Käteisen käytännössä hävittyä takseista ovat myös taksiryöstöt vähentyneet. Ryöstön kohteeksi joutuminen työssä on perin harvinaista, puhumattaka" /> Käteisen käytännössä hävittyä takseista ovat myös taksiryöstöt vähentyneet. Ryöstön kohteeksi joutuminen työssä on perin harvinaista, puhumattaka" />

YLE


Pohjoispohjalainen taksinkuljettaja Jarmo tietää miltä tuntuu, kun joutuu työssään valitsemaan mahdollisen hengen menetyksen ja rahojen väliltä.

Parikymmenvuotisen taksarinuransa aikana Jarmo on joutunut ryöstetyksi jo kahdesti. Miehen yksityisyyden suojaamiseksi hän esiintyy jutussa nimettömänä.

- Ensimmäinen kerta oli heti pari kuukautta töiden aloittamisen jälkeen, hän muistelee.

Tuolloin pitkän kyydin tilannut mies uhkasi tappaa hänet kesken kyydin. Puukolla uhannut mies saatiin kiinni pian tilanteen jälkeen.

Toinen kerta tapahtui vain reilu kuukausi sitten. Jarmo oli tulossa keikalta, kun mies viittilöi tien vieressä. Jarmo pysäytti tien laitaan ja mies lähti tulemaan autoa kohti.

- Ajattelin, että siitäpä saadaan kyyti ilman tolpalla käymistä.

Kun Jarmo laski apukuskin puoleisen ikkunan alas, hän huomasi tuijottavansa suoraan käsiaseen piippuun.

- Hän kysyi, onko henki minulle kallis. Ajattelin heti, että en rupea luoteja väistelemään.

Jarmon mukaan "kylmäverisen oloisesti" toiminut mies vaati rahoja, joita ei taksissa ole muutamia kymppejä tai satasta enempää. Saatuaan ne asemies häipyi.

Järkytys purkautui pahoinvointina tien pientareelle

Jarmo kuvailee, miten tilanne järkytti kokenutta kuljettajaa.

- Hätänapin painamisen jälkeen yritin soittaa hätänumeroon 112. Taisi siinä kädet täristä niin, että painoin ensin vahingossa 111, hän kertaa.

Taksinkuljettajan hätänappi.
Takseissa on hätätilanteita varten nappi, jonka avulla voi hälyttää apua. Jarmo uskaltautui kurottamaan nappiin vasta sen jälkeen, kun ryöstäjä aseineen oli siirtynyt pois auton etuovelta.Timo Nykyri / Yle

Hätäkutsu menee taksikeskukselle, joten paikalle saapuivat nopeasti ensin kollegat, sitten poliisi. Virkavallan kyseltyä kysymyksensä Jarmon työnantaja tarjosi mahdollisuutta jäädä pois vuorosta ja rauhoittua.

- Sanoin, että ei tässä mitään, ajetaan kopille ja poltetaan tupakit ja juodaan kahvit. Mutta sen verran se järkytti, että muutaman sadan metrin päästä piti pysäyttää auto ja oksentaa.

Työnantaja tarjosi hänelle mahdollisuutta ajaa vielä yksi kyyti sille päivää. Iäkäs vakioasiakas, jonka palveleminen vei Jarmon ajatuksia järkyttävästä tilanteesta muualle, takaisin arkeen.

- Ehkä siinä oli mielessä poliisi-isän opit, että jos jää sitä miettimään, niin siitä jää pelko päälle, Jarmo pohtii.

Jarmo painoi tarkkaan mieleen ryöstäjän tuntomerkit ja kertoi ne poliisille. Havaintoja tapauksesta pyydettiin yleisöltä, mutta toistaiseksi tutkinta ei ole johtanut tulokseen.

Taksiliitto: Suurin turvallisuusuhka ei ole asiakas

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen sanoo, että tilastoja ei ole, mutta arkihavainnon perusteella vakavia uhka- tai väkivaltatilanteita sattuu taksinkuljettajille harvoin.

Viime vuosina tapauksia on sattunut muun muassa Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Timo Koskinen, toimitusjohtaja, Taksiliitto.
Taksiliiton toimitusjohtajan Timo Koskisen mielestä perinteisesti taksinkuljettajan ammattia on meillä arvostettu, mikä on näkynyt myös asiakkaiden suhtautumisessa.Matti Myller / Yle

Koskinen muistuttaa, että usein öisin ja yksin tehtävä työ voisi altistaa kuljettajat väkivallan uhalle. Taksi ei kuitenkaan ole houkutteleva ryöstön kohde.

- Jos ryöstäjä miettisi mitä tekee, hän ei ryöstäisi taksia. Takseissa ei enää oikeastaan ole käteistä rahaa.

