Ilta Sanoma

Ensimmäinen mutka on kuin tunneli. Yhteensä 33 autoa, kaikki tiiviissä ryhmässä. Vaihtoehtoina tiiliseinä tai kunnia. Yleisön pauhua ei voi olla tuntematta korvissaan, vaikka korvan juuressa jyllää tuhansia hevosvoimia.

Indianapolis 500 vuosimallia 1986 on valmis alkamaan. Lähtöluettelo vilisee aikansa supertähtiä: Al Unser ja Al Unser junior, Mario ja Michael Andretti, Emerson Fittipaldi, Bobby Rahal, AJ Foyt... sekä viidennessä rivissä joukon mukana Randy Lanier.

Kuka?

Kuva: Rick Dole / Getty Images

Lanier, 32-vuotias Indyn ensikertalainen, kesti raa'an kisan maaliin saakka. Hän ylitti viivan sensaatiomaisesti kymmenentenä. Lanier valittiin samalla Indianapolisin vuoden tulokaskuskiksi.

Aika moni varikolla ihmetteli, mistä tämä tuntematon tyyppi oikein ilmestyi lähtöviivalle. Starttia tarkkaili kuumasta kesäpäivästä huolimatta myös muutama tummiin pukuihin ja aurinkolaseihin sonnustautunut herrasmies.

Puoli vuotta myöhemmin ainoa kilpailu, jota Lanier enää kävi, oli kilpajuoksu liittovaltion poliisia FBI:tä vastaan. Kävi ilmi, että Indianapolisissa yllättänyt kuski oli yksi aikansa kovimmista marihuanakuriireista, miljoonia touhulla tehnyt salakuljettaja.

Randy Thomas Lanier ei ollut rikkaan perheen vesa. Hän ei istunut kartingauton rattiin ensimmäistä kertaa viisivuotiaana ja noussut autourheilumestariksi isäukon paksun lompakon turvin.

Lanier syntyi vuonna 1954 köyhiin oloihin. Hän vietti nuoruutensa Floridassa unelmanaan Indy 500. Elämä vei sitä ennen hieman eri poluille.

1970-luvun Florida oli rehevää maaperää luovalle ajankäytölle. Pilvenpoltto kuului jo tuolloin tiiviisti amerikkalaisnuorten arkeen. Kun isä narautti poikansa pössyttelemästä, hän kiikutti tämän töihin rakennustyömaalle. 1,65 dollarin tuntipalkalla ei pitkälle pötkitty.

Teininä Randy ja hänen ystävänsä huomasivat että, kumma juttu, pilveä myymällä tienaa selvästi paremmin kuin raksalla.

-?Tienasin yhtäkkiä monta sataa päivässä! Saatoin toteuttaa jo nuorena yhden unelmistani, kun hankin kivan muskeliveneen, Lanier kertoi elämäänsä kuvanneella dokumentilla.

Lanier huomasi jo nuorena miten hyvin huumebisneksessä tienaa.

Lanier huomasi jo nuorena miten hyvin huumebisneksessä tienaa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Florida oli alati kasvava markkina pilvikaupoille. Randy ja hänen lähipiiriin kuulunut Allan-nimeä käyttänyt ystävänsä saivat kiitos veneen pian yhteydenottoja - eivätkä vain kivoilta kavereilta. Joukossa oli mm. kuuluun Lanskyn rikollissukuun kuulunut kilpaveneilijä Ben Kramer.

-?He kysyivät, voisimmeko ajella veneellä Bahamalle ja tuoda kerralla ison lastin pilveä. Sanoin, että totta kai, kokeillaan. Siihen aikaan salakuljetusta ei kytätty mitenkään aktiivisesti. Satamat olivat auki.

Randy ja Allan painelivat Bahamalle, parkkeerasivat veneen satamaan ja pakkasivat ruumaan 350 kiloa marihuanaa.

