EM-kisojen maalipörssin kärkipaikkaa jakanut Alexandra Popp jäi pois finaalista viime hetkillä. Saksan jalkapalloliitto tiedotti vain kuusi minuuttia ennen loppua." /> EM-kisojen maalipörssin kärkipaikkaa jakanut Alexandra Popp jäi pois finaalista viime hetkillä. Saksan jalkapalloliitto tiedotti vain kuusi minuuttia ennen loppua." />

YLE


Jalkapallon EM-finaalissa nähtiin sunnuntaina dramaattinen käänne vain hetki ennen loppuottelun alkua. Saksan jalkapalloliitto tiedotti kuusi minuuttia ennen pelin alkua, että joukkueen supertähti Alexandra Popp joutui sivuun lihasvaivojen takia.

Hetkeä myöhemmin Euroopan jalkapalloliitto Uefa kertoi, että Popp olisi loukkaantunut lämmittelyissä.

Ylen studiossa perattiin myös tilannetta puoliajalla. Kuvanauhoilta löytyi klippi lämmittelystä, josta löytyi 12 pelaajaa. Poppin lisäksi lämmittelyssä oli saksalaistähden korvannut Lea Schüller.

Asiantuntija Timo Furuholm pohti, että Saksa olisi hämännyt Englantia ja muuta jalkapalloilevaa maailmaa ihan viime hetkille saakka.

- Vaikea sanoa ihan tarkkaan, mikä tilanne on ollut tässä kohdin. Mutta kun näki Poppin reaktiot ja käyttämisen, tuntui, että itkut oli itketty eilen. Haiskahtaa, että Popp on tuotu alkulämmittelyyn, mutta on ollut tiedossa pelaamisen olevan epävarmaa tai miltei mahdotonta, Furuholm pohti.

Popp on ollut yksi kisojen upeimpia tarinoita. Saksalaishyökkääjä on kärsinyt loukkaantumisista, mutta nousi Schüllerin alkukisojen koronatartunnan myötä avauskokoonpanoon. Popp ehti takoa ennen loukkaantumista kuusi maalia turnauksessa ja hän jakoi maalitilaston kärkipaikkaa Englannin Beth Meadin kanssa.

Finaalissa puoliajalle mentiin tilanteessa 0-0. Englanilla oli ollut ensimmäisellä 45 minuutilla monta huippupaikkaa.

Asiantuntijoista Maija Saari näki, että Poppin poissaolo vaikutti Saksan pelaamiseen.

- Popp on ollut se, joka käynnistää prässejä. He ovat toimineet yhteistyössä Lina Magullin kanssa. Nyt ei ole nähty samanlaista yhteistyöltä Lea Schülleriltä, Maija Saari sanoi ja viittasi yhteen Saksan menestyksen avaimista aiemmin EM-turnauksessa.

Lue lisää:

0-0! Englanti myllyttää jalkapallon EM-finaalissa, Saksa kuittailee tuomarivirheestä - katso suorana ja chattaa

Alexandra Popp ponnisti huipulle arvostetusta jalkapallokoulusta, johon tytöillä ei ollut asiaa - yhdeksän vuoden epäonni loppui satumaiseen EM-debyyttiin

dimanche 31 juillet 2022 23:12:17 Categories: Alexandra Popp YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.