Ilta Sanoma

Suomalaisten Solar Filmsin ja Playart Productionin dokumenttielokuva on ehdolla arvostetun Emmy-palkinnon saajaksi yhteiskunnallisten aiheiden kategoriassa.

Kuva: Cinthia Carolina Casco

Solar Filmsin ja Playart Productionsin dokumentti End of the Line - The Women of Standing Rock on saanut arvostetun Emmy-ehdokkuuden. Dokumentti on tuotettu yhteistyössä suomalaisten tuotantoyhtiöiden ja yhdysvaltalaisen Red Queen Median kanssa. Elokuvan on ohjannut yhdysvaltalainen Shannon Kring.

Dokumentti kertoo Amerikan alkuperäisasukkaisiin kuuluvan Lakota-heimon taistelusta oman maansa puolesta. Se on ehdolla uutis- ja dokumenttialan Emmy-palkintoon (News & Documentary Emmy 2022) yhteiskunnallisten aiheiden kategoriassa Outstanding Social Issue Documentary.

Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle iloitsee dokumentin vastaanotosta.

- Solarille on aina ollut tärkeää, että elokuvat puhuttelevat yleisöään. Dokumenttihankkeissa olemme olleet mukana ainoastaan rajoitetusti ja tarkalla seulalla, ja on hienoa, että ponnistelumme yhdessä koko End of the Linen mahdollistaneen tekijätiimin kanssa saivat aikaan elokuvan, joka onnistui pääsemään dokkarimaailman ykköskastiin, Helle hehkuttaa tiedotteessa.

Tuottaja Markus Selin iloitsee hänkin Emmy-ehdokkuudesta.

- On suuri kunnia, että yhteistyödokumenttimme on päätynyt Emmy-ehdokkaaksi. Elokuva kertoo tärkeästä aiheesta ja on hienoa, että kansainväliset tahot ovat löytäneet sen, Selin sanoo tiedotteessa.

Kuva: Brad Cornelius ja Dan Walden

Elokuva on saanut kansainvälisiä tunnustuksia, joita ovat mm. kunniamaininta Wild & Scenic -elokuvafestivaalilla, Tom Brandau Excellence -huomionosoitus Humanitarian Cinema Award -palkinnon yhteydessä sekä Best of Fest -palkinto kansainvälisellä Minneapolis-St.Paul -festivaalilla. Lisäksi ohjaaja Shannon Kring on ehdolla Humanitas-palkintoon. Elokuva oli myös ehdolla brittiläisen Sandford St. Martin's Trust -palkintoon.

Emmy-gaala järjestetään 29. syyskuuta New Yorkissa. Se on maailman arvostetuin televisioalan palkintogaala.

Dokumentin tv-ensi-ilta oli Al Jazeera English -kanavalla marraskuussa 2021. Suomessa elokuva on katsottavissa Yle Areenassa 20. elokuuta saakka nimellä Vesi on elämä - Standing Rockin naiset. Lisäksi elokuva on esitetty DocPoint-elokuvafestivaalilla Suomessa sekä useilla kansainvälisillä festivaaleilla.

Tiedotteen mukaan elokuva kertoo pohjoisamerikkalaisen Lakota-alkuperäiskansan naisista, jotka vaarantavat henkensä yrittäessään pysäyttää Dakota Access -öljyputken rakennustyöt omien maidensa halki suurilla tasangoilla Standing Rock -reservaatissa Pohjois-Dakotassa, Yhdysvalloissa. Putki kulkee Standing Rock -reservaatin alueen pyhien alueiden ja hautausmaiden halki ja sen pelätään saastuttavan alueen halki kulkevan Missouri-joen sekä sen ympäristön.

Se on myös kertomus Amerikan alkuperäiskansojen kokemasta järjestelmällisestä ja rakenteellisesta sorrosta ja väheksynnästä, taloudellisesta ja sosiaalisesta alempiarvoisuudesta sekä väheksyvästä kohtelusta, joka jatkuu edelleen.

Elokuvan jälkityöt on tehty Suomessa ja sen maagisen musiikin ovat säveltäneet Ville Tanttu ja Neil Kring. Elokuvan ovat leikanneet Lesley Kubistal ja Joona Louhivuori. Elokuvaa ovat Suomessa tukeneet Suomen elokuvasäätiö, Yle ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus Avek.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 19:42:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.