-?Se adrenaliini, joka kropassa jyllää, kun painelee vene täynnä marihuanaa, on todella väkevä. Palasin Evergladesin satamaan ja ajelin kanaaleja pitkin kaverille. Siellä kama purettiin veneestä ja meille maksettiin palkkio, Lanier kuvaili.

Kymppitonni päivän hommista maistui. Lanierin porukka toi tasaisella vauhdilla pilveä Karibianmeren saarilta Floridaan läpi 70-luvun. Mikäpä oli tuodessa kun rannikkovartioston ja vuonna 1973 perustetun Yhdysvaltain huumepoliisin DEA:n huomio oli muualla.

Harmittomalta tuntunut touhu alkoi vaikeutua, kun presidentti Richard Nixon määräsi Keski- ja Etelä-Amerikasta tulevan huumeliikenteen erikoistarkkailuun. Kuriirit ja kaupustelijat joutivat samalla ottamaan aiempaa kovempia keinoja käyttöön. Aseet tulivat mukaan peliin.

Aseet myös veivät Lanierin ja hänen porukkansa 1970-luvun loppupuolella toviksi pois kuriirin hommista. Lanier oli - kenties hieman varomattomasti - pitänyt kotiaan yhtenä varastopaikkana marihuanalle. Tämä houkutti ennen pitkää asemiehiä ryöstämään hänet.

Karmea kokemus pelotti kaidemmalle polulle toviksi - ja toteuttamaan elämän suuren unelman.

-?Minulle oli jäänyt noista vuosista jonkin verran sukan varteen. Yhdessä vaimoni Pamin kanssa päätimme, että nyt tämä saa riittää. Päätin, että toteutan vihdoin seuraavan unelmani ja ostin kilpa-auton.

Lanier osti vuonna 1978 käytetyn, vuoden 1957 Porsche Speedster 365:n. Hän alkoi ottaa osaa USA:n urheiluautoyhdistyksen SCCA:n amatöörisarjaan. Autourheiluun kuuluu kuitenkin peruuttamattomalla tavalla yksi tosiasia, oli vuosi 1978 tai 2022.

-?Kilpaa ajaminen on aika kallista. Onneksi tiesin, miten voi tienata rahaa, Lanier kertoo.

Kramer ja muut vanhat kontaktit saivat pian uuden yhteydenoton.

Nyt Lanier osti 65-jalkaisen eli parikymmentä metriä pitkän veneen. Hän värväsi sille miehistön ja pisti porukan vesille, tarkoituksena lastata kyytiin peräti 6?800 kiloa marihuanaa.

Lanierin ja Allanin operaatio alkoi laajentua. Tarvittiin lisää väkeä ja aiempaa isompi talo, johon jemmata lasti ennen kuin ostaja hakee sen. Enää hän ei voinut riskeerata perhettään, johon kuului tätä nykyä pieni tyttölapsi, jemmaamalla kamat kotiinsa.

Kaksikko pestasi avukseen lakimies Charles Podestan. Sliipattu, tyylikäs Podesta oli veistetty täysin eri puusta kuin köyhyydessä kasvaneet lapsuudenystävät Randy ja Allan.

Podesta omisti yhtiön, joka toi juustoa Italiasta Yhdysvaltoihin. Sen varjolla hän osti ison tilan maaseudulta, johon kuuma tavara säilöttiin. Kun iso lasti tuotiin veneellä Yhdysvaltojen rannikolle, se purettiin pieniin kumiveneisiin, joilla lasti rahdattiin rantaan. Siitä paketit vietiin pakettiautoilla jemmataloon, josta ostajat hakivat tavaran myyntiin.

Lanierin osuus ensikaupoista oli noin miljoona dollaria - ja lastit kasvoivat koko ajan.

