Ilta Sanoma

Alessia Russo sai vihiä Saksan viime minuuttien aikeista.

Englantilaiset juhlivat jännittävän ottelun päätteeksi EM-kultaa.

Englantilaiset juhlivat jännittävän ottelun päätteeksi EM-kultaa. Kuva: Mi News / ZUMA

Englannin ja Saksan välisessä jalkapallon EM-finaalissa nähtiin jatko-ottelun lopulla englantilaisittain nerokas ja saksalaisittain pöyhkeä temppu.

Ottelun ollessa 2-1-tilanteessa Englannin hyväksi Saksa teki vaihdon. Saksalaispelaajat laittoivat vaihdon yhteydessä paperilapun kiertoon pelaajalta toiselle. Se sisälsi todennäköisesti ohjeistuksia loppupelin suunnitelmasta.

Kun viesti tavoitti saksalaispuolustaja Sara Doorsoun-Khajehin, englantilaisten Alessia Russo oli kärppänä paikalla.

Russo asteli muina naisina Doorsoun selän taakse tulkitsemaan saksalaisen lukemaa viestiä.

Video lähti leviämään nopeasti sosiaalisessa mediassa. Muun muassa australialainen urheilukanava Optus Sport jakoi videon omalla Twitter-tilillään.

- Leijonattaret käyttävät poppaskonsteja Saksaa vastaan. Ella Toone ja Alessia Russo saavat kunnon vilkaisun vastustajan suunnittelmista, sivusto kirjoitti saatetekstiksi.

Viestin lukeminen ei ainakaan haitannut englantilaisten saumoja ottelussa. Englanti pelasi aikaa viimeiset minuutit Saksan kenttäpäädyssä ja sai saksalaiset pukkaamaan pallon kentän rajojen ulkopuolelle useita kertoja, mikä ärsytti tappiolla ollutta joukkuetta.

Ottelu päättyi kotijoukkue Englannin villeihin juhliin. Englanti kruunattiin Euroopan mestariksi loppulukemin 2-1.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 17:31:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.