Ilta Sanoma

Tallink-konserni kertoi viime viikolla vuokraavansa matkustaja-aluksiaan Hollantiin, minkä takia useiden loppuvuoden teemaristeilyjen kohtalo on avoin.

Toinen Tallinkin Hollantiin vuokraamista aluksista on Silja Europa.

Toinen Tallinkin Hollantiin vuokraamista aluksista on Silja Europa. Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Tallink-konserni on kertonut vuokraavansa kaksi matkustaja-alustaan Hollantiin, missä ne tulevat viranomaisten järjestämään pakolaisten majoituskäyttöön. Tämä vaikuttaa laivoille loppuvuodeksi varattuihin tapahtumiin.

Helsinki-Tallinna-reitillä liikennöivä Silja Europa on vuokrattu 20. elokuuta alkaen seitsemäksi kuukaudeksi.

Turku-Tukholma-reitillä liikennöivä Galaxy on myös vuokrattu samaan tarkoitukseen 20. syyskuuta alkaen seitsemäksi kuukaudeksi.

Molempien laivojen sopimusta voidaan vielä jatkaa kolmella kuukaudella.

Aluksilla on ollut tarkoitus järjestää useita teemaristeilyjä, kuten kansainvälinen euroviisuristeily Silja Europalla 27. elokuuta. Sen järjestää Euroviisuklubi OGAE Finland.

Klubin puheenjohtajan Kati Wikströmin mukaan Tallinkilta odotetaan parhaillaan tietoa korvaavasta laivasta. Jos mikään muu ei onnistu, tapahtuma yritetään järjestää maissa.

-?Odotamme tietoa Tallinkilta vielä alkuviikosta, Wikström sanoo.

Risteily on yksi suurimmista euroviisujen fanitapahtumista. Se on kerännyt parhaimmillaan jopa parituhatta osallistujaa noin neljästäkymmenestä maasta.

Risteilyjä on useita muitakin, kuten Radio Rock -risteily Tallinnaan Silja Europalla 10.-11. syyskuuta sekä Ysäri-risteily 1.-2. lokakuuta. Sen varaukset on nyt keskeytetty.

Radio Rock -risteilyn matkanjärjestäjän Elämys Groupin mukaan risteilyä ei ole peruutettu, ja sen lipunmyynti jatkuu edelleen.

-?Odotamme tällä hetkellä Tallinkilta tietoa, mikä olisi korvaava alus tilalle, kertoo toimitusjohtaja Pasi Latva.

Tallinkin viestintäjohtajan Katri Linkin mukaan varustamossa pohditaan nyt teemaristeilyjen kohtaloa.

-?Työskentelemme asian parissa tapauskohtaisesti. Otamme yhteyttä asiakkaisiin, ja pyrimme etsimään ja tarjoamaan erilaisia ratkaisuja.

Linkin mukaan teemaristeilyjä ei siis automaattisesti peruta.

-?Katsomme, mitä voimme tehdä, voimmeko esimerkiksi tarjota tilalle korvaavia aluksia. Jotkut risteilyistä voivat yhä toteutua.

Tallink kertoi viime viikolla, että alusten vuokraamisella vähennetään toiminnallisia riskejä hiljaisen sesongin ajaksi.

Hollannissa Tallinkin laivoja on tarkoitus käyttää turvapaikanhakijoiden majoittamiseen.

Tallink vuokrasi jo huhtikuussa Isabelle-laivansa neljäksi kuukaudeksi ukrainalaispakolaisten majoituskäyttöön Virossa. Aluksen oli määrä liikennöidä kesällä Tukholma-Riika -reitillä.

Tallink-konserni julkisti viime viikolla huhti-kesäkuun tuloksensa. Se oli enää niukasti tappiollinen, sillä matkustajamäärät ovat kasvaneet koronarajoitusten päättymisen jälkeen.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 14:03:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.