ruotsalaispelaajat kiittivät kotiyleisöä. Keskellä Stina Blackstenius (vas.) ja Olivia Schough.
Ruotsi eteni EM-turnauksessa menestyksekkäästi välieriin.NurPhoto / Getty Images

Länsinaapurin hyvä menestys näkyi myös Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n katsojaluvuissa. Ruotsin puolivälieräottelua Belgiaa vastaan seurasi yli 2 miljoonaa silmäparia. Edellinen katsojaennätys, 1,5 miljoonaa, oli vuoden 2017 EM-kisoista, kun Saksa ja Ruotsi kohtasivat alkuerässä.

Suomessa jalkapallon naisten EM-kisasisällöt kiinnostivat television lisäksi myös verkossa. Kisojen verkkosisältöihin tehtiin turnauksen aikana yhteensä 7 miljoonaa vierailua.

Lähteet: TV-mittaritutkimus, Finnpanel Oy. Luvut edustavat Suomen yli 4-vuotiasta väestöä (tv-katsojaluvut). Adobe Analytics, Ylen datapilvi (muut luvut), UEFA, BBC, ARD ja SVT (kansainväliset luvut)

Lue myös:

Kommentti: Kaikkien aikojen EM-kisojen huipennus sai ihon kananlihalle - huuman pitää näkyä Euroopan parhaassa pääsarjassa.

Englanti juhlii vihdoin jalkapallon Euroopan mestaruutta! Asiantuntijat hämmästelevät, kuinka tuomaristo päästi Englannin pälkähästä

Kommentti: Juhlava lausunto asettuu yököttävään valoon - jalkapallopomojen kaksinaismoralismi voi pilata ennätyksellisten EM-kisojen ratkaisuhetket

lundi 1 août 2022 21:45:53 Categories: YLE jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.