Toissa viikolla menehtyneestä mursusta edelleen kiinnostuneet voivat olla yksityishenkilöille riesa, mutta yrittäjille mahdollisuus. " /> Toissa viikolla menehtyneestä mursusta edelleen kiinnostuneet voivat olla yksityishenkilöille riesa, mutta yrittäjille mahdollisuus. " />

YLE


Kotkan Tavastilassa sijaitseva naapurusto kiinnostaa edelleen ihmisiä, jotka seurasivat Suomeen eksyneen mursun seikkailua.

Mursu löytyi Haminan-kierroksensa jälkeen toissa viikon tiistaina Jukka Hovilan pihalta. Sieltä Korkeasaari ja viranomaiset yrittivät saada mursun hoitoon Helsinkiin Korkeasaaren Villieläinsairaalaan, mutta mursu kuoli matkalla.

Hovila ja hänen naapurinsa kertovat, että paikalla on käynyt vielä viime viikollakin ihmisiä katselemassa ja valokuvaamassa mursun seikkailun tapahtumapaikkoja. Naapuri ei halua nimeään julkisuuteen, koska hän ei tahdo kotinsa lähelle enempää häiriötä.

Naapurukset ovat olleet muun muassa närkästyneitä siitä, että ihmiset ovat oleilleet ja kuvanneet heidän tonteillaan ja pihoillaan.

Korkean heinikon keskellä oleva pienen joen uoma, johon pääsee pienellä veneellä rantautumaan.
Tästä mursu lähti kömpimään pitkin maata Jukka Hovilan pihalle.Kiira Ikavalko / Yle

Tallinnassa mursu-tapahtumien aikana ollut Hovila kertoo, että naapurusto ei ollut alun perinkään kovin ilahtunut mursun aiheuttamasta ihmisryntäyksestä alueelle. Tavastilan Facebook-ryhmässä jopa toivottiin, ettei media saisi mursusta vihiä, koska se tietäisi ihmisryntäystä kylälle.

Jo mursun saapumisiltana paikalle saapui paljon uteliaita ihmisiä, jotka kulkivat luvatta omakotitalojen tonteilla. Se häiritsi osaa naapureista. Yksi naapuri oli pyytänyt yksityisyyttä häiritseviä ihmisiä poistumaan hänen pihaltaan.

- Yhdellä naapurilla jäi työpäivä kokonaan väliin, koska hänellä ei ollut toivoakaan päästä pois pihastaan, Hovila kertoo.

Viikonloppuna vietetyillä Kotkan Meripäivillä muutamat tuntemattomat ihmiset olivat tulleet kysymään Hovilalta, onko hän se, jonka pihalla mursu oli.

- Olen itse kyllä ihan valmis jo unohtamaan koko mursun.

Huomattavia harmeja ei jäänyt

Mursusta innostuneet kyläilijät eivät saaneet täysiä pisteitä Jukka Hovilaltakaan, jonka pihalla mursu enimmäkseen oli.

Traktori nostaa suurta laatikkoa kuorma-autoon maatalon pihalla. Kaksi poliisia katsoo nostamista.
Viime viikon tiistaina mursun valitsemaan pihapiiriin ajoi monia ajoneuvoja. Tarkoituksena oli pitää mursua paikallaan ja lopulta kuljettaa se hoitoon.Riina Rastas / Yle

Kun Hovila tuli kotiin Tallinnan-matkaltaan, hän huomasi, että nurmikko oli kärsinyt paikalla olleiden renkaiden painaumista.

- Maa kohoaa tuosta taas pikku hiljaa. Kaikki pihakalusteet oli myös levitetty miten sattuu. Olisi ollut mukavaa, jos ne olisi palautettu oikeille paikoilleen, Hovila harmittelee.

Hän uskoo, että mursun tuhoama alppiruusupusikko saattaa olla ensi keväänä toipunut.

Lue lisää: Mursu valitsi Jukka Hovilan pihan, mutta mies Rammsteinin keikan - nyt hän kertoo, miltä tuntui palata myllättyyn kotipihaan

Mursulle on edelleen markkinoita

Mursua on myös kaupallistettu ahkerasti.

Kenties nopeimpana mursuaiheiset tuotteet laittoi myyntiin haminalainen yrittäjä Jarna Kiukkonen. Kiukkonen myi mursumagneetteja Hamina Tattoo -festivaalitapahtumassa jo lauantaina 16. heinäkuuta, reilun vuorokauden jälkeen ensimmäisistä mursuhavainnoista.

