Ilta Sanoma

Moni kysymys on yhä auki Savonlinnassa lauantaina tapahtuneesta liikenneturmasta. Eloonjäänyt on niin vakavasti loukkaantunut, ettei poliisi ole kyennyt puhuttamaan häntä.

Onnettomuuspaikka täyttyi kynttilöistä.

Onnettomuuspaikka täyttyi kynttilöistä. Kuva: SOILA PUURTINEN

Poliisi selvittää edelleen, kuka Savonlinnan turma-autoa ajoi. Kolmen miehen ja yhden naisen matkustajaseurueesta jäi eloon vain yksi nuori mies.

Hän on auton omistaja, kertoo rikoskomisario Harri Hauhia.

- Tämä mies on edelleen vakavasti loukkaantuneena sairaalassa eikä häntä ole päästy puhuttamaan.

Poliisi ei siis voi vahvistaa, oliko auton omistaja turmahetkellä ratissa.

- Oli kuljettaja kuka tahansa, menehtynyt tai elossa, niin joka tapauksessa asiaa tutkitaan tällä hetkellä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kolmena kuolemantuottamuksena. Loppupeleissä selviää, kuka on ollut kuljettaja ja voidaanko ketään lähteä syyttämään.

Traficomin rekisteritietojen mukaan mukaan turma-Volvo oli katsastamaton ja poistettu liikenteestä.

Lue lisää: Savonlinnan traaginen turma: Pienen vauvan vanhemmat kuolivat

Poliisi selvittää myös päihteiden mahdollista osuutta tapahtumiin, mutta tässä vaiheessa asiasta ei ole varmuutta.

Samoin on onnettomuushetken tilannenopeuden laita. Hauhian mukaan tarkkoja ei tietoja ei tässä vaiheessa ole, mutta vauhtia on täytynyt olla runsaasti.

- Auto on katkennut etu- ja takapenkkien välistä. Ei auto aivan hiljaisella nopeudella kokonaan katkea.

Itse törmäyksellä ei poliisin mukaan ole tiettävästi silminnäkijöitä eikä törmäykseen liity muita osallisia.

- Hätäkeskukseen olivat soittaneet kovan ääneen kuulleet henkilöt, jotka ajattelivat, että jotakin pahaa on nyt voinut tapahtua.

Lue lisää: Kuolon­kolarin jälkeen Savon­linnan kirkko­herran valtasi syvä järkytys - seura­kunta järjestää suru­hartauden

Fakta

Henkilöautolla liikkeellä ollut neljän nuoren seurue joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen lauantaina kello kuudelta aamulla.

Nuorista kolme kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti.

Henkilöauto ajoi Savonlinnan ohitustiellä ensin keskikaistan kivetykseen, sitten oikea kylki edellä ajokaistojen väliin ja törmäsi lopulta opastinpylvääseen. IS:n tietojen mukaan auto katkesi turmassa kahtia.

Onnettomuuspaikalla on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus, ja sää oli onnettomuuden aikana sateinen. Poliisin mukaan auto oli ajanut olosuhteisiin nähden liian kovaa vauhtia.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 12:43:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.