Ilta Sanoma

Uponneessa suomalaisessa Hooligan-huvijahdissa oli onnettomuushetkellä 12 tonnia polttoainetta.

Tallinnan edustalla lauantai-iltana uponnut suomalainen huvivene on vuotanut polttoainetta veteen. Asiasta tiedotti Viron poliisi- ja rajavartiolaitos (PPA) sunnuntaina.

Alus upposi lopulta PPA:n tietojen mukaan kello 18.20. Uponneessa huvijahdissa oli onnettomuushetkellä 12 tonnia polttoainetta. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka paljon polttoainetta on vuotanut mereen.

Viron viranomaiset eivät pystyneet heti lauantaina aloittamaan ympäristöhaittojen estämistä haastavien olosuhteiden takia. Kuva sunnuntaiaamulta.

Viron viranomaiset eivät pystyneet heti lauantaina aloittamaan ympäristöhaittojen estämistä haastavien olosuhteiden takia. Kuva sunnuntaiaamulta. Kuva: Viron poliisi- ja rajavartiolaitos

Viron pelastusviranomaiset ja PPA aloittivat saastumisenestopuomien asennuksen sunnuntaiaamuna. Heti pelastustöiden jälkeen niiden asentaminen ei olisi onnistunut ennen pimeää sääolosuhteiden ja voimakkaiden aaltojen takia.

Viron viranomaiset selvittävät polttoaineen ympäristövahinkojen laajuutta. PPA:n viestinnästä kerrotaan, että saastunut alue on nyt pääosin hallinnassa ja eristetty.

Kuva: Viron poliisi- ja rajavartiolaitos

Saastekerros on niin ohut, että sitä ei voida puhdistaa, mutta saastumisentorjuntapuomit estävät sen leviämisen. PPA:n tiedotteen mukaan on mahdollista, että tällainen ohut saastekerros haihtuu itsestään.

PPA:n merivalvontakeskus sai ensimmäisen ilmoituksen hädässä olevasta huvijahdista Tallinnanlahdella kello 15.39. Alustavien tietojen mukaan aluksessa oli tekninen vika.

Alus syttyi ensimmäisen hälytyksen jälkeen tuleen. Laivalla olleet 10 ihmistä siirtyivät jahdin pelastuslautalle eikä kukaan heistä loukkaantunut tapahtumien yhteydessä. Lähellä ollut jahti pelasti seurueen ja toi heidät rantaan.

PPA:n viestinnästä kerrotaan, että tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 22:40:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.