Vuonna 1980 Lanier alkoi menestyä SCCA-sarjassa. Hän voitti mestaruuden, ja siirsi katseensa paljon kovempaan luokkaan. Pohjois-Amerikan autourheiluliiton IMSA:n urheiluautosarja IMSA GTP oli kestävyyskilpailujen kuninkuusluokka USA:ssa. GTP-prototyyppiautot olivat hurjia menopelejä. Mukana oli Porschea, Toyotaa ja Jaguaria, jotka antoivat paikallisille talleille tehdastukea.

Lanier järjesti itselleen tallipaikan arvostettuun sarjaan kaudeksi 1982. Loppukaudesta hänen autokuntansa alkoi saavuttaa menestystä ottamalla kolmossijat Mid-Ohion ja Ontarion kilpailuissa.

Randy Lanier kertoi luoneensa autourheiluun käyttämänsä varat sukellusvälineitä vuokraamalla. Totuus paljastui myöhemmin.

Randy Lanier kertoi luoneensa autourheiluun käyttämänsä varat sukellusvälineitä vuokraamalla. Totuus paljastui myöhemmin. Kuva: Bob Riha, Jr./Getty Images

Seuraavaksi kaudeksi järjestyi paikka tuttavapiiriin kuuluneen Marty Hinzen tallissa. Kausi oli kuitenkin keskeytysten sävyttämä. IMSA-sarjassa ajoi aikansa huippukuskeja, mm. Derek Bell, AJ Foyt ja Bobby Rahal. Huipputiimeistä ei noin vain saanutkaan ajopaikkaa, vaikka auto kulkisi kovaa.

Lanier osasi ajaa. Se oli kaikista hämmästyttävintä. Hän ei pärjännyt sen vuoksi, että osti paremman auton kuin mihin muilla oli varaa. Lanier oli kolmekymppiseksi amatööriksi ällistyttävän lahjakas kilpa-ajaja.

Vuoden 1983 Miamin Grand Prix oli käännekohta. Ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä edessä ajanut Lanier alkoi herättää median kiinnostusta vauhdillaan. Kilpa-autoilun addiktio oli ottanut hänet täysin otteeseensa. Samoin moottoriurheilun valovoimainen elämäntyyli.

-?Meillä oli vuokrattuna kattohuoneisto loistohotellista kisaviikonlopuksi. Siellä oli aikamoiset bileet. Kuohujuomaa ja kokaiinia meni aika lailla, Lanierin vaimo kuvaili elämänmenoa.

Sunnuntain kisaa edeltäneessä lämmittelyssä Lanierin autosta kuitenkin hajosi vaihdelaatikko. Miamin GP jäi haaveeksi. Se oli musertava isku kuskille, jolle kisan piti olla yksi elämän täyttymyksistä.

-?Tajusin, että minun pitää perustaa oma talli. Minulla oli siihen yhteyksiä, Lanier kuvailee.

Lanier palkkasi kisatiimin johtajaksi arvostetun britin Keith Leytonin. Leyton teki selväksi, että oman tallin pyörittäminen vaatisi miljoonia.

Tähänkin Lanierilla oli vastaus. Hän piti autourheiluväen visusti ulkona huumebisneksistään, mutta vakuutti aina, että rahaa löytyy kun sitä tarvitaan. Kysyttäessä hän kertoi, että oli tienannut omaisuuden vuokraamalla vesiurheiluvälineitä.

Riskit alkoivat kasvaa. Lanierilla oli suurimmillaan koossa noin 13 hengen joukko, joka pyöritti kymmenien miljoonien marihuanabisnestä.

-?Kun asioi suoraan kolumbialaisten kanssa, siinä voi tienata aika hyvin.

Samaan aikaan kun Lanierin maailma muuttui, muuttui myös maailma hänen ympärillään. Ronald Reaganin aloittama "sota huumeita vastaan" -hanke paransi viranomaisten toimintaedellytyksiä. Myös rangaistuksia kovennettiin huomattavasti. Huumekauppiaita uhkasi 30 vuoden minimituomio, Lanierin tasoista toimijaa elinikäinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Edes uhka loppuelämästä kiven sisässä ei saanut porukan päitä kääntymään. Lanier kasvatti panoksia. Hän osti rahtialuksen. Marihuanaa ei sentään yritetty tuoda suoraan konteissa satamaan. Sen sijaan aluksen alaosaan luotiin salapohja, jonka alle saatiin kymmeniä tonneja ainetta piiloon.

