Ilta Sanoma

Näillä 8 tavalla kahvin vähentäminen voi vaikuttaa kehoon ja mieleen.

Mukillinen kahvia heti aamutuimaan on monelle välttämättömyys, jotta silmät pysyvät auki.

Mukillinen kahvia heti aamutuimaan on monelle välttämättömyys, jotta silmät pysyvät auki. Kuva: Colourbox

Pahus, jo päivän neljäs kuppi kahvia hulahti kurkusta alas! Samaistutko kahvinjuontimorkkikseen?

Suomalaiset ovat suuria kahvin ystäviä, mutta toisinaan väsähtänyttä olotilaa tai kahvihampaan kolotusta paikataan liioitelluilla määrillä kahvia tai energiajuomia.

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että parin desin mukillisessa kahvia on noin 90-160 milligrammaa kofeiinia.

Kahvin lisäksi myös monet terveellisinä mainostetut, vähäkaloriset energiajuomat sisältävät jopa moninkertaiset määrät kofeiinia kahvikupilliseen verrattuna: tölkillisessä energiajuomaa voi olla jopa 200 milligrammaa kofeiinia.

Jos näitä juo tiuhaan kahvin lisäksi, voi päivän kofeiinikuorma kasvaa äkkiä hyvinkin suureksi.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Anette Palssa suosittelee, ettei kofeiinin päiväsaanti ylittäisi 400 milligrammaa.

- Silloin on olemassa jo kofeiinimyrkytyksen vaara. Useimmilla kofeiinimyrkytyksen oireita ilmenee, kun määrä ylittää 600 milligrammaa päivässä, Palssa selittää.

Kun kahvia kuluu kuppitolkulla ja sekään ei riitä piristämään, moni alkaa pohtia kahvin lopettamista tai vähentämistä.

- En kannata ehdottomuutta tässäkään asiassa. Kohtuullisesta kahvinjuonnista ei ole todettu olevan haittaa, päin vastoin. Kovimman luokan kahvinjuojan ei kannata jättää kahvia kertalaakista. Määrää voi pyrkiä asteittain vähentämään pariin kuppiin päivässä, Palssa sanoo.

Monelle kofeiinista luopuminen voi olla vaikeaa, sillä se aiheuttaa vieroitusoireita, kuten päänsärkyä, saamattomuutta ja voimakasta väsymystä.

Kahviin syntyy myös psyykkinen riippuvuus - onhan se yksi yleisimmistä nautintoaineista ja tärkeä osa suomalaista kulttuuria.

- On hyvin yksilöllistä, kuinka herkkä kukin on kofeiinin hyville ja huonoille vaikutuksille sekä vieroitusoireille. Toiset eivät huomaa lopettaessaan mitään vaikutuksia, kun taas toiset lojuvat pääkipuisena sohvanpohjalla monta päivää. Vieroitusoireet väistyvät kuitenkin muutamassa päivässä, Palssa huomauttaa.

Mutta mitä kehossa sitten tapahtuu, jos kofeiinikoukussa riippuva karsii piristyskupposet päivistään pois? Anette Palssa vastaa.

Moni ei tule ajatelleeksi, että jo aikaisin päivällä juotu kofeiini voi vaikuttaa yöuniin - erityisesti unen laatuun.

Palssan mukaan kofeiinin puoliintumisaika kehossa on ihmisestä riippuen 3-8 tuntia.

- Painotan, että tämä on vain puoliintumisaika, eli kofeiinia on vielä puolet juodusta määrästä jäljellä tuon ajan jälkeen.

- Jos nukkuu huonosti, siitä syntyy helposti kierre, kun päiväväsymystä yritetään paikata kofeiinilla. Silloin kannattaa kokeilla lopettamista tai vähentämistä. Kun vieroitusoireet ovat väistyneet, unet paranevat ja olo on virkeämpi.

Palssa kertoo, että mikäli kahvia on tottunut juomaan aina tiettyihin kellonaikoihin, keho tottuu rytmiin, ja vireystila notkahtaa aina juuri ennen kahvinjuontia. Silloin puhutaan jo riippuvuuden kaltaisesta tilasta, ja kahvi ei riitä enää varsinaisesti piristämään: se vain nostaa vireyden takaisin normaalimmalle tasolle.

- Kahvia kannattaakin juoda hieman epäsäännöllisemmin ja harvemmin, jos siitä haluaa sen piristävän vaikutuksen hyödyt irti, Palssa vinkkaa.

Moni kärsii erinäisistä vatsavaivoista tai on muuten vain herkkävatsainen. Palssa suosittelee kahvin vähentämistä tai lopettamista, jos kärsii usein esimerkiksi närästyksestä, ylävatsavaivoista, ripulista tai vatsakivuista.

- Kahvi lisää vatsahappojen tuotantoa, mikä voi aiheuttaa ylävatsan oireita. Kofeiini vaikuttaa keskushermostoon ja voi siksi vilkastuttaa ja sekoittaa suolen toimintaa.

Moni on tottunut, että kahvin avulla vatsan saa aamukiireessä toimimaan nopeasti. Kun kahvin jättää pois, voi Palssan mukaan alkuun ilmetä ummetusta.

