Ilta Sanoma

Poistoilmaventtiilien puhdistus on asukkaan vastuulla.

Tatun kodissa oli tunkkainen tuoksu. Syy löytyi poistoilmaventtiileistä.

Tatun kodissa oli tunkkainen tuoksu. Syy löytyi poistoilmaventtiileistä. Kuva: Tatu

Kun Tatu muutti Koillis-Helsingissä sijaitsevaan kerrostaloasuntoonsa alle vuosi sitten, kaikki meni aluksi hyvin.

Talo oli rakennettu 50 vuotta sitten ja siinä oli koneellinen poistoilmanvaihto. Tunkkainen haju sisätiloissa alkoi kuitenkin pikkuhiljaa häiritä.

-?Aloin tutkia ilmanvaihtoräppänöitä. Asunnon ikkunoiden yläpuolella olevista raitisilmaventtiileistä ei tuntunut tulevan juuri ilmaa sisään. Venttiilin sisällä oleva suodatin murenikin käsiini mustaksi tomuksi. Sisällä oli pölyä, Tatu kertoo.

Ensin Tatu putsasi raitisilmaventtiilin ja vaihtoi sen suodattimen.

Ensin Tatu putsasi raitisilmaventtiilin ja vaihtoi sen suodattimen. Kuva: Tatu

Raitisilmaventtiilin suodatin oli täysin hapertunut ja mureni käsiin. Suodatin tulisi vaihtaa kerran vuodessa.

Raitisilmaventtiilin suodatin oli täysin hapertunut ja mureni käsiin. Suodatin tulisi vaihtaa kerran vuodessa. Kuva: Tatu

Raitisilmaventtiilin putsaus ja suodattimen vaihto ei auttanut, vaan asunnossa oli yhä tunkkainen haju. Niinpä Tatu alkoi tutkia keittiössä ja kylpyhuoneessa sijaitsevien poistoilmaventtiilien kuntoa.

-?Ne olivatkin sitten aikamoinen ilmestys. Venttiilit olivat täynnä kuivaa tai kosteampaa sammalta muistuttavaa ainesta. Venttiilit olivat lähes tukossa.

Ilmanvaihtoventtiilien putsaus oli luultavasti unohtunut edelliseltä asukkaalta. Näky oli nimittäin hurja.

Sammaleelta näyttävä lika oli mitä todennäköisemmin pölyä. Sitä poistoilmaventtiileihin kertyy muun muassa pyykeistä.

Poistoilmaventtiileissä oli sammaleen näköistä likaa.

Poistoilmaventtiileissä oli sammaleen näköistä likaa. Kuva: Tatu

Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:stä naurahtaa hyväntahtoisesti kuultuaan Tatun tarinan. On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että suomalaiset unohtavat puhdistaa ilmanvaihtoventtiilit. Niiden putsaaminen on asukkaan vastuulla.

-?On tavallista, että asunnossa asutaan kymmenen vuotta, ennen kuin huomataan, että asunnossa ylipäätään on tällainen asia kuin ilmanvaihtoventtiili. Ihmisiä ei kukaan valista näistä asioista säännöllisesti, Mäkinen harmittelee.

Poistoilmaventtiili näytti ennen puhdistusta näin ankealta.

Poistoilmaventtiili näytti ennen puhdistusta näin ankealta. Kuva: Tatu

Huoneistossa on yleensä kahdenlaisia venttiilejä: poistoilmaventtiileitä, jotka sijaitsevat yleensä keittiössä, vaatehuoneessa ja kylpyhuoneessa sekä raitisilmaventtiileitä, jotka löytyvät huoneista, joissa oleskellaan.

Poistoilmaventtiilit keräävät helposti esimerkiksi vaatepölyä itseensä. Pöly puolestaan kerryttää ilmarakoihin silmin nähtävää likakerrostumaa.

Mäkinen kertoo, että tavallisesti ongelmaan herätään, kun kosteus ei haihdu kylpyhuoneesta riittävän nopeasti pois.

Lue lisää: Yksinkertainen suihkuvinkki paljastaa liian kostean huoneilman

- Yleensä ilmanvaihtokanava on tukossa. Se heijastuu oitis kehnona sisäilman laatuna. Kosteus alkaa nousta viihtyvyyden ja rakennusterveyden kannalta liian suureksi.

