Uusi aika taiteilijana: Anna Eriksson on tehnyt kaksi elokuvaa omin ehdoin, ja jos hän vielä julkaisee laulajana uutta musiikkia, myös se tapahtuu taipumatta kompromisseihin. Kuva: Pasi Kostiainen

Anna Eriksson teki uutta W-elokuvaansa kolmen vuoden ajan tunteja laskematta. Koko matka iskelmätähdestä elokuvantekijäksi on vienyt 20 vuotta. Siksi hän sanoo olevansa nyt niin ehdoton taiteen tekemisessä.

Vaaleatukkainen nainen kurvaa Citroën C5:n täsmälleen sovittuun aikaan Laitilan Esson pihaan. Nainen on laulajana tunnettu Anna Eriksson.

Paitsi, että Laitilan Esso ei ole enää Laitilan Esso, vaan purkamista odottava iso rakennus, jossa Eriksson on kuvannut uutta elokuvaansa W.

Eikä Eriksson tosiaan ole enää laulaja, ainakaan ainoastaan. Hän on levittänyt taiteilijan työnkuvaansa jo toisen elokuvan verran. 2018 tuli ensi-iltaan M, Marilyn Monroen traagisesta kohtalosta inspiroitunut taide-elokuva, jonka Eriksson tuotti, käsikirjoitti, ohjasi, leikkasi ja jossa hän näytteli pääroolin.

Nyt Eriksson on ehdottanut kuvauspaikaksi tätä huoltoasemaa, jonka huoltohallien ikkunoita on rikottu ja jota vihreä kasvusto valloittaa niin, että sen havaitsee useilla aisteilla.

-?Täällä sisällä ei voida sitten olla pitkään kerrallaan, koska koko paikka on ihan homeessa, hän ilmoittaa.

Erikssonin tuore elokuva on kuvattu vanhalla, purkamiskunnossa olevalla huoltoasemalla. Kuva: Pasi Kostiainen

Vanhalla huoltamolla Eriksson, hänen kuvaajapuolisonsa Matti Pyykkö ja kuvausryhmä kyllä viettivät aikaa W-elokuvan kuvauksissa. Ilmeisesti kukaan ei sairastunut, vaikka sakea ilma tarttuu kurkkuun minuuteissa.

Ja ehkä talvella oli kuvauksissa myös muita haasteita, jotka saivat unohtamaan homeen.

- Jussi Parviainen näytteli täällä 15 asteen pakkasessa. Makasi tuossa sairaalasängyllä ilman vaatteita eikä valittanut yhtään, Eriksson sanoo.

Parviainen, 66, kuuluu Erikssonin läheisiin ystäviin.

Heissä on kiusaus nähdä samaa pelottomuutta.

Eriksson puolestaan kuului noin 15 vuoden ajan Suomen suosituimpien artistien joukkoon. Hänen levyjään on myyty yli 400?000 kappaletta, ja hittejä kuten Kaikista kasvoista ja Kun katsoit minuun pidetään 2000-luvun iskelmäklassikkoina. Mutta 2012 hän teki musiikillisen äkkikäännöksen albumillaan Mana, jonka sävelsi, sanoitti ja tuotti itse. Mana palkittiin Teosto-palkinnolla 2013, ja Eriksson antoi HS:n Kuukausiliitteelle haastattelun, jossa haukkui oman uransa alun ja kutakuinkin koko musiikkiteollisuuden.

Vaikka Eriksson oli hypännyt esittävästä laulajasta itse kappaleensa tekeväksi artistiksi, loikka auteur-elokuvantekijäksi, itse lähes kaikesta vastaavaksi taiteilijaksi oli poikkeuksellisen iso. Loikka hyväksyttiin, koska M herätti ulkomailla laajaa ihastusta taide-elokuvaan keskittyvillä festivaaleilla.

Elokuva ja Eriksson palkittiin muun muassa Wienin, Prahan ja Chicagon elokuvafestivaaleilla, maineikas Venetsian elokuvajuhla hyväksyi elokuvan sekä kriitikkojen kilpasarjaan että parhaan esikoiselokuvan kilpailuun.

