Ilta Sanoma

Luksusjahti upposi lauantai-iltana roihuttuaan ensin näkyvästi Tallinnan edustalla.

Luksusjahdin tulipalosta nousi ilmoille huomattava savupatsas Tallinnan edustalla.

Luksusjahdin tulipalosta nousi ilmoille huomattava savupatsas Tallinnan edustalla. Kuva: Nömmen pelastuslaitos / Kuvakaappaus videolta

Suomalainen Hooligan-huvijahti syttyi palamaan lauantai-iltapäivänä merellä Tallinnan edustalla.

Poliisi sai tapauksesta hälytyksen puoli neljän jälkeen iltapäivällä. Näyttävän tulipalon päätteeksi laiva upposi kello 18.20 aikoihin.

Viron poliisi- ja rajavartioviranomainen PPA tiedotti sunnuntaina, että uponneesta aluksesta vuoti polttoainetta Itämereen.

Traficomin tietojen mukaan Suomen lipun alla seilannut Hooligan-luksusjahti oli otettu käyttöön vuonna 2008. Se on alkujaan valmistettu Italiassa.

Uponneella jahdilla on IS:n tietojen mukaan ollut vuodesta 2016 lähtien useita omistajia Suomessa. Heistä yksi on Nuorisosäätiö-jupakasta tunnettu kiinteistöalan miljonääri.

Nykyiset omistajat ovat LähiTapiola Rahoitus Oy ja C90 Yacht Oy.

Aiemmin Hooligan kuului Nuorisosäätiö-kytköksistä tunnetulle liikemiehelle. Vene oli hänen omistamansa Lease Deal Groupin hallinnassa tarkalleen vuoden ajan elokuusta 2018 elokuuhun 2019. Miehen liiketoiminnan kytköksistä Nuorisosäätiö-jupakkaan ovat uutisoineet Yle MOT ja Suomen Kuvalehti.

Vuonna 2018 Suomen Kuvalehti uutisoi, että liikemies Hooligan-veneineen osallistui kiinteistövälittäjä ja tv-juontaja Jethro Rostedtin 40-vuotissyntymäpäiville Hernesaaressa. Miehet olivat liikekumppaneita.

- Kenties otamme tuosta rannasta veneen ja porhallamme Tallinnaan, Rostedt kertoi juhlasuunnitelmistaan Ilta-Sanomille.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan vene oli tuohon aikaan suosittu jatkopaikka julkisuuden henkilöiden juhlissa.

Traficomin tietojen mukaan Hooligan on rungoltaan 27,5 metriä pitkä ja noin 6 metriä leveä. Suurin hyväksytty matkustajamäärä aluksella on 12 henkilöä.

PPA tiedotti aiemmin, että aluksella oli tapahtumahetkellä kymmenen henkilöä.

Seurueen pelastuksessa mukana ollut Hanna Antila-Andersson kuuli tilanteen jälkeen satamassa asianosaisilta, että uponnut huvijahti olisi Suomen suurimpia.

Lue lisää: Kokenut purjehtija Hanna päätyi pelastamaan liekehtivän luksus­jahdin matkustajia

Laivaliikennettä ja laivoja seuraavan Marine Traffic -palvelun mukaan Hooligan ehti lauantaina hädin tuskin lähteä satamasta, kun sen matka keskeytyi Kakumäen huvivenesataman edessä.

PPA:n merivalvontakeskus sai ensimmäisen ilmoituksen hädässä olevasta huvijahdista Tallinnanlahdella kello 15.39. Alustavien tietojen mukaan jahdissa oli tekninen vika. Alus upposi lopulta kello 18.20.

PPA:n viestinnästä kerrottiin, että tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 08:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.