- Perjantai-iltana narskahti koneet käyntiin päässä. Ajattelin, että pakko on nyt, koska oli viimeinen Tattoo-päivä. Nyt on pakko saada kansalle jotain mursuaihetta, Kiukkonen kertoo.

Mursu makaa nurmikolla.
Mursu pötkötti toissa viikon tiistaina kotkalaisella kotipihalla. Se oli todella huonossa kunnossa. Seuraavana yönä se kuoli.Antro Valo / Yle

Jääkaappimagneetit tehtiin perheen voimin: graafikko-tytär suunnitteli ja Kiukkonen alkoi lauantaiaamuna puoli kuudelta printata, leikata, liimata ja laminoida.

Aamulla Tattoo-kadulla oli myynnissä noin kolmekymmentä mursumagneettia. Ne myytiin Kiukkosen mukaan loppuun tunnissa.

- Minua harmitti kauheasti. Me olisimme myyneet niitä ihan tajuttomat määrät, jos olisi ollut lisää aikaa, kertoo Kiukkonen.

Kaksi pinoa magneetteja, joissa toisessa on mukailtu Haminan vaakuna, jonka kyydissä on mursu kruunu päässään. Toisessa on sarjakuvamainen mursu, jolla on räpylässään torvi ja yllä teksti
Jarna Kiukkonen aikoo myydä mursu-magneetteja vastedeskin. Haminan kaupunkikin antoi siunauksensa magneetille, jossa on mukailtu vaakuna.Jarna Kiukkonen

Ennen mursuepisodin loppua Kiukkonen suunnitteli myyntiin korvakoruja, t-paitoja ja kasseja.

Se, että mursu kuoli, ei ole Kiukkosesta mikään syy olla myymättä mursutuotteita.

- Onhan Elviskin ollut kuolleena jo aika kauan, ja silti Elvis-kamaa liikkuu edelleen. Olen keskustellut monien ihmisten kanssa, ja esimerkiksi mursukorviksista on innostuttu. Miksi emme muistaisi kaverin piipahdusta?

Yksityishenkilötkin myyvät nyt mursuaiheista tavaraa. Esimerkiksi nettikirpparisivusto Tori.fissä on myynnissä mursuaiheinen opetustaulu 130 eurolla. Vielä viime viikolla sen hinta oli 200 euroa. Myyjä kertoo, että taulu löytyi vahingossa lappeenrantalaisen talon vintiltä. Hänen mukaansa taulu ei olisi myynnissä ilman mursun seikkailuja.

Tori.fissä on myynnissä myös muun muassa pieni mursun muotoinen kiviveistos 42 eurolla.

Vanhatkin tuotteet menevät kaupaksi

Kaukana mursun ilmestymispaikasta sijaitseva Honkajoen limonaditehdas on valmistanut ja myynyt Mursu-limonadia jo vuosia.

Pieni piikki mursulimujen kysynnässä on Romppasen mukaan edelleen mursun myötä näkyvissä, vaikka markkinointia ei tehty.

- Moni oli yhteyksissä meihin, että miksi emme tartu tähän. Sanoin silloin, että katsotaan nyt, mitä mursulle käy. Olisi mautonta, jos se vaikka kuolisi. Ja näin valitettavasti kävi, Romppanen sanoo.

Honkajoen limonaditehdas on sattumoisin käyttänyt maskottinaan nimenomaan mursua, joka on ollut jo pari vuotta mukana tapahtumissa ja kauppojen maistatuksissa. Sen elämä jatkuu edelleen.

Lisää aiheesta

Haminan mursun elimistöön levisi suolistobakteereita - aiheutti verenmyrkytystilan

Kaksi mursurouvaa sai tutkijan luurin soimaan taukoamatta: "Nyt näemme, että Itämeressä ei ole tarpeeksi ruokaa mursulle"

Mursu menehtyi matkalla villieläinsairaalaan - "Viime päivien koettelemukset ja kuljetus olivat heikkokuntoiselle eläimelle liian raskaat"

"Aamulla tuli itkut" - Näin Suomi suree mursun kuolemaa

Mursu pysytteli yön yli rannalla Haminassa - poliisi toivoo, että ihmiset antavat uupuneen villieläimen kerätä voimia rauhassa

lundi 1 août 2022 14:32:00 Categories: YLE mursut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.