Ilta Sanoma

Qstockissa vieraille tarjoiltiin muun muassa vietnamilaista, meksikolaista ja thaimaalaista ruokaa.

Katja, Satu ja Jenni söivät Qstockissa makkaraperunoita ja hampurilaista.

Katja, Satu ja Jenni söivät Qstockissa makkaraperunoita ja hampurilaista. Kuva: Ville Honkonen

Festariruoka on Suomessa kallista ja mautonta. Tätä mieltä ovat IS:n haastattelemat Qstockin kävijät.

- Mutta kun sen tietää jo festareille lähtiessä, niin ei tee mieli valittaa. Festareilla on aina kallista. Kaikki on hyvin, olemme päässeet festareille eikä sada vettä, sanovat Leviltä Ouluun tulleet Sara ja Niina.

Nuoret naiset olivat valinneet lautaselleen paistettuja nuudeleita ja kebabia.

- Pettymyshän tämä oli. Mautonta. Eikä kananuudelissa ollut kanaa, he vielä lisäävät.

IS:n tekemän katsauksen mukaan Oulun Kuusisaaressa makkaraperunat maksavat 10 euroa, pizzapala 5 euroa, hampurilainen 10 euroa, kebabannos 12,50 euroa, muikut 10 euroa ja meksikolainen burrito 12,50. Juoman saa 3-4 eurolla ja kahvin 2 eurolla.

Tarjolla on pääasiassa kalaa ja lihaa, kasvisvaihtoehtoja on vähän. Kotimaisen ruuan lisäksi valikoimissa on ainakin meksikolaista, thaimaalaista ja vietnamilaista ruokaa.

Festareiden sitruunainen härkäpapuburrito. Hintaa 12,50.

Festareiden sitruunainen härkäpapuburrito. Hintaa 12,50. Kuva: Ville Honkonen

Qstock oli myyty loppuun tänäkin vuonna. Festariväkeä kasteli muutama sadepisara molempina päivinä.

Qstock oli myyty loppuun tänäkin vuonna. Festariväkeä kasteli muutama sadepisara molempina päivinä. Kuva: Ville Honkonen

Perinteistä makkaraperuna-annosta ja hampurilaista musiikin lomassa nauttivat Katja, Satu ja Jenni. He ovat tyytyväisiä Qstockin ruoka- ja juomavalikoimiin.

- Perustasoa, monipuolinen valikoima. Ruuan pitää olla helppoa syödä, etteivät mausteet leviä kasvoille tai vaatteille.

- Juomat ovat melko kalliita, mutta ostamme ensimmäisen pullon ja haemme siihen sitten täydennystä vesipisteestä, trio kertoo.

Burgeriannoksia festariväelle myyvä ravintoloitsija Aki Mursu kertoo, että edellisten vuosien kokemukseen perustuen Kauppuri myy Qstockissa vain yhtä annosta, ylikypsästä possusta tehtyä burgeria.

- Sitä voi tehdä mahdollisimman nopeasti ja paljon. Tavoitteena on myydä 3?000 annosta kahden päivän aikana. Vegeä kysytään, mutta ohjaamme kyselijät muihin ruokapisteisiin, Mursu sanoo.

Ravintoloitsija Aki Mursu ja ylikypsästä possusta tehty hampurilainen.

Ravintoloitsija Aki Mursu ja ylikypsästä possusta tehty hampurilainen. Kuva: Ville Honkonen

Qstockin ruokavalikoima noudattelee melko perinteistä suomalaista festarilinjaa.

Qstockin ruokavalikoima noudattelee melko perinteistä suomalaista festarilinjaa. Kuva: Ville Honkonen

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 16:10:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.