Ensimmäinen lasti oli lähes 60 tonnia marihuanaa. Alus meni suoraan tullista läpi. Siitä se ohjattiin hylättyyn satamaan, jossa salainen lasti purettiin.

Lanierin osuus keikasta oli kymmenen miljoonaa dollaria. Niillä syntyi Blue Thunder Racing, johon palkattiin kokenut kisatiimi ja toiseksi kuljettajaksi 1979 Le Mans -voittaja Bill Whittington.

Täysin puskista suoraan IMSA:n kovimpaan sarjaan eli GTP:hen osallistunut Blue Thunder oli välittömästi sarjan kärkitalleja. Lanier ja Whittington takoivat huippusijoja läpi kauden.

Varikolla heräsi kysymys: Mistä ihmeestä nämä kaverit ilmestyivät lajiin?

Samaa pohdittiin mm. Porschen ja Jaguarin tehdastalleissa. Tekikö vesiurheiluvälineitä vuokraamalla oikeasti noin kovaa tiliä?

-?Kerran Derek Bell esitti huomion, että talli tuli aivan tyhjästä ja tiimissä joka jätkällä mekaanikoita myöten on Rolexit ranteessa, tiimipomo Keith Lawton kuvaili.

Huumekaupan kautta Lanierille alkoi kertyä varallisuutta, jota hän ei osannut piilotella.

Huumekaupan kautta Lanierille alkoi kertyä varallisuutta, jota hän ei osannut piilotella. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Lanier ei osannut pitää varallisuuttaan piilossa. Perhe asui hulppeassa huvilassa ja piha oli täynnä toinen toistaan upeampia urheiluautoja.

-?Las Vegas, Monte Carlo, kokaiinia ja kaviaaria. Kaikki mahdolliset huumeet. Se oli elämäntyyli, joka meni yli kaiken sen, mitä olisin ikinä voinut kuvitella. Nautin elämästäni ohituskaistalla, Pam-vaimo kertoi vauhdikkaasta kasarielämästä.

-?Randya ei kiinnostanut pitää matalaa profiilia. Tulimme köyhistä oloista. Nyt hänellä oli kaikki, eikä sekään oikein riittänyt.

Rahapuolta pyöritti liikemiesbulvaani Podesta, josta oli tullut keskeinen osa huumebisneksiä ja myös Randyn sydänystävä. Tyylikäs tyyppi ei aina miellyttänyt hankkeen kolmatta pyörää Allania, joka oli maanläheisempää sorttia.

-?Hän oli tyylikäs, puhui montaa kieltä ja hymyili koko ajan. Tiedätkö, miten jotkut ovat yksinkertaisesti liian mukavia tyyppejä? Kukaan ei ole todellisuudessa noin kiva, Allan kuvaili Podestaa.

Podestan bisneskulissit alkoivat natista. Pian Lawton alkoi huomata, miten varikolla pyöri kesähelteellä pukumiehiä, joita eivät varsinaiset kisatapahtumat kiinnostaneet.

Lanier alkoi myös havaita, että häntä seurattiin koti- ja työmatkoilla.

Kauden 1984 loppupuolella Lanier sai yllättävän tarjouksen. Fordin edustajat ilmoittivat, että haluaisivat ostaa Blue Thunder Racingin. Lanier saisi siis jatkossa tehdastukea.

Samassa Lanier - ja etenkin ihmiset hänen ympärillään - tajusivat, että Ford oli hänelle sauma päästä eroon huumebisneksistä. Koko kuriiritoiminnan idea oli pitkään ollut moottoriurheiluharrastuksen ylläpitäminen. Hyväksymällä Fordin tarjouksen Lanier pääsisi kuin varkain takaisin kaidalle polulle.