- Kannattaa syödä kuitupitoinen aamupala ja juoda tarpeeksi nesteitä, sillä se aktivoi suolen. Vatsan kannattaa antaa toimia rauhassa omassa tahdissaan, Palssa neuvoo.

Raudanpuute on hyvin yleinen ongelma etenkin nuorilla naisilla ja kasvissyöjillä. Siksi on hyvä huomioida, että kahvi ja tee voivat heikentää rautavalmisteiden ja kasviperäisen raudan imeytymistä.

Syyllinen tähän ei ole kuitenkaan kahvin ja teen sisältämä kofeiini vaan niiden muut vaikuttavat ainesosat. Eläinperäisen, lihasta saatavan raudan imeytymiseen niillä ei ole kuitenkaan Plassan mukaan vaikutusta.

- Kasvissyöjiä neuvoisin pitämään ainakin tunnin taukoa kahvin ja rautapitoisen aterian välissä, jotta ruoan sisältämä rauta imeytyisi. Sama sääntö pätee myös kalsiumia sisältäviin maitotuotteisiin.

Lue lisää: Tolkuton väsymys, aivosumu, sydämen muljahtelut ja muut raudanpuutoksen merkit - "Oireet voivat hiipiä yksi kerrallaan pahentuen", sanoo lääkäri

Koska kofeiini vaikuttaa keskushermostoon, se saattaa peittää näläntunnetta. Moni kuittaakin kiireessä lounaan tai välipalan kahvilla.

Tämä on Palssan mukaan kuitenkin epäterveellinen tapa.

- Jos ei syö ravintorikkaita ja monipuolisia aterioita säännöllisesti, tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita jää helposti saamatta.

Ahdistuneisuuteen ja jännittyneisyyteen taipuvaisilla ihmisillä autonominen hermosto käy herkästi ylikierroksilla. Tästä seuraa levotonta oloa ja fyysisiä oireita, kuten sykkeen kohoamista, hengitysvaikeuksia, hikoilua, ruokahaluttomuutta ja vatsanväänteitä. Kofeiini aktivoi autonomista hermostoa entisestään.

- Ahdistuneisuudesta ja ylivirittyneisyydestä muutenkin kärsivien kannattaa jättää kahvi pois. Kofeiini voi voimistaa ahdistunutta ja levotonta olotilaa, mutta ei itsessään aiheuta sitä, Palssa sanoo.

- Alussa, jos kahvin lopettaa, voi vieroitusoireena ilmetä ahdistuneisuutta. Se on kuitenkin ohimenevää, hän jatkaa.

Lue lisää: Onko sinulla aamuöistä heräilyä ja pinnallinen hengitys? Testaa, käytkö ylikierroksilla: "Kierre voi syntyä huomaamatta", sanoo psykologi

Kahvin lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireena sydämen tykyttelyä. Palssan mukaan on tutkittu, että kohtuullinen kahvinjuonti voi olla sydänterveydelle jopa hyväksi ja parantaa esimerkiksi kestävyysurheilijoiden suorituskykyä.

Säännöllinen, ylenpalttinen kofeiinin nauttiminen voi kuitenkin aiheuttaa joillekin rytmihäiriöitä ja nostaa verenpainetta.

- Pitkällä aikavälillä kahvin vähentäminen tai lopettaminen voi laskea verenpainetta, Palssa sanoo.

Palssan mukaan kahviin liittyy yksi yleinen harhaluulo: Sen tiedetään olevan diureetti eli poistavan kehosta nestettä. Todellisuudessa kahvin nestettä poistava vaikutus on hyvin vähäinen, jolloin kahvi täyttää suuren osan päivittäisestä vedentarpeesta.

- Syy, miksi kahvin jälkeen pissattaa, johtuu yksinkertaisesti siitä, että kahvia litkiessä tulee huomaamatta juotua paljon nestettä. Jos kahvin jättää pois, tulisi muistaa juoda sama määrä vettä tai muita nesteitä.

Nestehukasta voi Palssan mukaan aiheutua päänsärkyä ja huonovointisuutta.

Kofeiinin tiedetään parantavan tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä. Esimerkiksi yötyöläisiä ja autoa ajavia kehotetaan pitämään kahvipausseja, sillä se parantaa tarkkaavaisuutta ja vireystilaa.

Jos on tottunut kittaamaan paljon kahvia, tämä tarkkaavaisuutta parantava vaikutus kuitenkin menettää parhaan tehonsa. Kahviin syntyy samankaltainen toleranssi kuin alkoholiin, Palssa huomauttaa.

Jos keho on ylivireässä tilassa liiallisesta kofeiinista, se voi itse asiassa jopa huonontaa keskittymiskykyä.

- Tarkkaavaisuus paranee, kun kahvia juo vain tietyissä tilanteissa harvakseltaan, kuten pitkällä automatkalla tai ennen tenttiä.

Keskittymiskyky voi olla kateissa, kun kofeiinin jättää pois. Se tasoittuu Palssan mukaan kuitenkin muutamassa päivässä.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 16:13:00 Categories: Hyvä olo Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.