Ilta Sanoma

Skorpionin rakkauselämä on nyt kihisevän kuumaa! Me Naisten viikon horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tällä viikolla kullekin horoskooppimerkille.

Kuva: Shutterstock

Ilmassa on suuria tunteita, sekä omiasi että muiden. On hyvä ilmaista ne avoimesti ja suoda sama muillekin, mutta turhia ylilyöntejä kannattaa välttää.

Jokin ideasi vaatii vielä hiomista, joten vielä ei kannata esitellä sitä laajemmalti. Sen sijaan sunnuntai tarjoaa uusia näkökulmia ja mukavaa toimintaa.

Sosiaaliset kuviot, etenkin romanttiset sellaiset, tuottavat paljon mielihyvää. Olet haluttua seuraa, ja pääset esiintymään eduksesi monissa tilanteissa.

Vireesi on hyvä, ja nautit erityisesti fyysisistä haasteista. Hikoile pois, sillä ponnistelu aktivoi mieltäsikin. Rakkauselämä on nyt kihisevän kuumaa.

Toiset toimivat sinulle nyt peilinä, jonka avulla voit tarkastella turvallisesti sekä vahvuuksiasi että heikkouksiasi. Opettavainen ja tunteikas päivä.

Sosiaaliset kohtaamiset antavat paljon, joten keskity ja panosta niihin kunnolla. Isommat hankinnat sen sijaan kannattaa suosiolla jättää myöhemmäksi.

Olosi on hieman ristiriitainen. Vaikka vietät mielelläsi aikaa ihmisten parissa, ärsytyskynnyksesi on samalla matala, ja ajaudut helposti sanaharkkaan.

Saat loistoidean, ja innostuksesi tarttuu muihinkin. Hankkeesi saa lentävän lähdön, joten nyt ei kannata pitää kynttiläänsä vakan alla vaan antaa palaa.

Päiväsi loistoa himmentävät väärinkäsitykset tai jokin pettymys romantiikan saralla. Mistään lopullisesta menetyksestä ei sentään ole kyse.

Viettäisit mieluiten sunnuntaisi rauhasta ja leppoisista aktiviteeteista nauttien. Saattaa kuitenkin olla, että muut panevat suunnitelmasi uusiksi.

Orastavat riidat kannattaa puhaltaa poikki heti alkuunsa. Voimavaroja ei kannata tuhlata turhanpäiväisiin taisteluihin. Vaali ennen kaikkea harmoniaa.

Sinulle tarjoutuu tilaisuus verkostoitua henkilön kanssa, josta on sinulle hyötyä tulevaisuudessa, joten missä kuljetkin, pidä silmäsi ja korvasi auki.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 04:30:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.