Lanier hylkäsi tarjouksen. Hän halusi pitää tiiminsä - kaveriporukkansa - kasassa. Se oli kohtalokas virhe.

Lanier kruunasi sensaatiomaisen kautensa voittoon Watkins Glenissä kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa. Sillä varmistui mestaruus. Täydestä tuntemattomuudesta noussut kolmekymppinen Lanier oli yhtäkkiä mestari arvostetussa kilpasarjassa, jossa kisasi IndyCar-tähtiä ja jossa vastustajat ajoivat suurten autotehtaiden tuella.

Monelle tämä olisi riittänyt, mutta Lanierille ei. Kun addiktio puraisee, se ei päästä hevillä otteestaan. Eikä Lanier pystynyt lopettamaan ajamista.

-?Ahneen loppu tiedetään. Ja minä olin ahne paskiainen, Lanier kuvailee päätöksiään.

Kuten amatöörisarjan mestaruuden jälkeen, Lanier asetti tavoitteensa taas astetta korkeammalle. Hän halusi toteuttaa suurimman unelmansa ja ajaa Indianapolis 500:ssa.

Taas edessä oli tuttu tilanne. IMSA opetti, että jos homman haluaa tehdä kunnolla, se vaatii rahaa. Ja sitä riitti. Nyt Lanier osti neljä Indycar-autoa, kaikki mahdolliset varaosat ja kasasi tiimin.

Muun toiminnan piilottelu ei ollut siinä vaiheessa enää mahdollista. Tässä vaiheessa luottomies Lawton häipyi tallitoiminnasta, koska tajusi verkon kiristyvän. Kaiken keskellä Lanierin ajot noudattivat tuttua kaavaa. Ensimmäinen kausi meni opetellessa, toisella alkoi tulla tuloksia.

Ollaan taas Indianapolisissa, 31. toukokuuta 1986. Elämänsä kisan ajanut Lanier suoriutui käsittämättömien henkilökohtaisten paineiden alla, sillä hän oli päättänyt tuoda uransa isoimman lastin, lähes 70 tonnia marihuanaa maahan.

Siitä tulisi 50 miljoonan tilipäivä, ja unelma Indystä saisi jatkoa. Ainoa ikävä puoli oli, että viranomaiset olivat paitsi saaneet lastista vihiä, heillä oli myös kovia näyttöjä Lanierin talousrikoksista.

Vielä Indianapolisin jälkeenkin Lanier ajoi kolmesti kymmenen parhaan joukkoon ja alkoi näyttää varteen otettavalta kilpailijalta todellisessa huippusarjassa.

Ei hassummin 32-vuotiaalta amatööriltä.

Lanier vietti 27 vuotta vankilassa, ennen kuin hänet armahdettiin.

Lanier vietti 27 vuotta vankilassa, ennen kuin hänet armahdettiin. Kuva: Matias J Ocner / Zuma / MVPhotos

Kulisseissa tilanne äityi kuitenkin pahaksi. Iso lasti ei päässyt maihin, koska DEA oli sen jäljillä. Se ohjattiin itärannikolta länsirannikolle ja lasti määrättiin purettavaksi vasta silloin, kun uusi purkupaikka löytyisi. Tavara mätäni laivaan. Ei paras tilanne bisneksissä mukana olevien kolumbialaisten näkökulmasta.

Kun verkko kiristyi, Podesta ehdotti Lanierille valehenkilöllisyyden hankkimista ja maasta lähtemistä. Podesta kuitenkin pidätettiin, kun hän oli aikeissa järjestää viranomaiskontaktiensa avulla Lanierille salanimellä uuden ajokortin.

