Ilta Sanoma

Nykymuotoinen huuliherpes syntyi noin 5?000 vuotta sitten, kertovat tutkijat. Samaan aikaan yleistyi suuteleminen.

Huuliherpestä kantaa arviolta 3,7 miljardia ihmistä.

Huuliherpestä kantaa arviolta 3,7 miljardia ihmistä. Kuva: Arno Burgi / Colourbox

Huuliherpeksen leviäminen on saattanut saada alkunsa pronssikauden aikaisesta suutelemisesta, kertoo Cambridgen yliopiston tutkimus.

Huuliherpestä aiheuttavaa HSV-1-virusta kantaa tällä hetkellä noin 3,7 miljardia ihmistä maailmanlaajuisesti, kertoo maailman terveysjärjestö WHO.

Nyt Cambridgen yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että herpesviruksen HSV-1-kanta syntyi todennäköisesti ihmisten valtavan muuttoliikkeen aikana Euraasiasta Eurooppaan noin 5?000 vuotta sitten.

Muuttoliike johti väestön tihenemiseen, mikä lisäsi tartuntoja ja toi uusia "kulttuurisia käytäntöjä", kuten suutelemista.

Tutkimus julkaistiin keskiviikkona Science Advances -julkaisussa. Asiasta ovat uutisoineet esimerkiksi BBC ja Helsingin Sanomat.

BBC:n mukaan huuliherpeksen geneettiset tiedot ulottuivat aikaisemmin vain vuoteen 1925, vaikka historiallisia merkintöjä herpeksestä löytyy jo antiikin ajalta.

Tutkijat löysivät nyt neljä näytettä ihmisjäännöksistä tuhannen vuoden ajalta.

Tutkimusryhmä seuloi dna:ta näiden ihmisjäännösten hampaista. Näin tutkijat löysivät neljä ihmistä, jotka jotka kantoivat HSV-1-virusta kuollessaan. Näiden neljän ihmisen perimää tutkimalla tiimi pystyi kehittämään arvion viruksen kehityksen aikajanasta.

Tutkijaryhmän mukaan varhaisin tiedossa oleva suudelma on peräisin Etelä-Aasiasta ja se on saatu selville pronssikauden aikaisesta kirjoituksesta.

Tuohon aikaan herpes levisi periytymällä vanhemmalta lapselle. Tutkijoiden mukaan romanttisten kumppaneiden välinen suuteleminen saattoi luoda herpekselle täysin uuden tavan levitä.

Tutkimusryhmässä mukana ollut Christiana Scheib Cambridgen yliopistosta kertoo, että nykyaikainen huuliherpestä aiheuttava muoto syrjäytti aikaisemmat muodot 5?000 vuotta sitten.

-?Jokaisella kädellislajilla on jonkinlainen herpes, joten oletamme, että herpes on ollut keskuudessamme siitä lähtien, kun oma lajimme lähti Afrikasta, hän sanoo BBC:lle.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 19:21:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.