Ilta Sanoma

Teemu Selänne voi olla pr-riski Jokereille, kirjoittaa toimittaja Sasha Huttunen.

Kuva: Lassi Rinne

Teemu Selänne kertoi ison uutisen lauantaina 2. heinäkuuta.

Kalastajatorpan tennisklubilla, mailakassi olalla, Selänne ilmoitti lähtevänsä mukaan Jokereihin yhtenä sen uusista omistajista.

Uutinen oli mielenkiintoinen ja symboliikka hieno. Selänne palaa vanhaan kotiseuraansa 28 vuoden jälkeen ja lähtee nostamaan sitä takaisin jaloilleen synkän Venäjällä hortoilun jälkeen.

52-vuotias Selänne kertoi osallistuvansa myös seuran aktiiviseen toimintaan, mikä tekisi hänestä automattisesti seuran kasvot - aivan kuten hän oli 90-luvun alussa Jokerien nuorena maalitykkinä.

Selänne sanoi, että Jokerit kertoisi virallisesti suunnitelmistaan "lähiviikkoina". Asiat olivat "viittä vailla paketissa".

Vaan jo kuukausi on kulunut, eikä mitään ole kuulunut.

Sen sijaan Selänne itse on rähissyt Twitterissä varsin kyseenalaisesti.

Lue lisää: Jättipaljastus! Teemu Selänne ryhtyy Jokerien omistajaksi

Selänne on Twitterin seuratuimpia suomalaisia, jonka sanomisista on kiinnostunut yli 182?000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Mitä enemmän seuraajia, sitä suurempi vastuu. Selänne on Suomessa pitkän linjan esikuva, jonka tunnettuus on täysi sata ja joka on tullut tutuksi iloisena, avoimena ja anteliaana hahmona.

Siksi 28. heinäkuuta julkaistut viestit ihmetyttivät ihmisiä.

Selänne twiittasi Petteri Sihvoselle, entiselle jääkiekkovalmentajalle, näin: "Harvoin kommentoin täysien luusereiden toimintaa, mutta Petteri Sihvosen tarjonta suomalaiselle urheilulle on jotain täysin arvotonta skeidaa."

Kun nimimerkin takaa kirjoittanut toinen Twitterin käyttäjä uteli, oliko viesti todella Selänteen kirjoittama, vastaus kuului: "Onko sulla muuten oikeaa nimeä vai vaan no balls?"

Viestit olivat, no, moukkamaisia.

Inhimillisesti ajatellen on hämmentävää, että yli 30 vuotta valtavaa julkisuutta urheilumaailman huipulla nauttinut ihminen provosoituu noin. Ja sitten lyö ylhäältä alaspäin.

Olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi Jari Litmanen tai Mika Häkkinen lähtisi yhtäkkiä lyttäämään ketään pienemmässä asemassa olevaa laji-ihmistä "täydeksi luuseriksi", jonka tekemiset ovat "arvotonta skeidaa".

Jokereita ajatellen herää väistämättä kysymys, onko Selänne sittenkään oikea henkilö seuran keulakuvaksi.

Tuoreet twiitit palauttivat mielen Selänteen aiemman kompuroinnin somen syövereissä. Vuonna 2016 hän hämmensi maahanmuuttovastaisilla twiiteillään ja väitti ystävänsä alaikäisen tyttären joutuneen turvapaikanhakijoiden joukkoraiskaamaksi. Ylen selvityksen mukaan tarinan todenmukaisuus oli kyseenalainen.

Selänne on myös kertonut julkisesti tukevansa Donald Trumpia, joka puolestaan on valehtelullaan sysännyt Yhdysvallat lähes sisällissodan partaalle.

Teemu Selänne teki yhteistyötä oligarkki Roman Rotenbergin kanssa 2010-luvulla. Kuva Långvikista vuodelta 2014.

Teemu Selänne teki yhteistyötä oligarkki Roman Rotenbergin kanssa 2010-luvulla. Kuva Långvikista vuodelta 2014. Kuva: Terhi Ylimäinen

Jokerien on oltava tarkkana. Seuran maine saastui niin pahasti Putinin propagandan välineenä, että onnistunut paluu Suomeen ja SM-liigan edellyttää täydellistä puhdistautumista kaikesta liasta.

Jokerien on pakko olla avoin, rehellinen ja kaikessa viestinnässään ja toiminnassaan jopa korostetun asiallinen ja läpinäkyvä, jotta seura onnistuisi ajan myötä palauttamaan salonkikelpoisuutensa ja yleisön luottamuksen. Jokerit on joka päivä jättikokoisen suurennuslasin alla.

Siksi Selänteen öykkäröinti somessa pistää sireenit soimaan: Onko lajin kirkkain suomalaistähti sittenkin pr-riski.

Meneekö Jokerit vain ojasta allikkoon ja fiaskosta farssiin, kun Jari Kurri vaihtuu Selänteeseen? Jokerien omistajana ei voi huudella ihan mitä tahansa tai hyökkäillä Twitterissä tavisten kimppuun.

JokeriEn taustalle on haettu keväästä alkaen uusia omistajia, joista Selänne on toistaiseksi ainoana kertonut omasta roolistaan julkisesti. Tiettävästi muitakin vanhoja jokerilegendoja on lähdössä mukaan pienemmillä sijoituksilla.

Sisäpiirilähteet ovat vihjailleet, että tunnettu pääomasijoittaja ja miljonääri Mikko Laakkonen olisi iso rahoittaja Jokerien paluussa.

Teoriassa se kuulostaisi hyvinkin loogiselta, sillä Laakkonen ja Selänne ovat läheisiä liikekumppaneita, joilla on ollut muun muassa yhteisiä kiinteistöbisneksiä. Laakkonen myös tunnetaan kovana Jokerien miehenä.

Laakkonen on kuitenkin kiistänyt jyrkästi olevansa millään tapaa mukana Jokerien SM-liigahankkeessa.

Onko omistajien haaliminen onnistunut sittenkään niin hyvin kuin on alun perin ajateltu?

Omistajapohjaa kootessa Jokerien - käytännössä siis Selänteen porukan - on myös onnistuttava ohjaamaan Kurri kohteliaasti ovesta ulos. Se ei välttämättä käy aivan leikiten, sillä Kurri on ilmaissut halunsa jatkaa Jokereissa. Hän ei koe tehneensä mitään väärää, mikä osoittaa joko täydellistä sinisilmäisyyttä tai piittaamattomuutta.

Tilanne on Selänteelle kiusallinen, sillä Kurri on hänen lapsuutensa idoli ja sittemmin ystävä.

Selvää on, ettei Kurrilla ole enää sijaa SM-liigassa tai suomalaisessa jääkiekossa, ikävä kyllä.

Vielä keväällä näytti, että Jokerit marssii paraatiovista sisään SM-liigaan. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, ettei paluuhanke olekaan niin helppo.

Ja kuka sitä hanketta voi uskottavasti johtaa?

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 11:46:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.