Ilta Sanoma

Marko Juusela matkustaa sunnuntaina Varsovaan, jossa hän aloittaa Puolan kansallisbaletin tanssijana.

Vladimir Putinin hyökkäys Ukrainaan vei hetkeksi pohjan pois myös Marko Juuselan, 22, elämästä. Pietariin jäi ura Mariinski-teatterissa, monet balettitossut ja osa palkkarahoista - sekä oma rakastettu, jonka elämää uhkaavat nyt Venäjän alati kiristyvät lait.

Venäjä antoi Marko Juuselalle ensin kaiken mahdollisen, mistä 14-vuotias venäjää osaamaton ja balettia vielä haparoiden tanssinut suomalaispoika uskalsi tuskin edes unelmoida.

Kesällä 2015 Juusela sai tietää, että hän pääsisi opiskelemaan Pietarin maailmankuuluun Vaganovan balettiakatemiaan.

-?Nyt ois lähtö Vaganovaan, Juusela on kirjoittanut tuolloin Instagram-tililleen.

Viestin yhteydessä hän on julkaissut kuvan, jossa hieman ujon oloinen nuori poika kurkkii hymyillen balettidiplomien takana.

Lapsuudenkuvasta on pitkä matka toiseen valokuvaan, joka löytyy niin ikään Instagram-tililtä.

Kuvassa Juusela on Pietarin legendaarisen Mariinski-teatterin lavalla itsevarmana ja ylväänä balettitähtenä, kun hän lentää korkeassa hypyssä Giselle-baletin maalais-pas de deux'ssa.

Hyppykuva on julkaistu 9. maaliskuuta, ja jo tuolloin Juusela tiesi, että häntä odottaisi aivan toisenlainen hyppy oikeassa elämässä. Hän oli päättänyt lopettaa uransa Mariinskissa, sillä Vladimir Putinin helmikuussa aloittama hyökkäyssota Ukrainaan pakotti hänet valitsemaan puolensa.

- Minun lähtöni Venäjältä ei tietenkään auta ukrainalaisia millään tavalla, mutta en halunnut jäädä ja luoda mielikuvaa, että kannattaisin sotaa.

-?Nyt olen vieläkin varmempi siitä, että päätös oli oikea, Juusela sanoo.

Marko Juuselan hyppy roolissaan Mariinski-teatterin Gisellessä.

Marko Juuselan hyppy roolissaan Mariinski-teatterin Gisellessä. Kuva: Marko Juuselan kotialbumi

Mariinski on Venäjän valtiollinen teatteri, joten jääminen Pietariin olisi tulkittu Putinin toimien hyväksymiseksi ja Juuselaa olisi voitu käyttää hyväksi valtiollisessa propagandassa. Mariinskin sivuilta hänen kuvansa löytyy yhä, sillä syyskuulle asti hän on virallisesti vain palkattomalla vapaalla.

Putinin sota vei Juuselalta hetkeksi liki sen kaiken, mitä Venäjä oli hänelle aiemmin antanut. Taakse jäi nouseva ura ensimmäisenä Mariinskiin kiinnitettynä suomalaistanssijana, kauniisti soljuva venäjän kieli, laaja ystäväpiiri - ja jopa osa palkkarahoista paikalliseen pankkiin sekä osa henkilökohtaisista tavaroista aina balettitossuja myöten.

Pietariin jäi myös rakastettu, taloustieteitä yliopistossa opiskeleva nuori mies, jota Juusela kutsuu olosuhteiden pakosta eksäkseen.

Kun huoli Venäjälle jääneestä eksästä nousee esille keskustelussa spontaanisti, Juusela on valmis puhumaan aiheesta myös julkisesti. Ukrainan sodan lisäksi häntä huolettaa yhä enemmän myös Venäjän seksuaalivähemmistöjen kohtalo.

Juuselan nuoruutta Pietarissa leimasi tiukkojen balettitreenien lisäksi se, että hän varttui teinipojasta aikuiseksi ilmapiirissä, joka kävi yhä homovastaisemmaksi.