Mutta nyt ei olla punaisella matolla, vaan Anna Eriksson korkeakorkoiset saappaat kopisevat tyhjissä huoltamohalleissa.

Anna Erikssonin mukaan taiteen ja viihteen ero on siinä, että viihde kuuluu kaikille, kun taas taide on luonteeltaan elitististä Kuva: Pasi Kostiainen

Hän poseeraa tottuneesti, niin kuin kokenut ammattiesiintyjä vain voi. Hän heittäytyy myös kuvauksiin innostuneesti, pohtii valon suuntia ja toteuttaa pyyntöjä poseerauksista hyväntuulisen huolellisesti.

On helppo uskoa, kun hän kertoo käyttäneensä W-elokuvan kuvauksiin kolme pitkää vuotta. Hakenut täydellisiä kuvakulmia ja rajauksia, vaatinut sitä, että elokuvan jokainen kuva on "suggestiivinen".

Kuvausten jälkeen Eriksson hyppää rattiin ja suunnataan tekemään haastattelua Uuteenkaupunkiin, taiteilijan kotikulmille.

-?Olen aina ollut puhdasverinen taiteilija. Minulla vain kesti 20 vuotta sisäistää se. Ehkä siksi olen nyt niin ehdoton taiteen tekemisessä. Enää en hukkaa päivääkään, hän sanoo.

Vaikka elokuvatyöt ovat päällimmäisenä mielessä, laulu-urakin jatkuu. Hän sanoo löytäneensä uuden palon esiintymiseen tehtyään konsertteja säestäjänsä Mikko Mäkisen kanssa. Uutta musiikkia ei ole suunnitelmissa, mutta hän ei tyrmää mahdollisuutta siihen, että joskus vielä on uuden musiikinkin aika.

Eikä Eriksson enää tahdo tuomita menneisyyttäänkään. Hän sanoo suhtautuvansa armollisesti vanhoihin valintoihinsa.

Ei, hän ei tosiaankaan kaipaa jatkuvaa reissaamista eikä lavakeikkoja, joilla piti omien kappaleiden lisäksi soittaa pari settiä tanssimusiikkia. Vilkkaimpina vuosina parikymppinen Eriksson teki tuollaisia keikkoja jopa 200 vuodessa.

Kuluttavan keikkatahdin seurauksena syntyi tarve, jos ei rauhoittua, niin ainakin asettua. Tavattuaan Ihode-levynsä kansikuvauksissa 2007 valokuvaaja Matti Pyykön syntyi ihmissuhde, joka johti avioliittoon seuraavana vuonna.

Pian pariskunta muutti pääkaupunkiseudulta Uuteenkaupunkiin, jossa lähellä asuvat myös Erikssonin vanhemmat. Ihoden kylässä Pyhärannassa ihan tässä lähellä Eriksson kasvoi ja kävi koulunsa. Siitä siis myös hänen elokuvayhtiönsä nimi: Ihode Cursum Perficio Production.

Aikanaan Ingmar Bergmanin elokuvia ei pidetty vaikeina. Sivistyksen taso on hurjassa laskussa, Anna Eriksson sanoo. Kuva: Pasi Kostiainen

W-elokuvassa näyttelee myös Erikssonin ja Pyykön 2013 syntynyt poika Jooseppi. Ja Erikssonin Tuula-äiti mainitaan elokuvan lopputeksteissä elokuvan ruokahuollon hoitaneeksi catering-vastaavaksi.

Täällä elämä on mallillaan, mitä nyt peuroja ja kauriita vilisee niin paljon, että niiden kanssa saa olla liikenteessä valppaana.

-?Siksi tässä sitikassakin on teipillä korjattu puskuri. Auto on niin vanha, ettei sitä kannattanut korjauttaa uudelleen peurakolarin jälkeen, Eriksson sanoo.

Hän näyttää kuvausmeikeissään autoa ajaessaan siltä mitä onkin, elokuvatähdeltä.

Ja kuin elokuvissa, vastaan ajava poliisimoottoripyörä kääntyy Erikssonin Citroënin perään ja väläyttää punaisia pysäytysvaloja.

Poliisi kaartaa pysäytetyn auton viereen ja Anna Eriksson nousee ulos.