Poistoilmaventtiilin putsaus siis kannattaa, mutta millintarkkaa ohjetta Mäkisellä ei ole siivousvälistä antaa. Venttiilit likaantuvat eri tavalla riippuen siitä, miten paljon asunnossa kertyy pölyä.

- Jos jokin arvio pitää heittää, puhdistus vuoden välein on ihan hyvä suositus.

Poistoilmaventtiilin puhdistus on yksinkertaista.

Yleensä poistoilmaventtiili kierretään pois kiertämällä venttiilin ulkoreunaa vastapäivään, puhdistamalla venttiili lavuaarissa vesihanan alla tiskiharjalla ja imuroimalla venttiilikanavan aukko ennen venttiilin takaisin laittamista.

- Takana oleva vaahtomuovitiivisteen olisi hyvä olla suurin piirtein kuiva ennen kuin venttiilin laittaa paikoilleen, sanoo Mäkinen.

Tärkeintä on muistaa, ettei lautasenmalliseen keskikartioon koske. Näin ilmanvaihdon asetukset eivät muutu.

- Kartio saa heilahtaa vähän, mutta ei yhtään enempää. Mielelläni varoitan ihmisiä tästä.

Suodattimien vaihdosta kannattaa sen sijaan kysyä omalta taloyhtiöltä.

Isännöintiliiton lakiasiantuntija Laura Lithenius kertoo, että suodattimien vaihto on nykyään taloyhtiön, ei siis asukkaan vastuulla. Aiemmin asukkaat vaihtoivat suodattimet itse.

-?Ilmanvaihtojärjestelmä on yhtiön vastuulla oleva perusjärjestelmä, joka ei täysin toimi, mikäli suodattimet ovat likaisia. Nykyään tulkitaan, että suodattimien vaihto kuuluu taloyhtiölle.

On silti mahdollista, että vielä löytyy taloyhtiöitä, joissa yhtiö ostaa suodattimet ja antaa ne asukkaille vaihdettavaksi. Tällöin on riski, että uudet suodattimet eivät kuitenkaan päädy korvausilmaventtiiliin.

-?Tulkintoja voi olla monenlaisia. Tällainen järjestely on ollut voimassa erityisesti ennen, Lithenius sanoo.

Suodattimien vaihto on merkattu myös Kiinteistöliiton vastuunjakotaulukkoon, jossa määritellään taloyhtiön ja osakkaan välistä kunnossapitovastuuta.

Taulukkoon tehtiin tarkistuksia vuonna 2019. Tuolloin Kiinteistöliitto linjasi, että vastuu suodattimen vaihdosta siirtyi taloyhtiön vastuulle.

Tatu iloitsee, että ymmärsi ylipäätään kurkata, missä kunnossa venttiilit olivat.

Niiden putsaus nimittäin teki selvän eron entiseen.

- Puhdistusoperaation jälkeen ilmaa alkoi tulla sisään ja asunto raikastui hetkessä. Kuin olisi ikkunan avannut!

"Puhdistusoperaation jälkeen ilmaa alkoi tulla sisään ja asunto raikastui hetkessä", Tatu kertoo. Kuva: Tatu

Korjattu juttuun painovoimainen ilmanvaihto koneelliseksi ilmanvaihdoksi 9.3.2021 klo 10.40.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 8.3.2021.

Fakta

? Vastuu suodattimen vaihdosta riippuu asumismuodostasi.

? Kiinteistöliitto teki vuonna 2019 tarkistuksia vastuunjakotaulukkoon, jossa määritellään taloyhtiön ja osakkaan välistä kunnossapitovastuuta.

? Poistoilmaventtiileiden ja lattiakaivojen puhdistus kuuluu jatkossakin asukkaan tehtäviin. Jos uutta vastuunjakoa ei haluta noudattaa, se tulee kirjata yhtiöjärjestykseen.

? Kiinteistöliiton linjauksen mukaan vastuu suodattimen vaihdosta on sen sijaan siirretty taloyhtiön vastuulle. Omakotitaloasujan täytyy yhä itse muistaa vaihtaa suodattimet.

? Taloyhtiölle on siirretty ilmanvaihdon suodatinten vaihtamisen lisäksi tukkeutuneen hajulukon puhdistus. Aiemmin nämä ovat kuuluneet asukkaan velvollisuuksiin.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 12:00:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.