Ilta Sanoma

Onnettomuudessa menehtyi kolme noin 20-vuotiasta nuorta ja yksi on sairaalahoidossa. Seurakunta tarjoaa keskusteluapua sitä tarvitseville.

Savonlinnan kuolonkolarin onnettomuuspaikalle oltiin tuotu kynttilöitä lauantaina iltapäivällä.

Savonlinnan kuolonkolarin onnettomuuspaikalle oltiin tuotu kynttilöitä lauantaina iltapäivällä. Kuva: Soila Puurtinen

Savonlinnassa tapahtui lauantaiaamuna vakava liikenneonnettomuus, kun neljää nuorta kuljettanut henkilöauto menetti hallintansa ja törmäsi opastinpylvääseen. Onnettomuudessa menehtyi kolme noin 20-vuotiasta nuorta ja yksi on sairaalahoidossa.

Lue lisää: Kolme nuorta kuollut liikenne­onnettomuudessa Savonlinnassa

Savonlinnan kirkkoherran sijaisena toimiva rovasti Toivo Loikkanen kertoo, että sunnuntaille on järjesteillä suruhartaus, joka alkaa kello 18 Savonlinnan tuomiokirkossa.

Kirkko on kahden tunnin ajan auki, itse suruhartaus kestää noin kolmen vartin ajan, jonka jälkeen paikallaolijat voivat halutessaan keskustella seurakunnan väen tai ammattiauttajien kanssa.

- Suruhartaus on oma kokonaisuutensa ja sen jälkeen siellä on puolenkymmentä meitä seurakunnan työntekijää ja pari, kolme näitä ammattiauttajia, Loikkanen kertoo.

Suruhartauden lisäksi kolarin uhreille rukoillaan aamun jumalanpalveluksissa seurakunnan eri kirkoissa.

Loikkanen kuuli kaupunkia järkyttäneestä onnettomuudesta vasta iltapäivällä, oltuaan aamupäivän kiinni erilaisissa työtehtävissä.

- Päivän tunnelmat ovat epäuskoiset ja järkyttyneet.

Eilen Savonlinnassa vietettiin kaupungin juhlapäivää, pyhän Olavin päivää. Savonlinna täytti 383 vuotta. Juhlapäivää seuraavana aamuna iloinen tunnelma haihtui savuna ilmaan.

- Itsekin ollut tässä vahvemman järkytyksen vallassa. Aina pysäyttää tällaiset uutiset.

Onnettomuus tapahtui lauantaina aamukuudelta Rantasalmentiellä, lähellä Savonlinnan keskustaa.

Poliisin mukaan onnettomuustilanteessa oli suuri tilannenopeus. Henkilöauto oli ajanut Savonlinnan ohitustiellä ensin keskikaistan kivetykseen, josta auto ajautui kylki edellä ajokaistojen väliin ja törmäsi lopulta opastinpylvääseen.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan auto oli merkiltään Volvo ja katkesi onnettomuustilanteessa kahtia.

Onnettomuuspaikalla on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus ja sää oli onnettomuuden aikana sateinen.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 22:05:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.