Kun viranomaiset tutkivat Podestan auton, sieltä löytyi tarkat muistiinpanot kaikesta Lanierin porukan rahaliikenteestä nimineen päivineen. Peli oli pelattu.

-?Vanhan lainsäädännön mukaisen tuomion olisin voinut lusia, 12 vuotta joista olisin istunut kuusi, mutta en voinut jättää pientä lastani ja perhettäni menemällä lopuksi ikää vankilaan. Siksi suostuin todistamaan. Se oli vaikeinta, mitä koskaan jouduin tekemään, Podesta on kertonut.

Totuus valkeni Lanierille lopullisesti tammikuussa 1987. Hän oli matkalla sairaalaan tukemaan Pam-vaimoaan, joka oli synnyttämässä perheeseen toista lasta.

Hän päätti pysähtyä ravintolaan syömään lounasta, kun näki naamansa tv-ruudulla: kilpa-ajaja Randy Lanier on asetettu syytteeseen kansainvälisestä huumekaupasta, uutisissa kerrottiin.

Perhe, ystävät, autot, talot, luksuselämä ja unelmat kilpa-ajamisesta jäivät sillä sekunnilla.

-?Tiesin, että on pakko paeta.

Lanierin ratkaisu oli tyly. Hän kiirehti puhelinkoppiin ja soitti vaimolleen: "Minä lähden. En aio tulla hakemaan teitä."

Lanier pakeni Antigualle. Hän onnistui pysymään pakosalla seitsemän kuukautta ennen kuin FBI löi raudat ranteisiin.

Vankilasta vapauduttuaan Randy Lanier (vas.) on kouluttanut nuoria kilpa-autoilijoita ammattiin.

Vankilasta vapauduttuaan Randy Lanier (vas.) on kouluttanut nuoria kilpa-autoilijoita ammattiin. Kuva: Matias J Ocner / Zuma / MVPhotos

Kun korttitalo romahti, myös oma vaimo todisti Lanieria vastaan yhteisten lasten suojelemiseksi. Ainoa Lanierin kyydissä pysynyt oli lapsuudenystävä ja rikoskumppani Allan.

-?Selittäköön Podesta mitä selittää. Meillä kaikilla oli perheet. Mikä hänen perheestään tekee niin erityisen, Allan muisteli entistä liikekumppaniaan happamasti.

Podesta sai kuuden vuoden tuomion. Pam Lanier selvisi ehdonalaisella ja sai pitää lapset. Allan istui kymmenen vuoden tuomiostaan puolet.

Randy Lanierille kovin paikka oli, että hän oli paetessaan sotkenut isänsä kuvioihinsa piilottamalla tämän tontille miljoonittain rahaa vaimoaan varten. Poliisi löysi ne, ja isä sai pitkän linnatuomion.

Pääjehuna Lanier sai kovimman mahdollisen kakun: elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Hän näki nuorimman lapsensa kasvavan ainoastaan telkien takaa.

Elämä toi kuitenkin vuosia myöhemmin uuden käänteen. Barack Obaman presidenttikauden tärkeimpiä rikoksiin liittyviä teemoja oli väkivallattomien huumerikollisten tuomioiden lyhentäminen. Monissa tapauksissa tuomio ei vastannut teon kovuutta, presidentti katsoi.

Lanier oli yksi monista armahdetuista. Hän pääsi vapauteen 15. lokakuuta 2014. Omien sanojensa mukaan hän elää nykyään vaatimatonta elämää ja on palannut yhteen vaimonsa kanssa. Hän myös teki sovinnon häntä vastaan todistaneen Podestan kanssa.

-?Jotta vankeudessa löytäisi vapautta, pitää löytää itsestään kyky anteeksiantoon. Opin ymmärtämään, ettei hän tai poliisi minua telkien taakse pannut.

-?Tein sen itse, omilla valinnoillani.

Lähteet: Bad Sport (Netflix), USA Today, Thedrive.com, Rolling Stone.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 11:20:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilulehden parhaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.