-?Hei Anna. Sun autoa ei ole katsastettu, poliisi ilmoittaa - yhtä aikaa tuttavallisesti ja virallisesti.

Seuraa hämmentynyt keskustelu, jonka aikana selviää, että Citroënin katsastus on unohtunut. Leima auton käyttölupaan olisi pitänyt hakea joulukuussa, mutta silloin Eriksson oli niin kiinni elokuvanteossa, että asia unohtui.

Poliisi ei hämmästy. Vaikuttaa siltä, että hän on ollut vastaavassa tilanteessa aikaisemmin. Eriksson ei ole. Hän pyytää anteeksi ja hyväksyy - poliisi kysyy osana protokollaa hyväksyykö tämä - 70 euron huomautusmaksun.

Citroënin ratissa hetki ennen kuin poliisi pysäyttää. Elokuvantekoon uppoutuessa auton katsastaminenkin oli unohtunut. Kuva: Pasi Kostiainen

Mutta ehkä poliisi ei ole aikaisemmin ollut tilanteessa, jossa hän saa kertoa suoraan artistille, kuinka hänen 3-vuotias lapsensa on kieltänyt häntä laulamassa autossa Anna Erikssonin Juliet ja Joonatan -kappaleen päälle. Lapsi haluaa kuulla vain Erikssonin laulua.

Citroën pitää katsastaa ensi tilassa, mutta auton saa ajaa pois. Poliisi ei ruuvaa kilpiä irti.

Kun matka jatkuu, Eriksson naurahtaa prätkämiehen olleen hyvä poliisi - ja heti perään hän lisää Abel Ferreran Paha Poliisin (1992) olleen mainio elokuva.

Eriksson itse pitää voimakkaita tunteita herättävistä elokuvista, joiden tekijät eivät pelkää hämmentää tai jopa järkyttää katsojia. David Cronenbergin Crash (1996) on hänen suosikkejaan, Ingmar Bergmanin elokuvien äärelle hän sanoo palaavansa yhä uudelleen.

Hänen omissa elokuvissaan on samaa arkailemattomuutta. M ja W voivat olla Erikssonin melkein koko perheen yhdessä tekemiä, mutta ne eivät ole koko perheen elokuvia eivätkä nykykriteerein edes kaikille "aikuisille" sopivia.

Vaalea nainen istuu tuolilla kylmässä, sinertävässä valossa. Hänen vartalostaan on paljaana enemmän kuin peitettynä, metallinen korsetti verhoaa kaulaa, mutta ei rintoja.

Kuva on elokuvasta W. Anna Erikssonin roolihahmo on kuolemansairas nainen nimeltä Eurooppa. Nainen viettää aikaa itse valmistamansa, kiinalaisen mieskoneen seurassa.

Eletään lopun aikoja.

Elokuva on dystopia, lohduton kuva tulevaisuudesta. Se ei selittele, mutta katsoja ymmärtää sen monin tavoin vertauskuvaksi 2020-luvun maailmasta, jossa ilmastokriisi vyöryy päälle, globaali oikeudenmukaisuus on jäänyt juhlapuheisiin ja demokratiakin on koetuksella jopa aiemmin ihanteellisina pidetyissä yhteiskunnissa.

W on ollut valmisteilla kolmen vuoden ajan, mutta se tuntuu ajankohtaiselta juuri nyt.

-?Durak - typerys, sanoo Jussi Parviaisen esittämä mies venäjäksi kuin itselleen lähes kokonaan ranskankielisessä elokuvassa.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vasta, kun W oli kuvattu ja leikattu valmiiksi.

Näytelmäkirjailija Jussi Parviainen näyttelee ystävänsä Anna Erikssonin uudessa W-elokuvassa. Parviaisen tavoin Eriksson tunnetaan ehdottomana taiteilijana. - Vaadin, että elokuvani jokainen kuva on suggestiivinen, Eriksson sanoo. Kuva: Ihode Cursum Perficio Production

M-elokuva ilmestyi puolestaan valkokankaille neljä vuotta sitten juuri, kun elokuvamaailmaa ravisteli #metoo -skandaali. Marilynin tragedia Erikssonin armottomana ja visuaalisena tulkintana tuntui ajastetulta puheenvuorolta, vaikka elokuvaa oli valmisteltu viiden vuoden ajan.

