Ilta Sanoma

Pian helpottaa, kaksonen! Me Naisten päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle kullekin horoskooppimerkille.

Kuva: Shutterstock

Päivästä tulee romanttisesti antoisa, ja ihmissuhteet ylipäätään sujuvat pehmeissä ja sopuisissa merkeissä. Voit rentoutua ja kerätä rauhassa voimia.

Tekemistä ja kiirettä piisaa, eikä päivästäsi tule aivan sellainen kuin olit haaveillut. Älä edes kuvittele, että voisit tänään olla mieliksi kaikille.

Jokin asia on muutosvaiheessa, mutta langat eivät ole nyt omissa käsissäsi, joten teet viisaimmin, kun et hermoile vaan keskityt aivan muihin asioihin.

Sinulle tarjoutuu nyt tilaisuus tehdä jokin päätös, jolla on vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteesi. Sosiaalinen elämäsi puolestaan on suvantovaiheessa.

Olet asiallisella tuulella, joten nyt on hyvä päivä neuvotteluille ja virallisten asioiden hoitamiselle. Jokin yhteishankekin voi olla ajankohtainen.

Saat oivalluksen, joka auttaa ratkaisemaan jonkin ongelman kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Eräs kohtaaminen hämmentää sinua. Sano asia ääneen.

Pääset jakamaan tunteitasi ja ajatuksiasi jonkun samoin ajattelevan henkilön kanssa. Kohtaaminen innostaa ja antaa sinulle pontta ja itsevarmuutta.

Olet epätavallisen viitseliäs, ja keskittymiskykysi on hyvä, joten saat hoidettua monia pitkään seisoneita asioita. Paljon energiaa vapautuu muuhun.

Kohtaat haasteita, ja sinulta odotetaan nyt näyttöjä, joilla voi olla merkitystä tulevaisuutesi kannalta. Pyri pitämään muut stressitekijät minimissä.

Elämäsi on seesteistä, ja niinpä sinulta liikeneekin nyt turvallinen olkapää ja rohkaisua jollekulle niiden tarpeessa olevalle. Tarkkaile ruokavaliotasi.

Mikäli tuntuu, että elämä heittelee, rutiineihin turvautuminen on pelastusköysi, jonka avulla pysyt pinnalla. Sinnittele vielä hetki, kohta helpottaa.

Elät antoisaa aikaa ja onnistut miltei missä tahansa, mihin ryhdyt. Älä silti tuudittaudu vääränlaiseen menestyksen tunteeseen ja ota turhia riskejä.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 04:30:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.