- Minun elämääni Venäjän homolait eivät ole silti vaikuttaneet käytännössä mitenkään. Vaikka oli aika, jolloin jouduin miettimään, mitä jos minua ei hyväksytäkään. Mutta nyt mietin, mitä eksälleni tapahtuu, jos lakeja vielä kiristetään.

Marko Juusela kuvattuna Helsingissä hieman ennen Varsovaan lähtöään.

Marko Juusela kuvattuna Helsingissä hieman ennen Varsovaan lähtöään. Kuva: Seppo Kärki / IS

Kuva: Seppo Kärki / IS

Venäjän duumassa käydään parhaillaan keskustelua niin kutsutun homopropagandalain laajentamisesta. Nyt yritetään kieltää esimerkiksi elokuvissa esiintyviä viittauksia homosuhteisiin, ja tiukimman esityksen mukaan kaikenlainen ei-perinteisten suhteiden "propagoiminen" pitäisi estää.

Juuselan toinen huolenaihe ovat Venäjän kutsunnat. Korkeakouluopiskelijat ovat tähän asti saaneet automaattisesti lykkäystä armeijasta tai välttäneet armeijan kokonaan, mutta sekin voi muuttua Ukrainan sodan myötä.

- Eksäni ei halua armeijaan eikä sotaan, mutta kuka tietää, miten niitäkin lakeja voidaan kiristää?

Suomalaisjuurisen maalivahdin Ivan Fedotovin kohtalo oli yksi tuore signaali siitä, että edes menestyksekäs ura Venäjän armeijan jääkiekkojoukkueessa TsSKA:ssa ei pelasta henkilöä, jonka valtio haluaa pakottaa armeijaan poliittisista tai kurinpidollisista syistä.

Marko Juusela saatetaan nähdä Suomessa näyttämöllä jo elokuun lopulla, kun Puolan kansallisbaletin ryhmä vierailee Lappeenrannan Balettigaalassa.

Marko Juusela saatetaan nähdä Suomessa näyttämöllä jo elokuun lopulla, kun Puolan kansallisbaletin ryhmä vierailee Lappeenrannan Balettigaalassa. Kuva: Seppo Kärki / IS

Pietaria Juusela kaipaa silti yhä. Hän muistelee lämmöllä taiteilijaystäviään, venäläisten helposti innostuvaa elämänasennetta ja kaupungin kauneutta.

Juuselan uran yhdeksi tähtihetkeksi Pietarissa jäi Lintu sinisen rooli Prinsessa ruususessa. Hän on julkaissut 2. huhtikuuta kuvan roolityöstään saatesanoilla:

- Lintu on lentänyt nyt Suomeen, toistaiseksi.

Todellisuudessa Juusela palasi Pietarista bussilla yhden matkalaukun kanssa, ja takaisin ei ole ehkä paluuta koskaan.

Juuselan oma elämä on nyt selkiintynyt: hän aloittaa jo ensi viikolla tanssijana Varsovassa. Hänet hyväksyttiin tuhannen hakijan joukosta yhdessä kolmen muun tanssijan kanssa arvostetun koreografin Krzysztof Pastorin tiimiin.

Ja kuinka ollakaan, Puolan kansallisbaletin syksyn ensimmäinen esitys on buukattu Suomeen, Lappeenrannan Balettigaalaan elokuun lopulle. Juusela on toiveikas, että myös hän itse pääsee mukaan Suomen-keikalle.

Yksi Venäjän opetuksista Juuselalle on, että tulevaisuutta ei kannata suunnitella kovin tarkasti: kaikki voi muuttua hetkessä. Hallittu kaaos oli arkipäivää jo Mariinskissa. Tuuraajaksi oli hypättävä jopa tuntien varoitusajalla, jos soolotanssija sairastui.

Tarkemmin Juusela on miettinyt vain aikaa, jolloin hän täyttää 40 ja ura tanssijana alkaa olla ohi.

- Tahtoisin palata silloin takaisin Suomeen ja tulla kehittämään Suomen balettikulttuuria.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 14:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.