Sattumaa? Osittain, paitsi toki puheenaiheet kuplivat pinnan alla ennen kuin nousevat otsikoihin. Tuskin kukaan voi sanoa, ettei olisi kuullut naisten kaltoin kohtelusta ja hyväksikäytöstä ennen #metoota tai tämän ajan haasteista ennen kuluvaa kesää.

Eriksson sanoo, että inspiroitui uuteen elokuvaansa ennen kaikkea sanojen merkityksiä ja niille kasautunutta painolastia miettimällä.

-?Mitä tarkoittavat "vallankumous" tai "vapaus" tällä hetkellä, hän kysyy.

-?Juuri nyt niihin liittyy paljon luopumisen tuskaa.

W -elokuvaa on tehty koko perheen voimin, mutta Erikssonin mukaan se ei välttämättä sovellu edes kaikkien aikuisten katsottavaksi. Kuva: Ihode Cursum Perficio Production

Hän itse aikoo kapinoida jatkossakin. Hän ei ole pelännyt mainetta "hankalana ihmisenä" kritisoidessaan suomalaista musiikkibisnestä, arvostellessaan taiteen kenttää arvojensa myymisestä tai jopa koko aikakauden banaaliutta, latteutta ja riskittömyyttä, suurten tunteiden väistelyä - ja pelkäämistä.

-?Vastareaktio varovaisuudelle tulee varmasti. Se on jo tulossa.

Taide on Erikssonin mielestä luonteeltaan elitististä, se ei ole koskaan tarkoitettukaan kaikille. Taiteen kuuluukin jakaa mielipiteitä ja yleisöä. Viihde kuuluu kaikille, ei taide.

-?Aikanaan Bergmanin elokuvia ei pidetty vaikeina. Ihan tavalliset ihmiset jonottivat katsomaan niitä. Sivistyksen taso on tänä päivänä hurjassa laskussa.

Viime vuosina Anna Erikssonista kirjoitetut jutut ovat toistaneet samaa kaavaa: ne ovat huipentuneet hänen esittämäänsä kritiikkiin ja kuvailuun siitä, miten taiteilija Eriksson kritiikkinsä esittää. Hänen on kerrottu kohottaneen ääntään ravintolasalissa niin, että muissa pöydissä on nähty vaivaantuneita ilmeitä. Häntä on kuvailtu "noidaksi".

Kun Erikssonille kertoo tämän ja sanoo, että tähän juttuun ei ole tulossa sellaista huipennusta, Eriksson hieman huolestuu. Eihän hän vaikuta ihan hampaattomalta?

Vastaan, että ei, kriittisyys välittyy, mutta myös levollisuus: vaikuttaa siltä, että Anna Eriksson olisi elämäänsä tyytyväinen. Taiteilijan ammatinkuvan laajennus on onnistunut, konsertteja on tulossa, mutta pääpaino luovassa työssä on nyt omaehtoisessa elokuvanteossa. Elämä myös töiden ulkopuolella tuntuu olevan mallillaan.

Anna Eriksson nyökkää, mutta täsmentää:

-?Luova työ on tehnyt minulle hyvää. Levottomuus on ehkä lievä sana sille, mitä olen tuntenut, on ollut ihan suoranaista angstia. En edelleenkään ole parhaimmillani silloin, kun käsillä ei ole jotain inspiroivaa.

Luovan työn tekeminen tuonut on elämään levollisuutta. - Olen tuntenut aiemmin suoranaista angstia, Anna Eriksson sanoo. Kuva: Pasi Kostiainen

Eli elokuvia on luvassa jatkossa lisää.

-?Koen, että tehtäväni on tehdä elokuvia, Eriksson sanoo.

Haastattelua seuraavana päivänä Anna Erikssonin Citroën C5 läpäisee katsastuksen.

Anna Erikssonin elokuva W:n ensi-ilta on Locarnon elokuvafestivaaleilla elokuussa. W:n Suomen ensi-ilta on 23.9.