Taksinkuljettajia useammin öisen ryöstön kohteeksi joutuvat esimerkiksi yksin kaupunkien lähikaupoissa työskentelevät myyjät.

Koskinen myöntää, että asiakkaiden käytöksessä on kuitenkin näkynyt viime vuosina muutos. Kyse on useimmiten uhkaavista tilanteista, ei niinkään suorasta väkivallasta.

Otsikoita ovat nostattaneet myös taksinkuljettajien keskinäiset riidat pääkaupunkiseudulla.

- Alalle pääsyn kynnys on alentunut. Huono palvelu heijastuu yhä herkemmin asiakkaiden aggressiivisena käytöksenä.

Jarmo korostaa taksinkuljettajien yhteisöllisyyden merkitystä. Ryöstön jälkeen kollegat olivat paikalla ensimmäisinä. He ovat myös tukeneet ja kyselleet kuulumisia. Ainakin pienellä paikkakunnilla yhteisön voima on Jarmon mielestä yksi työn eduista.

Taksiliitto on julkaissut turvallisuusoppaan ja järjestää aiheesta koulutuksia. Koskisen mukaan kiinnostus niitä kohtaan lisääntyy, kun jotain ikävää sattuu.

- Turvallisuutta ei voi korostaa liikaa. Kuljettajien turvallisuuteen liittyy kuitenkin myös asioita, jotka eivät riipu asiakkaista. Työturvallisuus, eli se, että ei istu liikkumattomana pitkään, ja liikenneturvallisuus ovat suuria kysymyksiä.

Poliisi: aseelliset ryöstöt ovat hyvin harvinaisia

Oulun poliisin mukaan varsinkin ampuma-aseiden käyttö omaisuusrikosten yhteydessä on hyvin harvinaista, mutta jos ryöstössä käytetään ampuma-asetta, se on useimmiten laiton.

Luvalliset metsästysaseet ovat rikoksissa mukana ani harvoin, mutta niitäkin päätyy rikollisten käsiin asunto- ja mökkimurtojen yhteydessä. Siitä huolimatta, että määräyksiä niiden säilyttämisestä on tiukennettu.

Pimeille markkinoille aseita tulee poliisin mukaan myös esimerkiksi Ruotsin kautta. Viime aikoina jopa 3D-tulostustekniikkaa on hyödynnetty pimeiden aseiden hankkimiseen.

Oulun poliisin erikoisajoneuvo Mörkö
Oulun poliisin mukaan esimerkiksi huumetutkintojen yhteydessä tehtävissä kotietsinnöissä löytyy laittomia aseita säännöllisesti. Arkistokuvassa poliisi esittelemässä ajoneuvokalustoaan.Timo Nykyri / Yle

Rikollisilla on laittomia aseita: esimerkiksi Oulun seudulla huumausainerikoksiin liittyvien tutkintojen yhteydessä poliisi löytää niitä säännöllisesti.

Huumausaineet liittyvät usein myös pienehköihin omaisuusrikoksiin ainakin taustatekijänä, joten voisi kuvitella, että aseita heiluteltaisiin ryöstöjen yhteydessä paljon useammin. Näin ei silti ole.

- Ehkä kyse on enemmänkin siitä, että aseita hankitaan esimerkiksi sillä ajatuksella, että ne ovat parantamassa omaa turvallisuutta. Varustaudutaan toisiaan vastaan, pohtii rikosylikomisario Antti Luoto Oulun poliisista.

- Sanoisin, että tavallisen kansalaisen kohdalla isoa pelkoa ole.

Oulun poliisin alueella tilastoidaan vuosittain pari-kolmekymmentä törkeää ryöstöä. Rikoslain mukaan ryöstö on törkeä, jos siinä käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista asetta.

Salaman ei sanonnan mukaan pitäisi iskeä kahdesti samaan paikkaan. Taksinkuljettaja Jarmon kohdalla sanonta ei tunnu osuvan kohdalleen.

Hän ei kuitenkaan aio antaa pelolle periksi. Jarmon mukaan asiakaspalveluammatti on kutsumus ja ihmisten auttaminen palkitsevaa. Hän ei aio luopua tästä ennen aikojaan, vaikka järkyttäviä kokemuksia on kertynyt enemmän kuin useimmille.

Entä jos vielä sattuu jotain? Sanotaanhan myös, ettei kahta ilman kolmatta.

- Kahdenkymmenen vuoden välein olen joutunut ryöstetyksi työssä. Seuraavan kerran jälkeen saa jäädä sitten eläkkeelle, hän murjaisee.

lundi 1 août 2022 11:15:18 Categories: YLE rikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.